Tilaa Häät-uutiskirje

Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.

| Hääpaikka

Unelmien häät ulkomailla – Destination Wedding nousussa

Gitta ja Mikael häät Thaimaassa

Kuva Helmi Photagraphy

Turkoosi meri, hiekkaa varpaissa ja kuohuviiniä. Olette juuri sanoneet tahdon toisillenne, läsnä vain muutama todistaja. Tai kenties mukananne paratiisissa on lähimmät ihmiset juhlimassa kanssanne, miksei suurempikin seurue. Miltäpä siis kuulostaisivat häät ulkomailla?

– Tällöin häämatkan saa ikään kuin kaupan päälle, häitä Italiassa järjestävä Mari Mattila Toscanan Tuulesta kertoo.

Entäs budjetti?

Budjetin pähkäileminen voi tyrehdyttää destination wedding -ajattelun ensimetreillä. Kannattaa kuitenkin miettiä vielä tarkemmin, sillä pienillä kompromisseilla pääsee samaan summaan kuin Suomessa. Häiden järjestäminen muilla mailla ei siis suinkaan ole vain ”rikkaiden lystiä”.

– Yleisin budjetti asiakkaillamme on ollut 10 000–15 000 euroa. Hintaan sisältyy kaikki muu paitsi lennot. Mikäli vieraat maksavat itse majoituksensa, summaa saa alaspäin. Tällaisten häiden järjestäminen ei ole harvojen ja valittujen yksinoikeus, vaan ihan tavallisten ihmisten juttu, Mattila jatkaa.

Espanjan Aurinkorannikolla voi juhlia esimerkiksi Marbellassa tai Fuengirolassa. Staila Designin Aila Rosholm vinkkaa, että edullisimmin häät järjestää yksityishuvilassa pitopalvelun kanssa pienelle porukalle.

– Hotellimenut ja suuri vierasmäärä tietysti nostavat hintaa.


 Pienillä kompromisseilla pääsee samaan summaan kuin Suomessa

Italian ja Espanjan erityis­piirteet

Mari Mattila on järjestänyt juhlia 20-30 hengen hääseurueille, joka on yleensä vuokrannut huvilan esimerkiksi Toscanasta. Virallinen vihkiminen suoritetaan paikallisella kaupungintalolla, linnan terassilla tai muulla kunnan määrittelemällä paikalla.

– Vihkimisen jälkeen nautitaan aperitiivit kylän piazzalla hääkuvia ottaen. Tämän jälkeen siirrytään villalle juhlimaan. Kaikki tarvittavat palvelut järjestyvät kauttamme. Parin pitää itse hoitaa lennot, esteettömyys- ja virkatodistukset sekä huvilan huonejaot. Olemme järjestäneet myös symbolisia vihkimisiä, jolloin vihkipaikka voi olla mikä tahansa.

Aila Rosholm muistuttaa Aurinkorannikon pienistä haasteista. Vaikka suomalaiset ovat tottuneet pärjäämään kohteessa jopa pelkästään omalla kielellään, kaikkia palveluita suomeksi ei luonnollisesti saa.

– Itse puhun espanjaa ja englantia, joten pystyn olemaan apuna. Heinä-elokuussa uteliaat turistit katselevat mieluusti seremoniaa rannalla, joten siihen on syytä varautua.

Aila toivoo parin olevan häneen yhteydessä noin vuotta ennen h-hetkeä ja käyvän paikalla kertaalleen mahdollisuuksien mukaan ennen juhlia.

– Pystyn hoitamaan kaiken muun, mutta parin on oltava pappiin yhteydessä alusta asti.

Gitta ja Mikael häät Thaimaassa

Kuva Helmi Photography

Perinteitä pakoon Thaimaahan

”Ydinajatuksena oli järjestää pieni ja intiimi tilaisuus.”

Gitta lähti vuodeksi seikkailemaan Thaimaahan ja tapasi siellä tulevan miehensä, omaa ruokaravintolaa pyörittävän Mikaelin. Maa tuli tutuksi molemmille, ja koska Thaimaalla on suuri merkitys parille, he halusivat järjestää häänsäkin siellä.

