Näihin hetkiin tarvitsette musiikkia hääpäivänä
Mainos: Teetetty sormus kuvastaa teidän yhteistä rakkautta
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Morsiamen tytär Mona sovittelee äitinsä hääkenkiä yläkerran morsiuskamarissa, ja hääkuvaaja huomaa hetkensä koittaneen. Aikaa ei ole kuin hetken sadasosa, sommittelu tulee selkärangasta ja lopputuloksena on – ei enempää eikä vähempää – Vuoden Hääkuva 2016! Dokumentaarisen hääkuvasarjan parhaana palkittu, Johanna Kempfin ikuistama kuva Lainakengissä valittiin myös kokonaiskilpailun parhaaksi otokseksi.
KUVAAJA JOHANNA KEMPF JOHANNA KEMPF PHOTOGRAPHY, ESPOO
– Näitä dokumentaarisen kuvauksen helmiä tulee jokaisen hääkuvauksen yhteydessä, mutta tässä kuvassa oli alusta saakka jotain erityistä. Heti kun näin yhdistelmän tytöstä, kengistä ja huoneesta ymmärsin, että saan kuvan, joka edustaa sitä herkkyyttä, kauneutta, höttöistä hääunelmaa ja samaan aikaan perhekeskeisyyttä, mistä häät on tehty, Johanna Kempf kertoo.
– Valokuvaajana olen äärimmäisen kriittinen omien tuotosteni suhteen, ja harvoin saan enää wow-elämystä, mutta tämän kuvan nähtyäni tiesin sydämessäni, että olin luonut jotain kaunista ja sellaista, joka puhuttaa katsojaa. Mietin jo häissä kameran ruudulta kuvaa katsoessani, että tämän kuvan lähetän hääkuvakilpailuun! Johanna muistelee.
Myös hääpari oli erittäin tyytyväinen yhteistyöhön. – Johanna Kempf kuuntelee asiakkaita ja saa taltioitua heidän parhaat puolensa ja tilanteet niin, että aito tunnelma välittyy kuvia katsoville. Johanna on herttainen ja huomioiva, joten hänen kanssaan oli helppo työskennellä. Hänellä on pelisilmää ja tilannetajua. Johanna sai paljon kehuja myös vierailtamme, kertoo häiden morsian Julia Liimatta.
Kuva Matti Immonen
Johanna Kempf kertoo kuvanneensa ammattimaisesti jo pidemmän aikaa sekä päivätyön ohella että kokopäiväisesti. Kuvaaminen alkoi kuitenkin jo ”ihan kakarana” harrastuksenomaisesti, ja ammattikuvaus lähti lentoon jo vuoden harjoittelun jälkeen. Tuolloin kyseessä olivat lähinnä potretti- ja lehtikuvaukset.
– Hääkuvaajani aloitin tämän vuosikymmenen alussa asuessani Saksassa. Innostuin alasta suunnattomasti omien häideni jälkeen, kun näin valokuvaajamme ottamat kuvat; satoja kuvia, joissa olimme onnistuneet mieheni kanssa loistavasti, puhumattakaan dokumentaarisista-, yksityiskohta- ja miljöökuvista.
– Kuvaajamme Flo oli aivan ihana myös ihmisenä ja hän sai minusta, ujosta ja kameraa kauhistelevasta tytöstä, esiin kameran edessäkin viihtyvän itsevarman naisen. Halusin antaa tämän kokemuksen eteenpäin, ja aloitin hääkuvauksen yhdessä Flon kanssa vuonna 2010. Tämän jälkeen olen tehnyt kuvausta päätoimisesti niin Saksassa kuin Suomessakin.
Hääkuvauksen rinnalla Johanna Kempf kuvaa huomenlahja-, potretti- ja vauvakuvia, kuvia mediaan sekä tekee ns. voimaannuttavaa kuvausta. – Valokuvaus on itselleni enemmän kuin kauniin kuvan ottamista kuvattavasta, sillä haluan antaa kuvattavalle aina erityisen hetken, joka vahvistaa hänen itsetuntoaan ja tuo esille ne voimavarat ja sisäisen kauneuden, jotka hänellä oikeasti on ulkoisen kauneuden lisäksi.
