Kuva Kaisu Ojansivu
Hääpaikan henkilökunnan ja heidän yhteistyökumppaniensa tiedot ja taidot saattavat olla avain suunnittelusta ja hääpäivästä nauttimiseen.
Jos hääpari häitä miettiessään elää kiireistä elämänvaihetta, juhlien järjestämisen ei soisi olevan hermoja repivä projekti, joka entisestään kuormittaa yhteistä arkea. Avuksi voi palkata hääsuunnittelijan, mutta juhlapaikkakin näyttelee yhtälössä merkittävää roolia.
Monista juhlapaikoista voi nykyisin tilata tilojen ja tarjoilujen lisäksi tarkkaan harkitun ja testatun kokonaisuuden, joka sisältää kaikki hääjuhlassa tarvittavat palvelut. Silti juhlasta tulee persoonallinen ja omaan tyyliin sopiva.
Yksi arvokkain etu ammattimaisesti johdetun juhlapaikan ja sen henkilökunnan käyttämisestä on järjestelyiden aikataulussa pysymisen. Kun juhlansa luottaa kokeneisiin käsiin, voi olla varma, ettei mitään jätetä viime tippaan.
Tamperelainen Tilaisuus Villa Sofia on järjestänyt juhlia 15 vuoden ajan. Heillä samaan pakettiin tilan kanssa kuuluu aina muun muassa ruoka, tarjoilutyö, juhlien suunnittelu ja pöytäkukat.
Lisämaksusta voi varata vaikka livebändin, henkilökohtaiset kukat, valokuvaajan ja Airbnb-asunnon. Tarkasta räätälöinnistä hyötyy sekä yritys että asiakas.
– Asiakas tietää aina ennalta mitä tilaa ja pääsee itse vaikuttamaan keskeisissä asioissa ja oikeassa aikataulussa. Suunnittelun eri osasia ei tarvitse itse sovitella yhteen. Parilla on varmuus, että juhlan järjestävät ammattilaiset, Heini Niklas-Salminen Villa Sofiasta mainitsee.
Juhlapaikkaa etsiessään kannattaa siis olla tarkka muidenkin asioiden kuin pelkkien tilojen suhteen. Yrityksen edustajalta on hyvä valintavaiheessa kysellä, miten asiat hoidetaan juuri teidän juhlassanne ja mihin te voitte itse vaikuttaa. Vastauksista kuulee varmasti sen, onko juhlien läpivienti suunniteltu huolellisesti ja asiakaspalvelu hallinnassa.
Jo ensimmäisellä tapaamisella voi myös kartoittaa, millaisia lisäpalveluita juhlatila pystyy tarjoamaan ja kuka ne toteuttaa. Millaisia ohjelmaehdotuksia on tarjolla? Kuka hoitaa loppusiivouksen? Mitä tarkempaa konseptointi on, sitä osaavammissa käsissä olette.
Tärkeää on tietysti myös persoonallinen ote. Häitä ei voi järjestää liukuhihnatyönä. Sen tietää myös Jemina Kyyrö Savutuvan Apajalta, jossa järjestetään yli 40 häät häitä vuodessa.
– Jokaisen juhlan on oltava ainutlaatuinen ja hääparin näköinen. Onnistumisen takaamiseksi hääpakettiimme kuuluu aina suunnittelupalaveri, jolloin autamme hääpareja rakentamaan päivän aikataulutuksen, sisällön ja suunnittelemaan kaikki yksityiskohdat, kuten koristelut. Me Apajalla huolehdimme kaikista
muuttuvista kohdista ennen häitä ja niiden aikana.
Myös Savutuvan Apajalla voi lisäpalveluita ostaa heidän kauttaan, heidän hyviksi todetuilta kumppaneiltaan.
– Kaikki yhteistyökumppanimme ovat olleet useammassakin tilaisuudessa, jonka jälkeen olemme voineet todeta, että he ovat luottamuksen arvoinen kumppani ja täten voimme hyvillä mielin suositella heitä tuleviinkin juhliin. Tavoitteena on helpottaa hääparin taakkaa tarjoamalla lähes kaikki palvelut yhdestä paikasta.
Vuosia palveluitaan hioneet tekijät ovat tehtäviensä tasalla sekä suunnittelun aikana että hääpäivän kuluessa. Parilta säästyy aikaa ja hermoja, kun heidän ei tarvitse kilpailuttaa muita palveluntuottajia tai opastaa heitä juhlatilan käytäntöihin.
Tarvitsee vain kertoa juhlatilan henkilökunnalle toiveensa ja mieltymyksensä sekä käydä läpi värimaailmat ja aikataulut. Suunnittelun edetessä ja häiden lähestyessä palveluntuottajien kanssa pidetään palaveri, jossa varmistetaan kaikki sovitut asiat. Näin pari ja lähipiiri voivat hyvillä mielin valmistautua nauttimaan päivästään.
Myös perinteikäs Botta Events Helsingin sydämessä on lähtenyt kehittämään palveluitaan hääpareille. Hääpalveluiden konseptoinnin osalta kyseessä on uusi toimija, vaikka juhlien järjestämisestä yrityksessä on vuosikymmenten kokemus.
Samanlaista heräämistä hääparien suunnalta kumpuavaan tarpeeseen pulppuaa muuallakin. Myös ikävän koronaviruksen vaikutukset näkyvät: juhlatiloja saatetaan kaivata nyt lisää, kun monet häät siirtyivät kuluvalle vuodelle tai seuraavalle. Botta Eventsin kaupunkihääjuhlat ovat syntyneet todellisesta tarpeesta. Näissä paketeissa parit saavat juhlat avaimet käteen -periaatteella.
Botta Eventsin uusi konsepti lähti liikkeelle valmiina olevista vahvuuksista tilan, palvelun ja ruoan ympärillä.
– Tuskin maltamme odottaa päästäksemme toteuttamaan kaupunkihääjuhlia erilaisille hääpareille, jotka arvostavat mahdollisimman pitkälle vietyjä juhlapalveluita. Konseptimme mahdollistaa hyvän yhteistyön eri hääalan toimijoiden kanssa niin, että me vastaamme vähintään kaikesta tilaan, ruokaan, juomaan, tarjoiluun sekä palveluun liittyvästä. Hääparit voivat halutessaan myös käyttää vaikka hääsuunnittelijaa, floristia tai ohjelmanumeron suorittajaa kauttamme saavuttaakseen lisäarvoa juhliinsa. Konseptin myötä tulemme lanseeraamaan asiakkaillemme myös tulevaisuuden traditioita, joiden ansiosta heidän hääjuhlansa on mieleenpainuva itselle ja vieraille, Tomi Söderström Botta Eventsistä kertoo.
Palvelujen kokoaminen ja hiominen selkeäksi palvelukokonaisuudeksi on juhlatilojen valttikortti tulevaisuudessa. Kun kaiken saa saman katon alta laadukkaasti ja omaan juhlaan sopivasti, mikä olisikaan hääparille helpompaa?
Teksti Tanja Hakala
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 1/2021.
Jaa juttu