MAINOS: Näin valitset oikean materiaalin kihla- ja vihkisormukseen
MAINOS: Haaveiletteko hääviikonlopusta järven rannalla? Lopelta löytyy kokonainen niemi juhlia varten.
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Kuva Aarography
Johanna ja Miika sanoivat tahdon ulkona järven rannalla. He halusivat hääjuhlallaan kunnioittaa rakkauttaan ja tehdä kaiken juuri itselle sopivalla tavalla.
Helsingin Kalliossa sijaitseva Ravintola Siltanen toimi tärkeänä paikkana parin rakkaustarinalle. Juuri siellä molemmat olivat viettämässä aikaa eräänä lauantaina omissa kaveriporukoissaan. Miika oli kiinnittänyt huomionsa kauniin naisen punaisiin hiuksiin, jotka toivat hänelle mieleen ketun. Johanna taas huomasi Miikassa ulkonäön lisäksi tämän yllättävän ja hauskan luonteensa. Yhteisten ystävien kautta löytyi jutunaiheita saman tien, ja lopulta he esittivät toisilleen kutsut.
– Minä pyysin Johannaa katsomaan bändini keikkaa ja Johanna kutsui minut seuraamaan teatteriesitystään, Miika muistelee. Taiteilijasielut päätyivät yhteen ja kihlautuivat ikimuistoisesti Montenegron Kotorissa.
– Kosin Johannaa tähtitaivaan alla romanttisen illallisen päätteeksi. Halusimme naimisiin, sillä koemme olevamme toistemme sielunkumppanit ja parhaat ystävät.
Häät pari järjesti boheemeiksi ja luonnonläheiseksi, omaa tyyliään taitavasti mukaillen. Ekologisuus oli molemmille tärkeä pointti. Siksi he tekivät paljon asioita itse ja ostivat muun muassa kierrätettyjä koristeita. – Kun näki parhaan ystävänsä ja rakkaimpansa vihkimisen alkaessa, kaikki jännitys katosi. Oli onnellinen, rauhallinen ja hyvä olla, Johanna hymyilee. Avioliitto oli molemmille tärkeä ja varma askel. – Meille naimisiinmeno merkitsi samalla puolella olemista, sitoutumista ja kumppanuutta. Saimme toisistamme elinikäiset parhaat ystävät, turvaa, iloa ja syvää rakkautta, Johanna ja Miika kertovat.
Nykyinen kotikaupunki Kööpenhamina on hurmannut Johannan ja Miikan. Vapaa-aikaa sujuu sen mahdollisuuksiin tutustumiseen, kotona kokkailuun ja yhdessä urheilemiseen. – Elämme tällä hetkellä juuri sellaista elämää, josta voimme olla ihan superonnellisia! Haaveilemme tulevaisuudesta, jossa saamme elää värikästä ja monipuolista elämää maailmaa nähden. Haluamme tehdä asioita, joilla on syvempi merkitys maailmaan, jossa elämme.
Mekko Vintagea 30-luvulta, Epok Vintage, muokkaukset Ateljee Aaria Kengät Zalando Meikki Itse tehty Hiukset Yazz Hair, Turku Sormukset Thomas Sabo Seppele ja kimppu Kukkakauppa Piia Jaala
Vuokrapuku Play it again, Sam Sormus Kultajousi Viehe Kukkakauppa Piia Jaala Juhlatilan kukat Juhlakukat.fi Bändi Bilebändi LA LA BAND Catering Gather-brunssiprojekti Budjetti 3 000 - 4 000 e
Teksti Tanja Hakala Häät.fi Kuvat Aarography
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 1/2020. Johannan ja Miikan häistä ja paljosta muusta voit lukea näköislehdestä, jonka löydät Issuusta.
Muokattu: 26.11.2025
Annukka ja Jouni eivät halunneetkaan isoja häitä. Siksi he hiljentyivät luonnon ääreen rakkauden kes...
Sofian ja Pirninin sydämistä jäi palaset Islantiin. Heille kahdenkeskiset häät rajujen luononvoimien...