– Ajattelimme, että tuskin elämässä tulee montaa kertaa lähdettyä molempien perheiden kanssa lomailemaan. Maa houkutteli myös rentoutensa ja hintatasonsa sekä henkeäsalpaavien maisemiensa vuoksi.

Häistä haluttiin rennon tyylikkäät ilman jäykkiä perinteitä ja kaavoja. Juhlavieraita opastettiin pukeutumaan kuten kesäjuhliin.

– Siksi pakenimme Thaimaahan. Ajatuksena oli alun alkaenkin juhlistaa avioliittoon astumista vain lähipiirin sitä todistaessa.

Mukana matkassa oli hääparin lisäksi kymmenen ihmistä: molempien perhettä ja parhaat ystävät. Pari oli vuokrannut Phuketista Baan Haven -nimisen villan, jossa seremonia järjestettiin. Tämän jälkeen seurue siirtyi illalliselle Gitan ja Mikaelin ystävän Karlsson’s Restaurant & Steak House -ravintolaan.

– Näin ollen juhla oli hyvin meidän näköisemme: herkullista ruokaa, lämpöä, kauniit maisemat sekä meille rakkaimmat ihmiset.

Pari vietti yhden elämänsä tärkeimmistä päivistä eksoottisissa maisemissa ja tunnelmissa. He jatkoivat häähumua koko seurueen kanssa Koh Samuilla vajaan viikon verran. Tämän jälkeen perheet lähtivät koteihinsa ja ystävien kanssa pari jatkoi vielä Hongkongiin muutamaksi päiväksi.

– Seurueemme koko oli aika täydellinen. 12 henkilöä on vielä hallittavissa oleva ryhmä, mikäli haluaa tehdä asioita yhdessä. Pääsimme liikkumaankin yhdellä kulkuneuvolla, minivanilla. Parin hääbudjetti sormukset poislukien oli noin 5.000 euroa.

Paljon Thaimaassa matkustanut pari liputtaa Thaimaan puolesta häämatkakohteena.

– Hintataso on edullinen ja sää suurimman osan ajasta miellyttävä. Koh Samui sopii rentoon lomailuun pitkine hiekkarantoineen. Saarelta löytyy myös yöelämää sekä ostosmahdollisuuksia, mutta yhtälailla autiorantoja ilman turistin turistia. Ylel­lisyyttä kaipaavalle saari tarjoaa toinen toistaan upeimpia luksushotelleja sekä yksityisiä huviloita. Toimintaan tottuneille saarelta tehdään esimer­kiksi sukellusretkiä pienemmille lähisaarille.

Kurkkaa Gitta ja Mikaelin häihin Thaimaassa täällä >>

Ilmari ja Johanna häät Curacaolla

Kuva Theo Meijer Photography

Salahäät Karibialla

Ilmari ja Johanna yllättivät ystävät ja suvut sanomalla toisilleen tahdon kahden kesken Curacaon saarella.

– Kerroin Ilmarille haaveilevani häistä Karibian paratiisissa palmupuiden varjossa. Hän innostui heti! Emme edes keskustelleet muista vaihtoehdoista.

Pari ei kertonut häistään kenellekään. Niiden järjestäminen oli kahdenkeskinen salaisuus. Kumpikaan ei halunnut murehtia vieraiden viihtymisestä tai ohjelmasta, joten sormukset, kuohuviinit ja palat kakkua rannalla olivat unelmien täyttymys.

– Hääsuunnittelijamme Marilse Statie-Teixeira Brazao Celebrations -yrityksestä mahdollisti meille tämän kaiken. Ilo ja onni tuosta hetkestä ja päivästä jäivät ikuisesti elämään. Oli niin huikeaa huomata, miten tuomari, valokuvaaja, hääsuunnittelija ja paikalle eksyneet turistit elivät kanssamme juuri sitä hetkeä niin tunteikkaasti.

Vastavihityt soittivat vanhemmilleen heti tilaisuuden päätyttyä kertoakseen ilouutisen. Videokuvaaja sai taltioitua kaikkien reaktiot ikuisiksi ajoiksi.

Johanna ja Ilmari suosittelevat Karibian häistä haaveileville ehdottomasti hääsuunnittelijan palkkaamista.

