Näin teette vihkimisestä poistumisesta näyttävän, rennon ja kuvauksellisen hetken.
MAINOS: Tunturin huipulla häämatka tuntuu ylelliseltä, kiireettömältä ja ihanan omalta.
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Suomen ainoat suurten messutapahtumien luokkaan kuuluvat ilmaiset häämessut avaavat jälleen ovensa Kaapelitehtaalla 21.1.2017 klo 11:00 koko viikonlopun kestoisille häämessuille. Vaikka sisäänpääsylippuja ei ole, Love Me Do:ssa on tarjontaa senkin edestä! Oleellisena osana häämessujamme on luonnollisesti kansainvälinen, se tuorein häämuoti sekä kotimaisten hääpukusuunnittelijoiden upeat luomukset, joista ilman muuta tulee mainita juuri Vuoden hääpukusuunnittelijaksi valittu, Linnan juhlien puvuistakin tuttu Aurora Raiskinen.
Kansainvälistä häämuotia pääsee seuraamaan viikonlopun aikana kahdessa likimain samansisältöisessä näytöksessä sekä lauantaina, että sunnuntaina, lisäksi kotimaiselle hääsuunnittelulle on varattu oma näytöksensä lauantaina. Pieniä eroavaisuuksia näytöksissämme on, sillä sen teemana on #rakastasellaisenakuinolen, julistus rakkaudelle!
Näytöksemme malleilta ja esittelijöiltä löytyy erilaisia kokemustaustoja. He ovat kuten me kaikki olemme, eri ikäisiä, näköisiä ja kokoisia, jokaisella oma tarinansa ja oma persoonansa. Lavalla nähdään mm. Aira Samulin, joka tulee puhumaan näytösyleisölle rakkaudesta, Mr. Gay Finland Marko Fali ja muotibloggaaja Nadja Kamara, joka on myös Vuoden Love me do Bride, eli VIB. Love me do:n muotinäytös on konstailematon, iloinen ja rento tapahtuma, joka pyrkii tuomaan kansainvälisen häämuodin lähelle asiakastaan, sellaisena kuin olemme!
Love me do:n January fair -häämessuilla on mukana 30 hää- ja juhlapukuliikettä sekä hääpukusuunnittelijaa mallistoineen. Heidän lisäkseen meille lentää maailmalta huippuhäämuotitalojen edustuksia, joiden uusimpia malleja pääsee ihastelemaan catwalkillamme yhdessä kotimaisten liikkeiden valitsemien pukumallien lisäksi.
Näytöksiin on vapaa sisäänpääsy ja ne pidetään Kaapelitehtaan Puristamo-hallissa, jonka loungessa messukansa voi myös nauttia juomia ja pientä suolaista sekä tutustua valokuvanäyttelyyn Tarinoita Suomalaisista häistä 1880-luvulta 1950-luvulle.
Sincerity Bridal www.sinceritybridal.com
Justin Alexander www.justinalexanderbridal.com
Ronald Joyce www.ronaldjoyce.com
Morilee by Madeline Gardner www.morilee.com
Enzoani www.enzoani.com
1. Love me do january fairissa on mukana n. 180 hää- ja juhla-alan yritystä, edustusta ja palvelua. Siis todennäköisesti se Suomen laajin näytteilleasettajakattaus!
2. Kaapelitehtaan lehterikerrokseen kasataan Polttarila! Polttarilassa on loistavia alan yrittäjiä esittelemässä tarjontaansa ja yleistä hauskanpitoa - käytävillä saatetaan vaikkapa tanssia ja Helsingin Viihdepelit tarjoavat kaikille halukkaille ilmaisia pelihetkiä! Pitkin viikonloppua Polttarilassa järjestetään myös lukuisia arvontoja!
3. Olemme myös kutsuneet erilaisia yrityksiä kilpailemaan parhaasta juhlakattauksesta/pöytäideasta, joten somistus- ja kattausideoita etsivälle on tarjolla 20 erilaista ideakattausta inspiraatiolähteeksi.
