Kuva Ömer Acar
Elisan ja Nikon häät taltioitiin sekä kameralle että videokameralle. – Hääpäivä ansaitsee arvoisensa taltioinnin! Ammattilaiset linssin takana osaavat tehdä päivästä rennon ja huolettoman.
Leffatyylinen videomuisto hääpäivästä on kultaakin kalliimpi Elisalle ja Nikolle.
Elisa ja Niko eivät tienneet mitä tehdä kuvausasioita pohtiessaan. Budjettiin tulisi iso lisäys, mikäli häävideon kuvaus varattaisiin, sillä valokuvaajakin oli buukattu jo koko päiväksi.
– Lopulta totesimme, että ihan taatusti meitä harmittaa, jos emme päädy videointiin. Ainutkertainen päivä ansaitsi ison satsauksen ja niin me varasimme Ömer Acarin kuvaamaan, Elisa kertoo.
– Emmekä ole kertaakaan katuneet! Niko lisää.
Kuva Ömer Acar
Ömerin tyyli ja tekeminen vakuuttivat Nikon tämän ystävien häissä. Pari tutustui miehen työnlaatuun vielä lisää ja varasi hänet juhlien taltioijaksi. Kamerat seurasivat paria herkeämättä aamusta iltaan. Kun ympärillä pyörii sekä valokuvaaja että videokuvaaja, voisi kuvitella tilanteen muodostuvan ahdistavaksi.
– Emme huomanneet kameroita juuri ollenkaan! Ömer ja valokuvaajamme Jere Satamo sulautuivat vieraiden joukkoon todella taitavasti.
Elisa ja Niko ovat täysin vakuuttuneita liikkuvan kuvan tuomasta lisäarvosta. Valmista videota on katsottu monet kerrat ja jaettu kaikille vieraille. Ne, jotka eivät päässeet juhlaan mukaan, saivat kokea hetket elävästi.
– Oli ihana nähdä toisistamme liikkuvaa kuvaa ja ihastella molempien häätyyliä. Miten hienoa on sekin, että rakastuneet katseet on videolta katsottavissa uudelleen ja uudelleen, Elisa tunnelmoi.
Teksti Tanja Hakala
Kuvat still-otoksia Ömer Acarin videomateriaalista
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehdessä 1/2019.
Jaa juttu