MAINOS: Suomalainen sormus on ekologinen ja eettinen vaihtoehto
Miten ilmaisen hienovaraisesti hääkutsussa, että toiveena on fyysisten häälahjojen sijaan raha?
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Kuva Satu Mali
Hääjuhlan järjestämiseen voi salakavalasti kyllästyä ja ahdistus täyttää mielen. Tärkeintä on, ettet jää ajatusten kanssa yksin. Palauta usko rakkauden voimaan lempeästi.
Kiiran ja Eetun häät eivät menneet kokonaan kuten he olivat ajatelleet. Unelmat ja mielikuvat eivät lopulta vastanneet todellisuutta, mutta rakkautta ei koskaan unohdettu.
Monella liittyy häihin paljon odotuksia ja unelmia. Kirjailija, terapeuttinen valmentaja Anna Taipale toteaa, että kulttuurimme ruokkii sadunomaisia malleja sekä parisuhteesta että naimisiinmenosta.
Häitä suunnitellessa on hyvä olla tietoinen näistä vaikuttimista, sillä harvalla on varaa lähteä toteuttamaan kaikkia mielessään rakentamiaan pilvilinnoja. Eikä onneksi tarvitse. Annan mukaan häihin liittyvissä fantasioissa voi olla kyse lapsuuden unelmasta, jonka on saattanut luoda hakiessaan lohtua tai turvaa.
– Fantasiat edustavat maailmaa, jossa kaikki on hyvin ja turvallista. Aikuisuudessa on ajankohtaista löytää sisäistä turvaa, itsemyötätuntoa ja hyvinvointia itselleen, vaikka maailma - tai omat häät - eivät olisikaan täydelliset.
Kuva The HK Photo Company / Unsplash
Ennen alttarille astelua on hyvä pohtia hetki, millaisia odotuksia itsellä ja puolisolla on hääjuhlasta. Kiira vinkkaa, ettei häihin liittyvään materiaan kannata kiintyä. Hän laittoi häämekon myyntiin jo kolme viikkoa häiden jälkeen.
Eetu kehottaa olla välittämättä siitä, minkälaiset häät jollakin toisella parilla on ollut.
– Pitää keskittyä vain siihen omaan juttuun. Tärkein viesti kaikille häitä suunnitteleville on, että rahalla ei saa ostettua tunnelmaa häihin, Eetu sanoo.
Kuva Nick Karvounis / Unsplash
Aikuistuessa häihin ja naimisiinmenoon liittyvät ajatukset yleensä muuttuvat siitä, mitä ne ovat lapsena tai nuorena olleet. Kokkisten tapauksessa Eetu havaitsi jossain vaiheessa, ettei ajatellut avioliitosta enää samoin kuten aiemmin. Hän koki, että oli kasvanut yli vanhasta ajatusmallista.
Pariskunta oli innoissaan häiden järjestelyistä, kunnes noin kolme kuukautta ennen h-hetkeä järjestelyihin tuli mukaan uusi ja odottamaton asia.
– Kiira puhuu hääahdistuksesta, mutta minä sanoisin, että kyse oli kisaväsymyksestä. Tuli tunne, ettei mitään tapahdu, Eetu sanoo.
Elämään kuuluu kaikenlaiset tunteet, eikä häiden järjestäminen ja hääpäivä tee tästä poikkeusta. Muu elämä ei myöskään mene tauolle häävalmistelujen tai häiden ajaksi.
Kiira arvelee, että hänelle kisaväsymyksen syntymiseen vaikutti juuri se, että järjestelyjen ollessa loppusuoralla hänelle tapahtui raskaita asioita elämässä.
– Jättäydyin pois töistä ja koirani kuoli päivä sen jälkeen, kun palasin polttarimatkalta.
Kiiralle kisaväsymys näyttäytyi ahdistuksen tunteena, Eetulle malttamattomuutena. Kokkiset puhuivat keskenään väsymyksestä ja sen aiheuttamista tunteista. Kiira jutteli asiasta myös äitinsä kanssa. Lisäksi Kiira mainitsee Instagramin olevan hänelle tärkeä kanava, jossa hän käy läpi ajatuksiaan.
Anna neuvoo, että väsymyksen tullessa voisi palata kuulostelemaan, mikä häissä on meille tärkeintä – ja sallia tunteet sekä itselleen että toiselle.
– On luonnollista kokea ahdistusta uuteen elämänvaiheeseen siirtymisestä, samoin kuten esimerkiksi uutta työtä aloittaessa tai vanhemmaksi tullessa, Anna lisää.
Ratkaisevaa on, että uskaltaa puhua hankalista tunteista avoimesti. Se auttaa pääsemään niistä yli.
Kuva Shelby Deeter / Unsplash
Hääjuhlaan ladataan paljon odotuksia, joista hääparin ulkonäköpaineet ovat yksi tavallisimmista. Morsiamen pitäisi tuntea itsensä kauniimmaksi kuin koskaan aiemmin, sulhasen olisi oltava komeimmillaan. Kiira kertoo itkeneensä jälkikäteen, ettei hän tuntenut hääpäivänään olleensa maailman nätein morsian.
– Pitää myös muistaa se, että hääpuku ammattimallin päällä näyttää vähän erilaiselta kuin itsellä, Kiira lisää.
