Valokuvaaja Irina Kolomijets Tampereelta on voittanut Vuoden Hääkuva 2014 -kilpailun kuvalla Vintage Wedding.
Kolomijets oli valmistellut tamperelaisen parin hääkuvauksen huolellisesti, ja juhlatalo Knuutilan kartanon sisämiljöö tuki erinomaisesti parin toiveita pastellisävyisistä vintagehenkisistä kuvista. Raati arvosti perinteisen hääkuvan luonnollisuutta ja herkullisia värejä sekä modernia tvistiä.
– Onni, ilo ja suuri rakkaus ovat niitä asioita, joiden haluan kuvistani välittyvän, Kolomijets toteaa.
Kilpailutyöt arvostellut raati korosti arvostelussaan teknisen osaamisen ja sommittelun ohella kuvista välittyvää tunnelmaa. Raati koostuu kilpailun järjestävän Häät-lehden sekä yhteistyökumppaneiden edustajista. Tänä vuonna raadissa olivat mukana Tiina Ahteela (Nikon Nordic), Esa Isto (Fotonetti, kuvassa oik.), Mikaela Löfroth (Suomen Ammattivalokuvaajat ry) ja Sari Yli-Salomäki (Häät-lehti, kuvassa vas.).
Raadin kokoontumisen jälkeen mutta ennen tulosten julkistamista yleisölle annettiin mahdollisuus valita oma suosikkinsa sijoittuneiden finalistikuvien joukosta. Häät.fin lukijat äänestivät suosikikseen Nina Doddin ottaman, dokumentaaristen hääkuvien sarjassa kunniamaininnan saaneet kuvan Sinkut.
Vuoden Hääkuva -kilpailun järjestää Häät-lehti yhteistyössä Fotonetin, Nikon Nordicin ja Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n kanssa. Kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen hääkuvauksen kehitystä ja tehdä alan taitavimpien osaajien työtä tunnetuksi suomalaiselle yhteisölle.
Kilpailu on jaettu neljään sarjaan, jotka ovat miljööhääkuva, studiohääkuva, dokumentaarinen hääkuva ja vuoden morsian -kuva. Kustakin sarjasta valittiin sarjavoittaja ja lisäksi kaksi kunniamaininnan saanutta kuvaa. Sarjojen voittajien joukosta valittiin kokonaiskilpailun voittaja. Vuoden Hääkuva 2014 -kilpailuun osallistui ennätykselliset 451 hääkuvaa, jossa kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 21 prosenttia.
Jaa juttu