– Oli paljon helpompi organisoida asioita ammattilaisen kanssa. Hänen kauttaan saimme hoidettua kaiken. Myös kaikki paperiasiat, maksut ja sopimukset kulkivat helposti. Tämä tuli luultavasti myös halvemmaksi kuin se, että olisimme etsineet ja varanneet kaikki palvelut itse.
 
Teksti Tanja Hakala / Häät.fi

Lue lisää häistä ulkomailla Häät.fistä

Häät ulkomailla - näin onnistut! Lue juttu Häät.fistä >>

Luksushäät tyylikkäällä tavalla Portugalissa. Lue juttu Häät.fistä >>

Muokattu: 25.6.2024

Syvenny teemoihin:

Lue lisää samasta aiheesta

Häät Tallinnassa historiallisessa kaupunkikartanossa

Historiallinen hääpaikka Tallinnassa vihkimiseen, juhlaan ja majoitukseen. Tutustu von Stackelberg H...

Kartanohäät Virossa: Vihulan Kartano kokoaa hääviikonlopun saman katon alle

Haaveiletteko häistä Virossa? Vihula Manorissa vihkiminen, juhla, majoitus ja yhteinen hääaamu onnis...

Häät ulkomailla – apua häiden järjestämisen suomalaisilta ammattilaisilta

Häiden järjestäminen ulkomailla maassa ja paikassa, jossa ei ihan joka päivä tule oltua, vaatii töit...

Kun yksi juhlapäivä ei riitä: vietä oma hääviikonloppu meren rannalla Villa Störsvikissä

Villa Störsvik tarjoaa merellisen hääpaikan, juhlatilat noin 140 vieraalle sekä majoitusta hääparil...

Häät ulkomailla - näin onnistut!

Uskalla rohkeasti! Häät ulkomailla on yllättävän helppo järjestää.

Miten valitsen parhaan hääpaikan?

Mistä juhlapaikkavaihtoehdot löytää ja kuinka valita vaihtoehdoista paras? Häät.fi keräsi vinkkilist...

Mainos: Vihulan kartano

Kartanohäät Virossa: Vihulan Kartano kokoaa hääviikonlopun saman katon alle

Vihulan Kartanossa häät eivät välttämättä pääty viimeiseen tanssiin. Vihkiminen, juhla ja majoitus järjestyvät samalla kartanoalueella, joten yhteistä aikaa voi jatkaa seuraavan aamun aamiaiselle asti. Historiallinen kartano sijaitsee keskellä Lahemaan kansallispuiston luontoa, noin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta.

 

Vihulan historia ulottuu 1200-luvulle. Kunnostettuja kartanorakennuksia ympäröivät puutarhat, lammet, sillat, omenatarhat ja metsäpolut, joiden joukosta löytyy erilaisia paikkoja vihkimiseen ja hääkuviin. Merelle on kartanolta matkaa vain neljä kilometriä.

Vihula Manorin historiallinen juhlatila kartanohäitä varten

Vihkiminen kartanopuistossa tai historiallisessa rakennuksessa

Vihulan Karatanossa häät voidaan rakentaa hääparin oman tyylin ja vierasmäärän ympärille. Kartanossa voi viettää pienen juhlan läheisten kesken tai kutsua paikalle yli sata vierasta.

Vihkiminen voidaan järjestää ulkona kartanopuistossa tai sisällä yhdessä alueen historiallisista rakennuksista. Sopiva paikka valitaan vuodenajan, sääolosuhteiden ja hääparin toiveiden mukaan. Näin romanttiset puutarhahäät, tunnelmalliset kartanohäät ja luonnosta inspiraationsa saava juhla löytävät kaikki oman ympäristönsä.

Kartanoalue tarjoaa mahdollisuuksia myös persoonalliseen saapumiseen. Vihulassa hääparit ovat saapuneet juhlaan esimerkiksi hevosvaunuilla, helikopterilla ja kuumailmapallolla. Yhtä hyvin ympäristö sopii pelkistettyyn juhlaan, jossa pääosaan nousevat luonto, läheiset ihmiset ja kiireetön yhdessäolo.

