MAINOS: Älä osta sormusta hyllystä. Teetä sellainen, jota ei ole kenelläkään muulla.
MAINOS: Unohda sekalainen juhlapöytä – näin luot yhtenäisen hääkattauksen helposti.
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Kuva Maria Gloss / Pexels
Huntu jakaa mielipiteitä melko voimakkaasti puolesta ja vastaan. Monelle morsiamelle se on ehdoton, mutta monen mielestä se on myös aikansa elänyt ja häämuodista poistunut, jopa vanhoillinen, hääperinne.
Hunnuissa ja hiuskoristeissa on onneksi paljon valinnan varaa, jolloin jokainen morsian voi valita omaan tyyliinsä sopivan vaihtoehdon.
– Tiesin heti, että huntu on minua varten! Yksi ainut päivä elämässä, jolloin saisin hunnun somistamaan kasvojani, luomaan oloni täydelliseksi, oikeaksi morsiameksi. Pukujen sovittelussa hunnun laitto päähän oli kuin pisteen i:n päälle, kertoo lahtelainen Tiia häähaaveistaan.
– Alussa minulla oli ajatuksena, että tahdon mennä oikein imelän romanttiseksi ja ottaa kaksikerroksisen hunnun. Toinen osa hunnusta tulisi kasvojeni eteen peittämään kyynelmerta kävellessäni alttarille.
– Suomessa tämä ei ole kovin yleistä, ja hunnun kasvoilta pois ottaminen tulisi tapahtua "virallisesti" vasta vihkimisen jälkeen juuri ennen suudelmaa. Mutta enhän minä halua olla harson alla kuulemassa elämäni tärkeimpiä sanoja, joten ajatus muuttui, Tiia kertoo huntu pohdinnoistaan.
Kuva Bianco Evento
Perinteisille pitkille hunnuille on useita erilaisia vaihtoehtoja. Birdcage-hunnut ovat nousseet 2000-luvulla uudestaan suosioon, ja niitä onkin nähty usein häämuodin catwalkeilla.
Birdcage-huntu on pieni hatukemainen huntu, joka peittää pienen osan morsiamen kasvoista. Huntu on kiinnitetty usein kevyeen metallikampaan, jonka avulla se saadaan hiuksiin kiinni. Birdcage-huntuja on monenlaisia, ja niihin saa koristeita, jotka ovat morsiamen makuun; sulkia, timantteja ja koristekiviä.
Myös erilaiset tiarat tai hiuskorut koristavat varsin usein morsiamen hiuksia.– Hiuskoru voisi itselläni toimia iltajuhlan hiuskoristeena, mutta muuten olen vannoutunut pitkän hunnun morsian, Tiia kertoo.
Morsiuspuvut Sydänkäpy
Varsinais-Suomi
Bohola
Pohjanmaa
Ateljé Katariina
kaikkialla Suomessa
KLIKKAA KUVIA NÄHDÄKSESI NE ISOMPINA
Tiia valitsi itselleen kokopitkän pelkistetyn hunnun. Se on hänestä täydellinen. Yksinkertainen, kaunis, pukuuni sopiva huntu.
– Olen miettinyt hunnun käytännöllisyyttä, ja sitä, että tulenko käyttämään huntua koko juhlan ajan. Minulle kerrottiin, että periaatteena on, ettei huntua riisuttaisi ennen pukua. Voin kuitenkin kertoa, että tulen rikkomaan tämän perinteen. Uskon, että vihkimisen, potrettien ja kakunleikkauksen jälkeen huntu siirtyy omaan laatikkoonsa, ja morsian jatkaa juhlintaa yhtä asustetta köyhempänä.
Hunnun on ennen vanhaa katsottu merkitsevän neitsyyttä sekä puhtautta. – Myönnän, että henkilökohtaisesti valitsin hunnun toisista syistä ja koenkin, että jokaisen nykyajan morsiamen tulisi unohtaa vanhat tavat ja keskittyä hunnun romanttiseen merkitykseen. Mielestäni huntu tekee morsiamen! Tiia tähdentää.
The Cloth House
Pirkanmaa
The Cloth House on ompelimo Tampereella, joka on erikoistunut juhla - ja hääpukujen sekä arkivaatteiden korjausompeluun. Yrityksellä on yli 36 vuoden kokemus korjaus - ja mittatilausompelusta.
Yksi elämäsi tärkeimmistä päivistä ansaitee ainutlaatuisen alun. Jokainen morsian saa yksilöllistä palvelua ja täydellisesti istuvan puvun. Ota yhteyttä Sannaan Instagram- tai WhatsApp-viestillä!
Zazabella Helsinki
Helsinki ja Uusimaa
Tervetuloa tutustumaan Suomen laajimpaan hääpukuvalikoimaamme. Muotitietoiset ammattilaisemme auttavat Sinua mieleisesi morsiuspuvun valinnassa. Pukuja kaikissa hinta- ja kokoluokissa.