4. Erityisen ylpeitä olemme yhteistyöstämme Espoon Kaupunginmuseon kanssa, joka tulee järjestämään koko viikonlopuksi ilmaisen hääaiheisen historianäyttelyn. Näyttely tarjoaa 100 vuoden ajalta ihanuuksia ja inspiraatiota menneiden aikojen morsiamilta. Museon näyttelyn yhteydessä on myös perinnehäämakeispaja, jossa messuvieraat voivat käydä askartelemassa perinnehäämakeiskääreitä. Askartelua on tarjolla muuallakin, Sinellin hellässä huomassa hääaskartelupajan myötä. Osallistu kaikkeen ihanaan!
5. Suomen Kukkakauppiasliiton Helsingin piirin järjestämä hääkimppunäyttely tarjoaa upeimmat, tuoreimmat ja kauneimmat ideat oman hääkimpun valintaan. Samalla valitaan myös vuotuinen Vuoden Kaunein morsiuskinmppu, jonka valinnasta päättää yleisö. ƒänestäjien kesken on tarjolla kukkalahjakortti!
6. Kauneuspisteellä Etelä-Suomen Kosmetologikoulu, MSCHIC Cosmetics, Studio Highlightin Maria Haanpää tiimeineen tarjoaa pikakampauksia ja -meikkauksia.
7. Ostettavia ihanuuksia, maistiaisia ja näytteitä on tarjolla runsaasti! Tutustu näytteilleasettajalistaamme!
8. Pitkin viikonloppua luvassa on upeita yllätysarvontoja, minimiittejä ja vaikka mitä! Tiedossa on siis kerrassaan mahtava ja yllätysten täyteinen häämessuviikonloppu.
9. Tapaa ihania ihmisiä face to face, kuten muotiasiantuntija Mirva Saukkolan, European Bridal Weekin Andrew Lookmanin ja juontajamme tuottaja, mediapersoona Kristoffer Ignatiuksen Meet the Peepsissä! Viikonloppuun mahtuu myös monia mielenkiintoisia luentoja, joita pidetään Kaapelitehtaan Puristamon muotinäytösalueella ja loungessa.
10. Ei sisäänpääsylippuja!
1. Varaa aikaa ja tutustu rauhassa yritysten tarjontaan. He ovat paikalla sinua varten, eikä koskaan voi tietää mitä kullakin on tarjottavanaan, jos ei pysähdy kuulemaan. Varaudu myös siihen, että ajoittain messuilla on ruuhkaista - Ilmaiset häämessut ovat lahja teille ja teitä on monta.
2. Varaa mukaan käteistä. Messuilla on paljon ihanaa ostettavaa, eikä kaikilla näytteilleasettajilla ole korttimaksupäätettä JA narikkaa varten on hyvä varata 2,50 per nenu käteisenä, jotta välttyy korttimaksulaitejonoilta. Love me do:ssa tulee jättää ulkovaatteet narikkaan. Se on kaikkien eduksi, sillä ulkovaatteet vievät tilaa, nostavat lämpötilaa ja ulkovaatteita ei ole mukavaa kantaa mukanaan ajoittain ruuhkaisilla käytävillä.
3. Tutustu etukäteen messuohjelmaan, näytteilleasettajalistaan ja seuraa tiedotteluamme Facebookissa. Tiedottelemme kaikesta mahdollisesta etukäteen ja messujen aikanakin, joten pysythän kuulolla! Muista myös Virtuaalinen messukassi, jonka koodi julkaistaan messuilla. Messukassin tarjouksista pääset nauttimaan myös messujen jälkeen!
Tervetuloa – Ohh the fun we're gonna have! Lue myös Häät.fistä aiempi artikkeli tulevista messuista!