Hääpari Vihulan kartanon vehreässä puistossa Virossa
kartanohäät hääpari Vihulan kartanon lammen rannalla Virossa
kartanohäät hääpari Vihulan kartanon paviljongissa Virossa

Vihkiminen, hääjuhla ja majoitus samalla kartanoalueella

Yksi Vihulan Kartanon suurimmista eduista on se, että koko hääviikonloppu voidaan viettää samassa paikassa. Vihkiminen, juhlaillallinen, majoitus ja seuraavan aamun yhteinen aamiainen järjestyvät kartanoalueella.

Kun häävieraiden ei tarvitse siirtyä illan aikana paikasta toiseen, juhlapäivä voi edetä kiireettömästi. Hääpari saa keskittyä nauttimaan hetkestä ja vieraat voivat jäädä viettämään iltaa ilman edessä odottavaa hotellimatkaa.

Neljän tähden Superior-hotellissa on 80 huonetta, joissa voi yöpyä yhteensä enintään 160 vierasta. Majoitus tekee Vihulasta erityisen kiinnostavan vaihtoehdon suomalaispareille, jotka haluavat viettää Virossa kokonaisen hääviikonlopun läheistensä kanssa.

Vihulan kartanossa häävieraat majoittuvat zen-deluxe-huoneissa
Zen-deluxe huone.
Romanttinen hääkattaus Vihulan kartanon rustiikkisessa juhlatilassa
Tyylikäs hääjuhla historiallisessa Vihula Kartanossa Virossa
hääpari tanssii hätanssia vihulan kartanon kartanohäissä

Hääjuhla historiallisessa salissa tai ulkona omenatarhassa

Vihulan Kartanon pääjuhlasaliin mahtuu noin 100 vierasta. Suurempia häitä varten kartanoalueelle voidaan pystyttää tyylikkäitä juhlatelttoja, jotka sulautuvat ympäröivään maisemaan.

Kesällä hääillallinen voidaan kattaa myös ulos omenatarhaan tai kartanopuistoon. Luonnon keskellä järjestetty illallinen antaa vieraille mahdollisuuden nauttia kartanon maisemista pitkälle iltaan.

Vihulan kartanossa Virossa ruokaa viljellään omassa puutarhassa

Häämenu syntyy sesongin mauista

Kartanon ravintola keskittyy sesongin mukaiseen virolaiseen ruokaan. Annoksissa käytetään mahdollisuuksien mukaan oman puutarhan ja läheisten maatilojen raaka-aineita.

Häämenu suunnitellaan yhdessä parin kanssa. Illallinen voidaan tarjoilla sisällä historiallisissa tiloissa tai kesäkuukausina ulkona omenatarhassa tai kartanopuistossa. Näin ruoka, kattaus ja juhlaympäristö voidaan sovittaa osaksi samaa kokonaisuutta.

Karatnohäät vihulan kartanon ruoka-annos

Kuva Lauri Laan

hääparin suudelma kartanohäissä Vihulan Kartanossa

Kartanon häätiimi auttaa häiden suunnittelussa

Vihula Manorin tapahtumatiimi kulkee hääparin rinnalla suunnittelun eri vaiheissa. Tiimi tekee yhteistyötä paikallisten floristien, muusikoiden ja valokuvaajien kanssa ja auttaa rakentamaan hääpäivän, jossa tilat, tarjoilut ja ohjelma muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.

Paikallinen tuki helpottaa erityisesti kohdehäiden järjestämistä. Kun juhlaa suunnitellaan Suomen ulkopuolella, on arvokasta saada apua ihmisiltä, jotka tuntevat kartanon tilat, ympäristön ja alueen palveluntarjoajat.

Vihulan kartano hyvinvointihoidot Spassa

Hääpäivästä yhteiseksi viikonlopuksi

Vihulan kartanohäät eivät pääty viimeiseen tanssiin. Majoituksen ansiosta vieraat voivat jäädä yöksi ja kokoontua seuraavana aamuna yhteiselle aamiaiselle. Yksi juhlapäivä voi näin kasvaa kokonaiseksi viikonlopuksi, jonka aikana läheiset ehtivät todella viettää aikaa yhdessä.

Ennen häitä tai niiden jälkeen vieraat voivat rentoutua kartanon Eco-SPA-kylpylässä, kävellä kartanoalueella tai tutustua ympäröivään Lahemaan kansallispuistoon. Vihula sopii siksi hääpaikaksi pareille, jotka haluavat tarjota vierailleen juhlan lisäksi pienen irtioton arjesta.