– Toivon, että työni kuvaajana kehittää hää- ja potrettikuvausta Suomessa. Haluan rikkoa rajoja ja tuoda uutta näkökulmaa kuvaamiseen. Toivottavasti tulevaisuudessa pääsen kuvaamaan ympäri maailmaa ja tekemään enemmän omia taideprojekteja, Johanna Kempf unelmoi.
Teksti Sari Yli-Salomäki Johanna Kempfin omakuva Matti Immonen
Vuoden Hääkuva -kilpailun järjestävät Häät-lehti ja Häät.fi, Rajala Pro Shop ja Color-Kolmio sekä yhteistyökumppanina Suomen Ammattivalokuvaajat ry. Kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen hääkuvauksen kehitystä ja tehdä alan taitavimpien ammattilaisten työtä tunnetuksi suomalaiselle yleisölle.
Muokattu: 30.8.2024
Porilainen valokuvaaja Emmi Laaksonen voitti Vuoden Hääkuva 2025 -kilpailun ja keräsi 17,6 prosentti...
Palkittu italialainen hääkuvaaja Emanuele Carpenzano painottaa, että hääkuvan ja hääkuvaajan tärkein...
Haluaisitko potrettikuviin jotain täysin erilaista?
Valokuvaaja kohtaa työkseen hääpareja ja käy läpi useita hääpäiviä vuodessa, vaikka itse hääparille ...
Rovaniemeläisen valokuvaaja Miika Hämäläisen kuva voitti kilpailun ja keräsi 37 prosenttia annetuist...
Häävideo on elokuvamainen tarina hääparin tärkeästä päivästä, mutta aito. Hääelokuvaksi kuvattu hääp...
Timanttien vastuullisuus nostetaan kasvavassa määrin puheeksi kihla- tai vihkisormuksia hankittaeassa. Timanttia ostaessa kuluttaja on harmillisen usein vajavaisen tiedon varassa, jolloin synteettisten laboratoriotimanttien sekä luonnontimanttien tarina voi poiketa todellisuudesta. Kertakäyttökulttuuria vältetäänkin parhaiten hankkimalla laadukas ja kestävä sormus, jonka tarinalla ja taustalla on merkitystä.
Tänä päivänä on täysin mahdollista hankkia konfliktivapaa ja eettinen luonnontimantti, kun timantin hankkii luotettavalta ja vastuulliselta korualan ammattilaiselta.
Suomessa aloitettiin vastuullisten luonnontimanttien ohjelma, kun ryhmä kotimaisia jalokivikorujen valmistajia kokoontui keskustelemaan timanttien eettisyydestä, alan kehittämisestä ja luottamuksesta. Timanttikorun hankinnan tulee aina perustua luottamukseen ja myyjän asiantuntemukseen.
Vastuullisten luonnontimanttien ohjelmaan sitoutuneet yritykset tarjoavat luotettavaa tietoa timanttien alkuperästä ja lupaavat omalla toiminnallaan kehittää alan vastuullisuutta. Korujen vastuullisuus tarkoittaa myös laatua, muokattavuutta ja kierrätettävyyttä.
Ohjelmaan sitoutuneet suomalaiset koruvalmistajat – Kultaseppä Kulmala, Atelier Torbjörn Tillander, Kultaseppämestari Tarkkanen ja Olli Johan Lindroos – lupaavat omalta osaltaan kehittää alaa vastuullisempaan ja läpinäkyvämpään suuntaan.
Kultaseppä Kulmala
Helsinki ja Uusimaa
Kultaseppä Kulmala on erikoistunut vaativaan kultasepäntyöhön. Kulmalalta voit kysyä mitä vaan korujen suunnitteluun, valmistukseen ja vastuullisiin materiaalivalintoihin liittyen.
Kultaseppämestari Tarkkanen
Kultaseppä Tarkkasella luomme yhdessä juuri sinulle suunnitellun ja Helsingin Arabianrannan ateljeessa valmistetun unelmien korun. Upeaa kotimaista käsityötä uniikissa ympäristössä vuodesta 1955.
Olli Johan Lindroos
OJL Originals koru on valinta Sinulle, poikkeuksellisuuden ihailijalle joka arvostat kauneutta puhtaimmillaan.