Iidan ja Veeran juhlissa oli läsnä yöttömän yön taika. Nämä sateenkaarihäät pari päätti viettää palj...
Miiran ja Valtterin kaksipäiväiset häät vietettiin rantadyynien kätköissä. Pari halusi päästä mahdol...
Emmin ja Mikon häiden koristelussa morsian tiesi heti, että tavallinen ei riittäisi. Emmi myös tiesi...
Lumen kuorruttamien puiden sijaan tässä hääjuhlassa piti palmujen huojua ja iholla viipyillä Välimer...
Suomen eteläisimmän tunturin huipulla kohoava Hilltop Hotel Iso-Syöte tarjoaa unohtumattomat puitteet häämatkalle, jossa yhdistyvät ylelliset sviitit, yhteiset elämykset ja pohjoisen luonnon kauneus. Parhaimmillaan voitte katsella revontulia oman sviittinne lämmöstä, rentoutua kahdestaan porealtaassa ja antaa päivien kulkea omaan tahtiinsa.
Talvella tykkylumiset metsät ja tähtitaivas luovat häämatkalle oman tunnelmansa. Kesällä tunturi kylpee valossa pitkälle iltaan. Vuodenaika vaihtuu, mutta syy tulla pysyy samana: aikaa toisillenne.
Hilltop Hotel Iso-Syötteen jokaisella sviitillä on oma tarinansa. Uusi Naava-sviitti tuo pohjoisen metsän aivan lähelle. Aito naava, luonnonläheiset materiaalit ja suuret ikkunat tekevät tilavasta sviitistä rauhallisen paikan kahdelle. Omassa käytössänne ovat perinteinen sauna, infrapunasauna ja parvekkeen poreallas, jossa voitte nauttia tunturimaisemasta yhdessä.
Uusi Aurora-sviitti Double sopii pariskunnalle, joka kaipaa häämatkaltaan sekä omaa rauhaa että pientä ylellisyyttä. Vanhaa poroaitaa hyödyntävät seinäpinnat tuovat sisustukseen palan pohjoisen historiaa. Sviitissä on tilava parivuode, viihtyisä oleskelualue ja suuret ikkunat, joista avautuu näkymä tunturimaisemaan ja pohjoiselle taivaalle.
Hotellin tunnetuimpiin elämyssviitteihin kuuluva Kotkanpesä on romanttinen valinta häämatkalle. Kaksikerroksinen sviitti on rakennettu kelopuun ympärille, ja yläkerrassa odottavat pyöreä vuode, kattoikkunat ja poreamme kahdelle.
Myös Feeniks ja Karhunpesä tarjoavat persoonalliset puitteet yhteisen elämän juhlistamiseen.
Lähtekää talvella lumikengillä tykkylumiseen metsään tai jollekin arktisista safareista. Kesällä Syötteen kansallispuiston reitit kutsuvat patikoimaan ja pyöräilemään. Yhteisen retken jälkeen on ihana palata hotellille, rentoutua Arctic Spa -kylpylässä ja valmistautua illalliselle.
Ravintola Hilltopissa pohjoisen maut ja tunturimaisema täydentävät yhteistä iltaa. Illallisen jälkeen voitte vielä nousta Skywalk-kattoterassille katsomaan, kuinka valo vaihtuu metsien yllä.
Hilltop Hotel Iso-Syöte sopii häämatkaparille, joka haluaa yhdistää oman rauhan, pohjoisen luonnon, tasokkaan sviittimajoituksen ja yhteiset elämykset.
Isosyötteentie 246, Syöte
Puhelin 0201 476 400sähköposti myyntipalvelu@isosyote.fi
Instagram @hilltophotelisosyote
Facebook @hilltophotelisosyote
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä HILLTOP HOTELLI ISO-SYÖTE
Suomen eteläisimmän tunturin huipulla sijaitseva uljas Hilltop Hotel Iso-Syöte tarjoaa unohtumattomat puitteet unelmien häämatkalle: elämyksellisiä sviittejä ja kaunista tunturiluontoa.
Lue lisää
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Tilastollisten evästeiden avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja markkinointievästeiden avulla voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Osa tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi.
Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.