Keltakulta vai valkokulta? Ehkä sittenkin punakulta?

Keltakulta ja valkokulta ovat tunnetuimmat ja arvostetuimmat kihla- ja vihkisormusten materiaaleista. Erityisesti valkokulta on ollut viime vuosikymmeninä kaikista suosituin sormusjalometalli. Keltakulta on monen mielestä se ainoa oikea kulta ja kaunis materiaali, joka sopii hyvin yhteen monien erisävyisten jalokivien kanssa.

Niiden rinnalla punakulta, rosekultana tai ruusukultanakin tunnettu punainen kulta, on ollut välillä hyvin trendikäs sormusmateriaali. Platina on myös kullan rinnalla vähintään yhtä arvostettu jalometalli, mutta myös jonkin verran vähemmän suosittu johtuen muun muassa platinakorujen hintavuudesta.

Jalometallit: Kulta

Jalometallina kulta (Au) yksinään ilman seosaineita on varsin pehmeää ja helposti naarmuuntuva metalli. Tästä syystä hienokultaisia (99,9 prosenttia kultaa eli 24 karaattia) sormuksia ei juurikaan tehdä. Melkein kaikki jalometallit ovat puhtaina käytettyinä liian pehmeitä laadukkaan ja kestävän korun valmistukseen.

Korukultana käytetäänkin erilaisia kultaseoksia, jotta ne olisivat riittävän kestäviä käyttöön. Tavallisimmin seosaineina käytetään hopeaa, palladiumia ja kuparia. Euroopan ulkopuolella seosaine voi olla vielä tänäkin päivänä nikkeli.

Keltakulta syntyy, kun puhtaaseen kultaan lisätään hopeaa ja kuparia. Kuparin määrää lisäämällä syntyy punaisempaa kultaa eli punakultaa. Valkokulta puolestaan syntyy, kun kultaan lisätään palladiumia. Erilaisilla seosmetallien valinnoilla ja metallien pitoisuuksia vaihtelemalla korujen väriä ja työstöominaisuuksia sekä hintaa voidaan säädellä.

Jalometallikorulle on Suomen lainsäädännössä on määrätty pitoisuusrajat, eli se määrä minkä verran tuotteessa on vähintään oltava jalometallia. Lainsäädännössä rajat on ilmoitettu promilleina eli tuhannesosina. Kultakoruun lyöty leima kertoo pitoisuuden.

Esimerkiksi 750-leimalla varustetussa tuotteessa on 75 % puhdasta kultaa eli sormus on 18 karaatin kultasormus. Sormuksen leimassa 585-merkintä puolestaan tarkoittaa, että kultaa on vähintään 58,5 % eli tuote on 14 karaatin kultakoru. 375-leima merkitsee taas 37,5 % kultaa eli 9 karaattia.

Keltakulta

Keltakultakorut tehdään korukullasta, jolloin korut ovat kestävämpiä ja hinnaltaan huokeampia. Keltakultaisissa koruissa seosaineena käytetään sekä kuparia että hopeaa. Keltakulta on puhdasta kultaa hiukan vaaleampaa.

Tavallisin Suomessa käytetty korukulta on 14 karaatin kulta, jolloin metalliseos sisältää vähintään 58,5 prosenttia puhdasta kultaa. Eri valmistajilta on saatavissa on myös 18 ja 9 karaatin kultaisia koruja.

Valkokulta

Suomessa kulta seostetaan valkokultaiseksi korukullaksi palladiumia käyttäen. 

Valkokullan väri ei nimestään huolimatta ole puhtaan valkoinen, vaan harmahtava. Tästä syystä valkokultaiset korut on tapana rodinoida. Kun koru pinnoitetaan rodiumilla, pinnoite saa valkokultaisen korun näyttämään samalta kuin platinakoru.



Rodiumpinnoite antaa valkokullalle kirkkaan valkoisen, korkeakiiltoisen ja näyttävän pinnan. Rodinoinnissa kyse on korun pintakäsittelystä, joka kuluu ajan myötä pois ja pinnan alta tulee näkyviin valkokullan oma, hieman harmahtava väri. Pinnoite uusitaan tarpeen mukaan sormuksen huollon yhteydessä. Se, kuinka kauan rodinoitu pinta kestää, riippuu täysin korun käytöstä. 