Timantit ovat merkittävä elinkeino monelle Afrikan maalle, työllistäen ja vahvistaen maan ekonomista asemaa. Botswana, joka on tällä hetkellä yksi suurimmista luonnontimanttien tuottajamaista, on luonnonvarojensa ansiosta onnistunut kasvattamaan bruttokansantuotettaan ja siten kehittämään maansa hyvinvointia.
Luonnontimanttien markkinoita hallitsevat yritykset kehittävät jatkuvasti toimintatapojaan vastuullisemmaksi – niin ekologisesti kuin eettisesti. Toimijat, joilta vastuulliseen luonnontimanttien ohjelmaan sitoutuneet yritykset hankkivat luonnontimanttinsa, tekevät jatkuvasti töitä hiilijalanjäljen minimoimiseksi, raakakivien tuottajavaltioiden infrastuktuurin kehittämiseksi ja työntekijöiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.
“Our diamonds are not just gems; they are the foundation upon which the hope and promise of our economies have been built. They are the engine through which our aspirations for greater wealth, more diversified economies, the development of people and a more fair and equitable future can be realised.”
Hon Lefoko Maxwell Moagi | Minister of Minerals and Energy for the Government of the Republic of Botswana.
Kuva Mikael Petterson
Yleisesti puhutaan laboratoriotimanteista, mutta täsmällisempi nimitys on laboratoriokasvatettu synteettinen timantti. Timanttitehtaita rakentuu suuren kysynnän ohjaamana ympäri maailmaa, eniten Kiinaan ja Intiaan, missä synteettisten timanttien valmistamiseen käytettävä energia tuotetaan pääasiassa kivihiilellä.
Toistaiseksi vain pieni määrä tehtaita toimii uusiutuvan energian voimin. Lisäksi synteettisten timanttien tuotantolaitteiden valmistuksessa käytetään kaivosteollisuuden tuottamia metalleja. Tämän hetken tietoon nojaten, ei voida yleisesti sanoa synteettisen timantin olevan luonnontimanttia ympäristöystävällisempi vaihtoehto.
Eroja on niin tehtaissa kuin kaivoksissakin, joten mitä paremmin raakakiven alkuperä tai tuotantotapa on tiedossa, sitä paremmin voi seurata timantin ympäristökuormitusta ja hiilijalanjälkeä.
Synteettisten timanttien suuri tuotantomäärä on johtanut niiden rajuun arvonlaskuun. Esimerkkinä 1,5 karaatin synteettisen timanttin arvo on laskenut alle kymmenessä vuodessa 83 %. Arvo tulee jatkaamaan laskuaan tuotannon yhä lisääntyessä.
Timanttien lumous on kautta historian perustunut kauneuteen, aitouteen ja harvinaisuuteen. Timanttien arvo, kauneus sekä miljardien vuosien aikana luonnossa kehittynyt ainutlaatuinen kovuus on yhdistetty ikuisuuteen ja täydellisyyteen.
Arvokoruissa käytettävien materiaalien arvo perustuu harvinaisuuteen. Korujen arvo perustuu myös tarkkaan, perinteitä kunnioittavaa käsityöhön ja ajattomaan muotoiluun. Arvokorusta voi puhua sijoituksena, joka samalla tukee käsityöperinteen jatkumista ja kotimaista työtä.
Kultasepänala perustuu luottamukseen. Synteettiset jalokivet täytyy erottaa luonnonkivistä, minkä vuoksi termit eivät saa olla kaupallisia, vaan gemmologisia.
Timanttien markkinoinnin tulisi pohjata oikeellisuuteen, mikä harmillisen usein unohtuu synteettisten jalokivien markkinoinnissa, kun puhutaan ekologisesta laboratoriotimantista.
Täysin ekologisia timantteja ei ole olemassa, mutta koska ekologiset ja eettiset asiat koetaan tärkeiksi, kehittyy ala suurin harppauksin. Alalla tarvitaan keskustelua ja lupauksia, joiden avulla voi vaikuttaa niin korun valmistajana kuin kuluttajana.
Kultaseppä Kulmala Oy
Atelier Torbjörn Tillander Oy
Tarkkanen Oy
Olli Johan Lindroos Jewellery
Timanttiala Oy
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Tilastollisten evästeiden avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja markkinointievästeiden avulla voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Osa tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi.
Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.