Love me do - Hurmaavan erilainen häätapahtuma Kaapelitehdas, Helsinki
21.-22.1.2017 LA klo 11-17 ja SU 11-16
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, Helsinki www.lovemedo.fi HÄÄT.FI MAINOSARTIKKELIN TARJOAA LOVE ME DO -HÄÄTAPAHTUMA
Muokattu: 13.8.2024
RENE TERP / PEXELS
Hääpaikat Lahdessa ja lähialueilla tarjoavat yllättävän paljon erilaisia vaihtoehtoja pareille, jotka etsivät juhlapäiväänsä persoonallista tunnelmaa. Lahden seudulla häitä voidaan viettää niin historiallisessa juhlasalissa, vanhassa navetassa, järven rannalla kuin keskellä kaupunkia tunnelmallisessa ravintolassa
Monia hääpareja houkuttelee alueella erityisesti luonnon läheisyys ja se, että monet hääpaikat sijaitsevat usein rauhallisessa ympäristössä, mutta kuitenkin palveluiden äärellä. Tähän on koottu kahdeksan ihanaa häätilaa Lahdessa, joissa tunnelma, miljöö ja juhlapuitteet tekevät hääpäivästä erityisen mieleenpainuvan – valitse suosikkisi!
Lahden Upseerikerhon satavuotias Juhlasali huokuu arvokasta juhlatunnelmaa kristallikruunuineen ja historiallisine yksityiskohtineen. Samojen seinien sisällä on tanssittu häitä ja juhlittu suuria hetkiä jo vuosikymmenten ajan, mikä näkyy myös paikan perinteikkäässä tunnelmassa sekä palvelun tasossa.
Juhlasali soveltuu jopa 160 hengen hääjuhliin. Viereisiin saleihin on myös mahdollista rakentaa esimerkiksi buffetpöytä tai tanssilattia. Koko rakennus sijaitsee yhdessä tasossa, joten tilasta toiseen siirtyminen on vaivatonta myös suuremmalla vierasmäärällä! Täyden palvelun tarjoilut järjestyvät kätevästi tilan kautta.
Lahden Seurahuone on ollut osa kaupungin juhlahistoriaa jo 1800-luvulta lähtien. Keskellä Lahtea sijaitseva hotelli tarjoaa perinteikkäät puitteet häille, mutta täysin uudistetut juhlatilat vastaavat loistavasti myös nykypäivän juhlapäivien tarpeisiin. Juhlasali Kartano soveltuu enintään 80 hengen häihin.
Vanhan hotellin tunnelma näkyy edelleen rakennuksen arvokkaassa ilmeessä ja juhlatiloissa. Hääpäivä voidaan suunnitella täysin parin toiveiden mukaan aina tarjoiluista juhlan yksityiskohtiin asti. Moni hääpari arvostaa myös mahdollisuutta majoittua saman katon alla!
Navetan Wintti tarjoilee maalaisromanttisen ympäristön häille, joissa halutaan yhdistää näyttävä juhlatila ja rento tunnelma. Vanhan riihen laudat, massiiviset kelopuut ja sepän takomat yksityiskohdat luovat häihin persoonallisen ilmeen, jossa näkyy ripaus Lapin tunnelmaa. Hääpaikka soveltuu parhaimmillaan 120 hengen häihin, mutta se toimii loistavasti myös pienemmällä porukalla.
Suuri ulkoterassi ja rauhallinen pihapiiri tuovat lisää tilaa kesähäihin. Navetan Wintissä juhlat voivat jatkua myös pitkälle yöhön ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Hääpari voi valita kattavan avaimet käteen -palvelun tai järjestää häät tarjoiluineen täysin oman tyylin mukaan!
Pikku-Kukkas -järven rannalla sijaitseva Luomaniemen Wanha sopii hääpareille, jotka arvostavat rauhallista ympäristöä ja kodikasta tunnelmaa. Historiallinen hirsirakennus luo häihin lämminhenkisen ilmeen, jossa vanhat puupinnat ja perinteikäs sisustus muodostavat kauniin kokonaisuuden. Tilasta löytyy astiasto ja tilat noin 40 hengen häihin.
Majoitusmahdollisuus helpottaa erityisesti viikonlopun mittaisten häiden järjestämistä. Luomaniemen Wanha sijaitsee ihanissa järvimaisemissa Nastolassa lähellä Lahtea.
