Pienin askelin kohti ympäristöystävällisempää, eettisesti kestävämpää ja vastuullisempaa sormuskauppaa

Laatukoru Silvan timanttisormukset

Ekologisuus, vastuullisuus ja eettisyys ovat megatrendi juuri nyt vihkisormusmarkkinoilla koko maailmassa. Hääparit ovat yhä kiinnostuneempia sormukseensa käytettävien materiaalien alkuperästä. Moni haluaa myös teetättää sormuksensa vanhoista perintökorusta ja hyödyntää myös niiden timantteja ja muita jalokiviä.

Ekologisuus ja eettisyys ovat nousseet ostokriteeriksi kihla- ja vihkisormusten kohdalla, ja koko ala on sitoutunut tavoittelemaan kehitystä parempaan suuntaan. Suomessa kultasepänalalla jalometalleja on kierrätetty tehokkaasti jo pitkään, ja suomalaiset kultakorut ovatkin huippuluokkaa jalometallien ekologisuudessa.

Kokonaan kierrätetystä kullasta

Tänä päivänä kaikki Suomessa valmistettavat kultakorut on tehty vähintään 95 prosenttisesti, usein jopa 100 prosenttisesti, kierrätetyistä jalometalleista. Hyvä esimerkki tästä on hyvinkääläinen perheyritys Laatukoru, ja sen oman malliston Silván-korut.


– Meille Laatukorulla on erityisen tärkeää toimia vastuullisesti ja ekologisesti. Siksi omissa Silván-koruissa käyttämämme kulta on kokonaan kierrätyskultaa. Ostamme mm. asiakkailtamme vanhoja kultakoruja kaikissa myymälöissämme. Asiakkailta ostamamme kulta toimitetaan K.A.Rasmussenille sulatettavaksi. Se on Pohjoismaiden johtava jalometallialan yritys, jossa romukulta sulatetaan, seosaineet erotellaan toisistaan ja puhdas hienokulta sekä mahdolliset muut raaka-aineet, kuten palladium, platina tai hopea otetaan talteen uudelleen käyttöä varten. Ja lopulta kaikki kierrätetyt raaka-aineet käytetään uusien Silván-korujen valmistukseen, kertoo Laatukorun verkkokauppaliiketoiminnasta vastaava Henri Silván.

Kullan kierrätyksen tehostamiseksi Laatukoru panostaa kullan ostamiseen suoraan asiakkailta.

– Omien vanhojen jalometallikorujen hyödyntäminen osana uuden korun toteuttamista tapahtuu romukullan oston tavoin, eli asiakas voi myydä meille vanhat, käyttämättömät kultakorut ja -esineet, joista hyvitämme materiaalin painon mukaan korvauksen. Mikäli toteutetaan oma uusi koru, korvaussumma on korkeampi, kuin mitä maksamme romukullasta rahana, Henri neuvoo.

– Hyvitämme lahjakorttiin tai tuotteeseen vaihdetusta kullasta 2 €/g enemmän kullan arvosta, Henri vinkkaa.

Kullan markkinahinnat muuttuvat jatkuvasti, jolloin myös kullasta maksettava korvaus Laatukorulla vaihtelee. Ajantasaiset hinnat pystyy aina tarkistamaan Laatukorun verkkosivuilta.

Laatukoru Silvan timanttisormukset rivisormukset

Jalokivet vastuullisilta toimittajilta

Jalokivien kohdalla eettisyys ja ekologisuus ei ole yhtä helposti varmistettava asia. EU-maana Suomi on mukana eettisyyttä valvovassa sopimuksessa, joka pyrkiin tyrehdyttämään niin sanottujen konfliktitimanttien kauppaa.

Sopimus kieltää sellaisten raakakivien maahan tuonnin, joilta puuttuu asianmukainen Kimberley Process -sertifikaatti. Kimberley-prosessi määrittää, mitkä maat ovat vastuullisia timantintuottajia ja sertifioi timanttien alkuperää.

Koruvalmistajat Suomessa voivat varmistua timanttien alkuperästä vain käyttämällä kansainvälisesti arvostettuja ja luotettuja timanttikauppiaita. Vahvaan luottamukseen ja todistuksiin perustuu myös Laatukorun toiminta.

– Kaikki Silván-timanttikoruissa käytettävät timantit tilataan tunnetuista timanttipörsseistä ja eurooppalainen timanttitoimittajamme on sitoutunut noudattamaan alan standardeja ja vastuullista toimintaa. Vaadimme toimittajiltamme aina kirjallisen todistuksen timanttien alkuperästä ja eettisyydestä, Henri kertoo.