Eetu sanoo aamun olleen ”hieman suorittamista” viimeisten hääjärjestelyjen takia. Hääjuhlan tunnelma oli hieno ja yhteisöllinen. Ruoka oli hyvää, ja juhlapaikan henkilökunnan palvelu ystävällistä. Kiira ja Eetu eivät olleet suunnitelleet tanssivansa häätanssia, mutta yhtäkkiä se tapahtuikin. – Ja kaikki vieraat tulivat tanssiin mukaan! Kiira lisää.
Hääpäivänä pari ei ollut ahdistunut tai edes stressaantunut. Kun oli antanut asioiden lopulta vain soljua omalla painollaan eteenpäin ja käsitellyt tunteitaan, ahdistavat ajatukset olivat lieventyneet. Eikä kaiken tarvinnut olla täydellistä ollakseen ikimuistoista.
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 2/2020. Lehden näköisversion voi ostaa itselleen täältä.
Teksti Tiina Katriina Tikkanen Kuvat Satu Mali
Muokattu: 16.4.2025
Niin ainutlaatuista kuin omien häiden suunnittelu onkin, moni tuntee tipahtavansa onnellisuuden kupl...
Kaikenlainen apu on hääparille aina tarpeen. Tarkka paikka on mikä liikaa. Hienovaraisuus on valttia...
Mitkä ovat teidän yhteisiä lempiruokianne? Jos haluatte syventyä juttelemaan pitkän kaavan kautta, m...
Me-henki syntyy arjen valinnoista, avoimesta puheesta ja yhteisistä arvoista. Näin rakennat vahvan j...
Lue muun muassa Anna Perhon räiskyvän huikeat vinkit stressin selätykseen.
Onnellisissa liitoissa puolisot ajattelevat toisistaan positiivisesti ja ihailevat toisiaan. Nämä tu...
Kun mietit juhlapukeutumista häihin, valinnanvaraa riittää. Sulhaspuku voi olla vuokrattu, ostettu tai mittatilauksena tehty. Tärkeintä sulhasen pukeutumisessa on, että kokonaisuus istuu sekä omaan tyyliin että juhlan luonteeseen.Tampereella toimiva Kavaljeeri on juhlapukeutumisen asiantuntija, josta sulhanen ja juhlaväki saavat kaikki vaihtoehdot saman katon alta, henkilökohtaisella palvelulla.
Olipa kyseessä häät tai muu juhla, palkittu asiantuntija Kavaljeeri auttaa löytämään juhlapuvun, joka istuu täydellisesti ja erottuu edukseen.
Vuokrapuku on helppo ja edullinen ratkaisu juhlaan, erityisesti silloin, kun etsit juhlapukua häihin ilman suurta hankintaa. Valmis kokonaisuus sisältää takin ja housut sekä tarvittaessa asusteet viimeistä yksityiskohtaa myöten.
Pakettiin voi sisältyä paita, kengät, solmio, rusetti tai plastron, vyö tai olkaimet, taskuliina ja kalvosinnapit. Lisäksi saatavilla on hattuja, pukukoruja ja muita yksityiskohtia. Vuokra-aika on yleensä 4–5 päivää, ja hinnat asettuvat noin 110–220 euron välille kokonaisuudesta riippuen.
Pukuvuokra Tampereella on monelle sulhaselle käytännöllinen valinta, kun halutaan näyttävä mutta huoleton ratkaisu.
Kavaljeeri palvelee laajalti koko valikoiman kirjolla, jolloin tarpeeseensa on mahdollista valita vuokra-, myynti- tai mittatilaustuotteita, tai jokin näiden yhdistelmä.
Myyntipuku sopii, kun tarvitset oman puvun tuleviin juhliin tai haluat sulhaspuvun, joka jää käyttöön häiden jälkeenkin. Kavaljeerin valikoima koostuu uniikeista puvuista ja asusteista, joita ei löydy muualta.
Myymälästä saat heti mukaan rusetteja, solmioita, vöitä, olkaimia, kenkiä ja kuivakukkavieheitä. Puvut ovat eri sävyissä ja kuoseissa, ja pienet ompelutyöt onnistuvat paikan päällä Tampereella. Valikoima elää jatkuvasti, joten jokainen löytää jotakin persoonallista.
Mittatilauspuku on ratkaisu, kun halutaan täydellisesti istuva juhlapuku häihin ja yksilölliset yksityiskohdat. Sinä valitset kankaat, vuorin, napit ja leikkaukset, jolloin puvusta tulee juuri omaan tyyliin sopiva.
Prosessi alkaa mittojen otolla ja päättyy loppusovitukseen. Valikoimassa on myös mittatilauspaitoja ja liivejä, jotka voidaan sisällyttää tilaukseen. Lopputulos on juhlapuku, joka istuu kuin toinen iho – erityisesti tärkeää sulhaselle.
Itsenäisyydenkatu 18, Tampere
Ota yhteyttä
puhelin 050 5702307sähköposti info@kavaljeeri.com
Instagram @kavaljeeri
Facebook @kavaljeeri
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä KAVALJEERI
Miesten julhapukeutumisen erikoisliike! Palvelumme kattaa puku- ja asustevuokrauksen ja -myynnin, sekä mittatilauspuvut. Sijaitsemme näkyvästi Tampereella, osoitteessa Itsenäisyydenkatu 18.
Lue lisää
Artikkeli perustuu aiemmin Häät-lehdessä 1/2026 julkaistuun juttuun.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Tilastollisten evästeiden avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja markkinointievästeiden avulla voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Osa tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi.
Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.