Ravintola Kanttiksessa onnistuu niin suuremmat kuin pienemmät hääjuhlat lähellä Lahden keskustaa! Tunnelmallinen ravintolasali mukautuu erilaisiin juhlakokonaisuuksiin, ja tilaa löytyy jopa 130 hengen seurueille. Rento mutta huoliteltu ympäristö sopii hyvin pareille, jotka haluavat juhlapäiväänsä hyvää ruokaa ja mutkatonta tunnelmaa!
Menut suunnitellaan hääparin toiveiden mukaan, ja tarjoiluissa panostetaan laadukkaisiin raaka-aineisiin sekä näyttävään esillepanoon. Omien juomien tuominen on kuitenkin sallittua. Lämminhenkinen palvelu näkyy juhlan sujuvuudessa alusta loppuun!
Ravintola Kiven Hackman-sali tarjoaa tyylikkään ja valoisan hääpaikan Lahdessa. Sijaintiin kaupungin keskustassa on helppo saapua mistä vain! Tunnelmallinen juhlasali soveltuu noin 60 hengen häihin ja yhdistämällä tilan viereiseen Mathilda-saliin, onnistuu juhlat jopa sadalle vieraalle.
Juvenes Juhlapalvelun toteuttamat tarjoilut tunnetaan korkeasta laadustaan, ja palvelulla onkin poikkeuksellisen arvostettu gastronominen tunnustus Suomessa. Hääpäivän tarjoilut voidaan suunnitella häiden tyyliin sopiviksi aina rennommista illallisista juhlavampiin kokonaisuuksiin. Tämä hääpaikka on loistava valinta elegantteihin kaupunkihäihin!
Sipuran Navetta sijaitsee Alasenjärven rannalla historiallisessa maalaismiljöössä, jossa 250-vuotias rakennus antaa häille ihanan romanttisen tunnelman. Navetan sydän on näyttävä Kivisali, jonka paksut luonnonkiviseinät tuovat hääpäivään paitsi arvokasta ilmettä, myös käytännöllisyyttä, sillä kiviseinät auttavat pitämään paikan lämpötilan mukavana ympäri vuoden.
Kivisali soveltuu jopa 130 hengen juhliin, jonka lisäksi on mahdollista hyödyntää navetan ylisiä. Järvimaisema ja vanhan rakennuksen historia näkyvät kaikkialla ympäristössä. Sipuran Navetassa yhdistyvät upeasti historiallisuus ja rauhallinen järvenrantamiljöö!
Lahden Kauppahalli on ihanan persoonallinen vaihtoehto hääpaikaksi aivan kaupungin sydämessä. Historiallinen halli sopii erityisesti pareille, jotka haluavat juhlapäiväänsä rennompaa tunnelmaa pitkien pöytien, hyvän ruoan ja yhdessäolon ympärille. Hallin keskikäytävälle katettu pitkä pöytä lyhtyineen tarjoaakin hääillalliselle upeat puitteet!
Juhlat voidaan suunnitella täysin hääseurueen toiveiden mukaan aina tarjoiluista pöytäjärjestelyihin asti. Kauppahallin tunnelmassa yhdistyvät vanhan hallirakennuksen historia ja moderni kaupunkikulttuuri. Lopputuloksena syntyy häät, jotka taatusti jäävät vieraiden mieleen!
Jäikö sopiva hääpaikka Lahdessa ja lähialueilla vielä mietityttämään? Kurkkaa lisää tiloja ja aktiviteetteja ympäri Suomen osoitteessa Venuu.fi.
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä VENUU
Häät alkavat Venuusta! Suomen parhaat tapahtumapalvelut samalta saitilta: hääpaikat, cateringit, bändit, kuvaajat sekä kalusteet ja koristeet. Selaa profiileja ja lähetä tarjouspyynnöt – ilmaiseksi!
Lue lisää
Svenska Klubben Helsinki
Helsinki ja Uusimaa
Villa Störsvik
Pepper Catering - Pitopalvelu
Pirkanmaa
Tapahtumaravintola Töölö
Lakeside Petal House
Oulun alue
Theron Catering
Explore the North
Lappi
Villa Stenberg
Kytäjän Kartanon talli
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Tilastollisten evästeiden avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja markkinointievästeiden avulla voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Osa tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi.
Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.