Meitä kannustetaan ostamaan suomalaista työtä, aina silloin kun vaihtoehto on mahdollinen ja kokonaisuutta ajatellen järkevä.
On nimittäin laskettu, että kuluttamalla 10 euroa enemmän joka kuukausi suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, joka kuinen valintasi toisi vuositasolla 10 000 työpaikkaa Suomeen. Tutkimustulokset tukevat ajatusta, että yksilön kulutustottumuksilla on oikeasti väliä. Jokainen voi vaikuttaa, niin halutessaan.
Kotimaisen tuotteen tai -palvelun valitseminen on usein myös vastuullisuusteko, sillä jo pelkästään Suomeen veronsa maksava yritys tukee osaltaan kaikkien suomalaisten hyvinvointia.
Ekologisemmasta kuluttamisesta puolestaan käy esimerkiksi suomalaiset koruyritykset: kun hääpari ostaa suomalaiselta yritykseltä kotimaiset vihkisormukset, se on takuuvarmasti ekologisempi valinta. Esimerkiksi Suomessa käytettävä kulta on vähintään 95 %, jopa 100 % kierrätettyä.
Suomalaisen Työn Liitto ylläpitää yhteisömerkkijärjestelmää, joka pyrkii helpottamaan myös häitään järjestävän elämää vastuullisten valintojen suhteen.
Lue Avainlippu- ja Design From Finland -merkistä lisää Häät.fissä >>
Hääpuvut ja asusteet
Kauneus ja kampaukset
Sormukset ja korut
Miesten pukeutuminen
Ruoka ja juoma
Hääsuunnittelu
Häälehdet
Hääkoristelu
Hääpuvut ja asusteet
Kauneus ja kampaukset
Sormukset ja korut
Miesten pukeutuminen
Kaikki Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-, Design From Finland ja Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneet yritykset löydät sinivalkoinenvalinta.fi -sivustolta
Myös Häät.fin Hääpalvelut kerää yhteen kotimaisia hääalan yrityksiä ja pyrkii helpottamaan hääpareja paikallisten toimijoiden löytämisessä. Noin 1000:n yrityksen valikoimasta voi suodattaa alan toimijat kategorioittain toimialan ja toimialueen mukaan.
Etsi omiin tarpeisiisi sopivaa Hääpalvelua Häät.fistä >>
Jaa juttu