Vinkit morsiamelle onnistuneisiin häämessuihin!

Love me do 2018 january

Kuva Amanda Lehtola

Häämessukauden alussa on hyvä muistaa, että messuilemaan lähtiessä ei kannata ottaa mukaan äärimmilleen pingoitettuja odotuksia ja taivaanrannalle maalattuja toiveita, sillä vain avoimin mielin liikkellä ollessa, voi hyvä kokemus mahdollistua. Valmistautuneelle ei jää niin helposti käteen tunnetta – ei täällä ollut minulle mitään.

1. Tutustu tapahtumien nettisivuilla tapahtumaan, näytteilleasettajiin ja ohjelmaan

Hyvin valmistautuneena tiedät mitä on luvassa ja olet oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Messut ovat useimmiten pullollaan pukunäytöksiä, infoja ja esitelmiä, jotka tapahtuvat kenties vain kerran koko messuviikonlopun aikana. Älä turhaan missaa niitä!


2. Tee messusuunnitelma!

Kun tutustu messuohjelmaan ja näytteilleasettajiin, tee listaa mitkä puheenvuorot ja esittelyt haluat ehdottomasti nähdä ja mitkä ovat ne näytteilleasettajat, joiden palvelut saattaa olla juuri teitä varten. Ja mieti myös, mitä haluat heistä tietää. Valmistele vaikka kysymyksiäkin etukäteen.

3. Keskustele palveluntarjoajien kanssa



Kun kerran olisi mahdollisuus kysyä kaikki maan ja taivaan väliltä, kysy. On paljon helpompaa kysyä kasvokkain kuin yrittää saada vastaus sähköpostilla jälkikäteen. Lisäksi messuilla on valtava määrä eri hääalojen asiantuntijoita, joten kysy rohkeasti mieltäsi askarruttavista asioita ja pyydä vinkkejä.

4. Muista muistiinpanot!

Häämessujen tehtävä on tarjota yrittäjien tapaamisen lisäksi tarjota uusia näkökulmia, ideoita ja tutustuttaa häätrendeihin. Ota vähintään kuvia hyvistä ideoista ja yksityiskohdista, ja jalosta niistä omiin juhliisi parhaimmat!

5. Varaa mukaan käteistä

Kaikilla palveluntarjoajilla ei ole korttimaksumahdollisuutta, muista siis varata mukaan aina hieman käteistä.

6. Uskalla ottaa mukaan ainakin sulhanen ja kaaso


Häämessuilla kiertely on ehdottomasti parasta mukavassa seurassa. Ota siis mukaan joku luottohenkilö ja tehkää päivästä hauska elämys yhdessä.

7. Muista syödä etukäteen ja varata riittävästi aikaa

Nälkäisenä kukaan ei jaksa pitkään, ja kiireessäkään ei kannata tulla, sillä tuskin olet ainoa joka suunnittelee häitä seuraavalle kesälle.

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Häämessut