Lemmen lehto on kaunein hääkuva yleisön mielestä

Tilaa Häät-uutiskirje

Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.

Hääinspiraatio

Lemmen lehto on kaunein hääkuva yleisön mielestä

Lemmen lehto on kaunein hääkuva yleisön mielestä

Valokuvaaja Joni Lind Helsingistä on voittanut Vuoden Hääkuva 2015 -kilpailun yleisöäänestyksen kuvallaan Lemmen lehto.

Häät.fin lukijat äänestivät suosikikseen Lindin kuvan kaikkien Vuoden Hääkuva 2015 kilpailussa palkittujen kuvien joukosta. Kuva voitti äänestyksen ylivoimaisesti päästen kokonaan omalle sataluvulleen, kun yhteensä annettuja ääniä oli lähes 2000 kappaletta.

Varsinaisessa Vuoden Hääkuva 2015 -kilpailussa raati valitsi Lemmen lehto -kuvan kunniamaininnan arvoiseksi miljöökuvasarjassa.

– Oli mukava kuulla, että Lemmen lehto menestyi myös yleisöäänestyksessä! Minusta juuri yleisöäänestyksen voitto on hienoin saavutus, koska se kertoo, että häitä suunnittelevat parit pitävät työni jäljestä, Joni Lind miettii.

– Kuva otettiin Villa Haikon viereisessä koivumetsässä. Heti juhlapaikalle päästyäni huomasin kyseisen metsän ja halusin päästä sinne kuvaamaan. Ilokseni myös hääpari innostui kuvauspaikasta, Lind kertoo kuvan taustoista ja jatkaa kiitoksin:

– Suurkiitos kuvasta ja menestyksestä kuuluu upealle hääparille ja otolliselle kuvauspaikalle. Suomen kesä on kaunis!

Lemmen lehto on kaunein hääkuva yleisön mielestä

Kakkoseksi yleisöäänestyksessä sijoittui Vuoden Hääkuva 2015 -kilpailussa pääpalkinnon saanut Kaksin. Kuvan on ottanut kuvaaja Kaisu Ojansivu, Kaisu Ojansivu Photography, Tampereelta.

Lemmen lehto on kaunein hääkuva yleisön mielestä

Kolmanneksi äänestettiin turkulaisen Jere Satamon, JS Disain, studiohäämuotokuva-sarjaan voittanut kuva Never Let Go.

 

Vuoden Hääkuva -kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen hääkuvauksen kehitystä ja tehdä alan taitavimpien osaajien työtä tunnetuksi suomalaiselle yhteisölle. Kilpailu on jaettu neljään sarjaan, jotka ovat Miljööhääkuva, Studiohääkuva, Dokumentaarinen hääkuva ja Vuoden morsian -kuva.

Kustakin sarjasta valittiin sarjavoittaja ja lisäksi kaksi kunniamaininnan saanutta kuvaa. Sarjojen voittajien joukosta valittiin kokonaiskilpailun voittaja. Kilpailun järjestää Häät-lehti yhteistyössä Fotonetti.fi ja Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n kanssa.

Muokattu: 23.3.2023