Rosekulta

Rosekulta, punakulta tai ruusukultanakin tunnettuun punertavan sävyiseen kultaan on seostettu yksinomaan tai lähes yksinomaan kuparia. Punakulta onkin jalometallina huomattavan punainen. Mitä enemmän kuparia, sitä punaisempaa punakulta on.

Perinteisesti punakultaa seostetaan käyttämällä puolet kultaa ja puolet kuparia. Sekoittamalla lisäksi hopeaa punakultaan saadaan vaalempi sävy, jossa on vivahde vaalenpunaista.

Jalometallit: platina

Platina (Pt) on sormusmateriaalina arvostettu ja kestävä. Se on materiaalina huomattavasti vahvempaa kuin kulta, ja sen väri on luonnostaan sävyltään kauniin vaalean harmaa. Platinakorun kestävyys on yksi sen vahvimmista ominaisuuksista. Koruissa sitä käytetään melkein puhtaana. Platinasta valmistetaankin enimmäkseen kalliimpia arvokoruja kuten ylelliset timanttisormukset. 

Jalometallina platinan raaka-ainehinta on huokeampaa kuin kullan, mutta koruissa platina on aina kalliimpaa kuin kulta. Platinaa käytetään koruissa lähes 100 prosenttisena seoksena ja se on korkean sulamispisteensä johdosta erittäin haasteellinen työstettävä, mikä nostaa platinasormuksen hintaa kultakoruihin verrattuna korkeaksi.

Jalometallit: hopea

Hopea (Ag) on suosittu ja suhteellisen edullinen jalometalli. Se on kauniin valkoinen ja kiillotettuna upeasti hohtava metalli. Koruina hopeaa käytetään erityisesti asustesormuksina, mutta hopea on myös suosittu lupaus- ja kihlasormuksena. 

Koruissa hopeaa käytetään seoksena, johon on lisäään kuparia. Korujen valmistuksessa käytetään enimmäkseen 925-hopeaa. Tätä seosta kutsutaan myös sterling-hopeaksi. Hopeakorut tummuvat herkästi käytössä.

Jalometallit: palladium

Palladium (Pd) on kultaa edullisempi ja väriltään pehmeän hopeanharmaa jalometalli. Korunvalmistukseen se soveltuu hyvin, koska se on varsin kevyt, pehmeä ja helposti muokattava metalli.  Palladiumia käytetään myös valkokullan ja platinan seostamiseen. Palladium hyväksyttiin jalometalliksi Suomessa vuonna 2009.

Palladiumsormukset kestävät hyvin kulutusta, eikä niiden sävy muutu käytössä.

Tiesitkö, kulta on ikuista?

Kullan arvostukseen vaikuttaa erityisesti vuosisatainen perinne ja jalometallin ominaisuudet. Korumetallina se on allergiavapaa ja sopivan kestävä ja muuttumaton.

Elektoroniikkateollisuus käyttää myös kultaa muun muassa tietokoneissa, matkapuhelimissa ja televisioissa. Kulta johtaa hyvin sekä lämpöä että sähköä. Laskelmien mukaan yhdestä tonnista elektroniikkalaitteita olisi saatavissa enemmän kultaa kuin perinteisestä kultakaivoksesta.

Kultaa tiedetään arvostetun jo vähintää 5000 vuotta. Kultaa hallussaan pitänyt oli rikas ja korkeassa asemassa oleva henkilö. Egyptiläiset uskoivat kullan olevan Ra-jumalan lihaa ja hopean olevan jumalan luita.

Roomalaiset tekivät ensimmäisinä kultakolikoista laajalti käytetyn valuutan, mutta kullan arvo vakiintui tärkeänä valuuttana vasta 1800-luvun alussa, jolloin Iso-Britania ensimmäisenä maana sitoi sen käyttöön rahan arvon perustaksi eli kultakannaksi.

Kulta on metallina käytännössä mahdotonta tuhota, koska se ei voi hapettua, homehtua tai syöpyä, ja vaan sitä voidaan kierrättää loputtomiin.