Tämän hetken suomalainen sormusmuotoilu yllättää monimuotoisuudellaan ja rohkeudellaan.
Yleisöäänestys Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailussa päättyi 31.10.2023. Tuloksista tiedotetaan marraskuun aikana.
Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun teema vuonna 2023 on 'Häivähdyksiä'. Suunnittelijoita innostettiin poimimaan kilpailutöihin viitteitä huomisen kauneudesta ja ilosta suunnata kohti tulevaisuutta sekä kuvittelemaan, millainen sormusmuotoilu voisi kuvastaa huomista. Kilpailun järjestää Häät.fi & Häät-lehti yhteistyössä I love me -messujen kanssa jo 16. kerran.
”Muotoilussa on nyt leikittelyä ja iloisuutta. On alettu uskaltaa enemmän ja varovaisuus on väistynyt. Myös vastuullisuus ja eettisyys materiaalivalinnoissa nousevat esiin, ja raadin kesken käytiin paljon keskustelua vastuullisuudesta ja vastuullisista toimintatavoista. Toisaalta esimerkiksi kultakorujen valmistuksessa on oltu kierrätyksessä edelläkävijöitä aina”, Suomen Kultaseppien Liiton toiminnanjohtaja Henrik Kihlman kiteyttää esiraadin ajatuksia.
Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun finalistit valinneeseen esiraatiin kuuluivat toimitusjohtaja Henrik Kihlman, Suomen Kultaseppien Liitto; radiotoimittaja/Aito Iskelmä ja näyttelijä Hanna Kinnunen; yhteistyöpäällikkö Piia Lehtinen, Designmuseo; vaikuttaja ja podcast-juontaja Sara Parikka; johtava intendentti Hanne Siekkinen, Huutokauppa Helander; viestinnän asiantuntija Pia Sievinen, Helsingin Messukeskus ja päätoimittaja Sari Yli-Salomäki, Häät-lehti ja Häät.fi.
Sormukset on esitelty Häät-lehden 30-vuotisjuhlanumerossa (ilm. 4.10.2023). Kilpailun osasto ja finalistimuotoilijoita nähdään myös I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.10.2023. Finaaliäänestyksen tulos julkaistaan marraskuussa 2023, ja voittajasormuksen suunnittelija saa I love me -messujen lahjoittaman 3000 euron palkinnon.
15.10.2023 mennessä äänestäneiden kesken arvottiin kolme kahden hengen lippupaketteja I love me -messuille 20.–22.10.2023 Messukeskuksessa. Lippupaketit voittivat Minna K Helsingistä, Veera M Varkaudesta ja Anniina S Vantaalta. Paljon onnea voittajille!
Jaa juttu