– Haluamme Laatukorulla varmistua, että koruissamme käytettyjen timanttien tuotannossa noudatetaan työntekijöiden ihmisoikeuksia tuotannon eri vaiheissa, kiinnitetään huomiota ympäristövaikutuksiin, ylläpidetään turvallisia sekä vastuullisia työkäytäntöjä ja tuetaan paikallisyhteisöjä. Timanttikaupalla ei myöskään saa tukea konfliktialueiden rahoitusta. Tämän vuoksi olemme valinneet timanttitoimittajamme niin, että se on toimittanut meille alan standardien mukaisen kirjallisen todistuksen timanttien alkuperästä ja eettisyydestä, Henri lisää.

Lisätietoja timanteista ja kattavan timanttioppaan löydät Laatukoru-sivuilta.

Laatukoru Silvan timanttihalosormus

Lisää ekologisuutta omista timanteista

Vanhoihin koruihin kiinnitetyt jalo- ja korukivet ovat usein kierrätyskelpoisia. Jalokivien kierrättäminen on paitsi ekologinen vaihtoehto myös kannattavaa. Miksi jättää omaan tyyliin sopimaton tai rikkinäinen koru pöytälaatikkoon pölyttymään, kun kierrätettynä sen korukivikin voi saada uuden elämän ja arvoisensa käytön.


– Mikäli asiakkaalla on omia jalokiviä, joita halutaan hyödyntää korussa, on sekin yleensä mahdollista. Uudelleen käytön arviointi luonnollisesti vaatii ensin kultaseppämme varmistuksen asiaan, Henri muistuttaa.



Vanhan korun kivet täytyy aina tarkistaa, jotta varmistuu että ne ovat todella sitä mitä pitää ja että ne kestävät uudelleen käyttöä. Uuden korun valmistuksessa sitä täytyy esimerkiksi kuumentaa ja vasaroida, jotta kivi saadaan kiinnitettyä, ja siksi täytyy varmistua, että kivi varmasti kestää käsittelyn.

Korjaus ja huolto pidentää korujen elämää

Vaatteiden huoltamisesta puhutaan paljon, mutta myös koruja pitäisi huoltaa säännöllisesti.

– Kulta- ja timanttikorut ovat käytännössä ikuisia. On kuitenkin huomioitava – korusta riippumatta – että korut eivät kestä mekaanista kulutusta ja kaikki korut saattavat vaatia vuosien saatossa huoltoa, jotta ne pysyvät kunnossa pitkään. Erityisesti timanttikoruja on syytä huollattaa aika ajoin, jolloin tarkistetaan mm. timanttien ja muiden jalokivien istutukset. Lisäksi korujen huollossa korut puhdistetaan ja kiillotetaan takaisin alkuperäiseen loistoonsa, Henri tietää.

– Korujen huoltotarpeen väli on tietysti käytöstä ja korusta riippuvaista, mutta yleisimmin suosittelemme Laatukorulla tarkistuttamaan timanttien istutukset vähintään muutaman vuoden välein. Sormuksissa huoltoväli voi olla hieman tiiviimpi, sillä sormukset altistuvat kovemmalle kulutukselle, kuin esimerkiksi korvakorut, hän lisää.

Laatukoru Silvan timanttihalosormus

Kurkkaa videolta kuinka kaunis ja herkkä Silván-timanttisormus oikeastaan valmistuu

Suunniteltu ja valmistettu Suomessa

Ekologisuuden ja eettisyyden lisäksi Laatukorulla ollaan erityisen kiinnostuneita vastuullisuudesta. Perheyritys haluaa vaikuttaa toiminnallaan positiivisesti kotimaiseen talouteen ja työllisyyteen.

Laatukorulla halutaan pitää tuotanto Suomessa ja työllistää kotimaisia alan ammattilaisia. Nyt jo kolmannessa polvessa toimivalla vuonna 1976 perustetulla Laatukorulla on Hyvinkäällä oma verstas, joka työllistää kymmenkunta kultaseppää. Myymälöitä ketjulla on 13 ympäri Suomen. Aivan kaikki suunnittelusta valmistuksen kautta myyntiin tapahtuu Suomessa, ja siksi Laatukorun Silván-koruille on myönnetty Avainlippu-tunnus.

Lisäksi Laatukorun toimintaan on aina kuulunut hyväntekeväisyys ja sponsorointi.

– Me Laatukorulla olemme alusta asti halunneet sponsoroida eri hyväntekeväisyyskohteita ja järjestöjä. Laatukorulla haluamme kannustaa nuoria liikkumaan ja siksi tuemme pääosin paikallista nuorten urheilua ja urheiluseuroja, Henri kertoo.

– Pitkäaikaisimpia yhteistöitämme on mm. Lastenklinikoiden Kummit Ry:n tukeminen. Olemme yhdessä Lastenklinikoiden Kummien kanssa kehittäneet lukuisia yhteistyötuotteita, joilla tuetaan Lastenklinikoiden Kummit Ry:n toimintaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parannetaan pienten potilaiden viihtyisyyttä. Kummit-tuotteiden valikoimasta löytyy kastelahjojen, kuten kehysten ja kummilusikan lisäksi myös Kummit-timanttikorut.

ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä LAATUKORU

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Vihkisormukset