Josefiina Bridal
Kokonaan morsiamille omistetusta Josefiinasta löydät ylellisen mekon ja asusteet hääpäiväsi lookiin. Hääpukusi istuu täydellisesti oman ompelimomme ansiosta. Soita ja varaa Sinulle sopiva sovitusaika!
Maggie Sotteron toistuvasti palkittuihin hääpukuihin erikoistunut liike ! Käy tutustumassa kotisivuillamme liikkeen valikoimaan. Oma sivu myös pluskoon hääpuvuille ja Ale -puvuille.
Juhlamuotitalo Seremonia
Seremonia on hääpukujen ja juhlapukujen erikoisliike naisille ja miehille , Helsingissä. Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään sinulle sen oikean morsiuspuvun. Tervetuloa!
Upeat palkitut Sis Idman -morsiuspuvut löydät Helsingistä ja Oulusta Ateljé Katariinasta. •Ihana valikoima heti mukaan saatavia sekä tilauspukuja. •koot 32-64. •kätevä koroton osamaksu.
Valkoinen Kreivitär
Upea valikoima häämekkoja ja asusteita. Miesten puvut vuokralle ja tilauksesta Mallistot mm. Lillian West, Justin Alexander,Tanya Grig, White One, Ladybird, Bella by Amélie, Sayes, Angela Bianca
Muokattu: 30.9.2025
Häiden aiheuttamat ulkonäköpaineet ovat hääparille totista totta. Mistä ne kumpuavat ja mitä niille ...
Moni morsian haluaa ostaa itselleen häätuoksun hääpäiväksi, jotta myöhemmin tuoksua käyttämällä hääp...
Valmistaudu hääpäivään Porissa: ihonhoidon kauneuskalenteri, kasvohoidot, Gua Sha & Glow ‑hoito ja k...
Vuoden 2025 häämeikit vievät morsiamet entistä luonnollisempaan ja persoonallisempaan suuntaan. Meik...
Tulevat morsiamet ja jo vaimoiksi ehtineet kertovat hunnuistaan ja hiuskoruistaan: miten niihin pääd...
Hääpäivän tyylin viimeistelee kantajalleen sopiva häämeikki, minkä tietenkin kruunaa kaunis hymy!...
Täydellinen, kestävä häämeikki syntyy parhaiten hyvinvoivalle ja tasapainoiselle iholle. Hääpäivän valmistelut alkavat usein kuukausia etukäteen, eikä ihonhoitoa kannata jättää viime tippaan. Stressi, kiire ja juhlien järjestelyt näkyvät helposti ihossa. Jotta hääpäivän glow olisi parhaimmillaan, Kauneussalonki Silkin kosmetologit Virpi, Anna‑Kaisa ja Titta kokosivat hääparille selkeän hääihonhoidon kauneuskalenterin.
Tässä vaiheessa ihonhoito aloitetaan rauhassa ja suunnitelmallisesti. Ensimmäinen askel on varata aika kosmetologille kasvohoitoon. Tämä mieluusti sekä morsiamelle että sulhaselle, sillä molempien iho on yhtä tärkeä.
Kasvohoidon yhteydessä kartoitetaan ihon tila ja tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma. Jos iho kaipaa enemmän tukea, kuten aknen, rosacean tai epäpuhtauksien hoitoa, voidaan aloittaa sarjahoidot ja valita oikeat kotihoitotuotteet vahvistamaan ihoa.
Ihonhoidon tavoitteena on
Jos pohdit, miten valmistella iho häämeikkiä varten, aloita kosteutuksesta ja säännöllisestä ihonhoidoista.
Kuva Tanja Hakala
Nyt on aika tarkentaa hoitoja ja valita tehokkaita, mutta turvallisia menetelmiä:
Samalla voidaan tehdä kulmien ja ripsien kestovärjäykset, laminoinnit tai kestotaivutukset, jotta katse on juhlissa huoliteltu ilman raskasta meikkausta.
1–2 kertaa Gua Sha & Glow ‑hoitoa, joka täydentää kauneuskalenterin.
"Intensiivinen hoito herättelee ihoa ja korostaa kasvonpiirteitä. Haluamme hääparin tuntevan ihonsa luonnollisen kauneuden. Luonnonkosmetiikan tuoksut ja koostumukset viimeistelevät kokonaisvaltaisen kokemuksen.”
— Virpi Santahuhta, kosmetologi, Kauneussalonki Silkki
Hallituskatu 1, PORI
Sähköposti virpi@salonkisilkki.fiPuhelin 044 030 0008 (Virpi)050 514 2816 (Anna-Kaisa)040 736 4201 (Titta)
IG @salonkisilkkiFB @salonkisilkki
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä KAUNEUSSALONKI SILKKI
Kauneussalonki Silkki tarjoaa huolellisesti toteutettuja hoitoja ja palveluja, joissa yhdistyvät tarkkuus, laadukkaat tuotteet ja aito intohimo kauneudenhoitoa kohtaan.
Lue lisää
Artikkeli perustuu aiemmin Häät-lehdessä 1/2026 julkaistuun juttuun.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Tilastollisten evästeiden avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja markkinointievästeiden avulla voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Osa tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi.
Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.