Vihulan kartano Spa Jacuzzi

Kenelle Vihulan Kartano sopii hääpaikaksi?

Vihula sopii erityisesti hääpareille, jotka

  • haaveilevat historiallisista kartanohäistä
  • etsivät hääpaikkaa luonnon keskeltä
  • haluavat järjestää vihkimisen, juhlan ja majoituksen samassa paikassa
  • kutsuvat häihin vieraita Suomesta ja haluavat viettää heidän kanssaan kokonaisen viikonlopun
  • arvostavat sesongin mukaista ruokaa ja paikallisia raaka-aineita
  • haluavat yhdistää häihin kylpyläloman tai muun yhteisen elämyksen
  • etsivät ulkomailla sijaitsevaa hääpaikkaa läheltä Suomea destination wedding -teemalla.


Vihulan vahvuus syntyy kokonaisuudesta: historiallinen kartano, kansallispuiston luonto, juhlatilat, ravintola, majoitus ja kylpylä löytyvät samalta alueelta.

Hauska hääkuva Vihulan kartanolla Gretta ja Kristo kartanohäistä

Kuva Kadri Purje Photography

Suunnitelkaa omat kartanohäänne Vihulassa

Vihulan Kartano tarjoaa puitteet häille, joissa historia, luonto ja kiireetön yhdessäolo kohtaavat. Kun vihkiminen, juhla, majoitus ja seuraavan aamun aamiainen järjestyvät samalla kartanoalueella, hääpäivästä voi kasvaa koko seurueen yhteinen viikonloppu.

Tutustukaa Vihulan häihin, hääpaketteihin ja vapaisiin ajankohtiin Vihulan Kartanon verkkosivuilla.

Usein kysyttyä häistä Vihulan Kartanosta

Missä Vihulan Kartano sijaitsee?

Vihulan Kartano sijaitsee Lahemaan kansallispuistossa Virossa. Kartano on noin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta ja noin neljän kilometrin päässä merestä.

Voiko Vihulan Kartanossa järjestää sekä vihkimisen että hääjuhlan?

Kyllä. Vihkiminen voidaan järjestää ulkona kartanopuistossa tai sisällä yhdessä historiallisista rakennuksista. Myös hääjuhla ja illallinen voidaan viettää samalla kartanoalueella.

Kuinka suuret häät Vihulassa voi järjestää?

Vihula sopii sekä pienille että yli sadan vieraan häille. Pääjuhlasaliin mahtuu noin 100 vierasta, ja suurempia juhlia voidaan järjestää kartanoalueelle pystytettävissä juhlateltoissa.

Voivatko häävieraat yöpyä kartanossa?

Kyllä. Vihula Manorin hotellissa on 80 huonetta, joissa voi majoittua yhteensä enintään 160 vierasta. Hääseurue voi kokoontua seuraavana aamuna yhteiselle aamiaiselle.

Voiko hääillallisen järjestää ulkona?

Kesäkuukausina hääillallinen voidaan järjestää esimerkiksi omenatarhassa tai kartanopuistossa. Illallinen voidaan kattaa myös sisälle kartanon juhlatiloihin.

Millaista ruokaa Vihulan Kartanossa tarjoillaan?

Kartanon ravintola valmistaa sesongin mukaista virolaista ruokaa ja käyttää mahdollisuuksien mukaan oman puutarhan sekä lähialueen maatilojen raaka-aineita. Häämenu suunnitellaan yhdessä hääparin kanssa.

Mitä Vihulassa voi tehdä hääjuhlan lisäksi?

Kartanoalueella on Eco-SPA, uima-allas- ja saunakeskus sekä rauhallisia ulkoiluympäristöjä. Vieraat voivat myös tutustua Vihulaa ympäröivään Lahemaan kansallispuistoon.

Vihulan Kartano

Haljala vald, Vihula, Viro

Sähköposti: events.vihula@uhotelsgroup.com
Puhelin: +372 326 4100


Instagram: @vihulamanor
Facebook: @vihulamanor

ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä VIHULAN KARTANO