Tilaa Häät-uutiskirje

Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.

| Häätarinat

Syyshäät La La Land -hengessä

syyshäät

Kuva Lotta Polviander

Kati ja Mikko halusivat syyshäät täynnä tunnelmaa ja elämyksiä. Sellaiset toteutettiin upeasti La La Land -elokuvaa ja James Bond -maailmaa mukaillen.

 

– La La Land iski meihin täysillä! Kävimme yhdessä katsomassa elokuvan ja ihastuimme sen tunnelmaan ja musiikkiin, Kati selventää ihastusta.

syyshäät

Teemahäät tyylillä

La La Land inspiroi paria niin paljon, että elokuvasta poimittiin häihin mukaan muun muassa häätanssi, koristeluideoita ja taustamusiikki. Tanssikoulussa Kati ja Mikko harjoittelivat häätanssin tarkan koreografian. Leffan Planetarium-tanssikohtaus oli niin vaikuttava, että sen tunnelman he halusivat myös omiin juhliin.

James Bond päätyi teemaksi mukaan alun perin kosinnan vuoksi.

– Mikko kosi minua Helsingissä Lilla Robertsissa syntymäpäivänäni 2017 ja taustalla pyöri elokuva James Bond Rakastettuni. Kun poistuimme kirkosta, soi James Bondin tunnusmusiikki urkurin soittamana. Mikon tyylissä tämä teema näkyi myös pukuvalinnassa.

syyshäät

Omavarainen häämenu

Menussa maistui ja tuntui syksy. Häämenu koostui sulhasen metsästämästä peurasta, hirvestä ja satokauden juureksista sekä oman maan perunoista. Ruoan ja kakun valmisti sulhasen äiti apureineen.

syyshäät

Upea photobooth ja kierrätyskoristeet

Pari suunnitteli ja valmisti uskomattoman photobooth-seinän yhdessä verstaallaan. Mikko valmisti kaikki osat ja kasasi ne yhteen. Kati taas piirsi ja maalasi.

– Teimme verstaallamme myös paljon muita koristeita, kuten isot nimikirjaimet hääparin pöydän eteen, tienvarsikyltit, sisääntulokaaren ja photobooth-rekvisiitat. Suurin osa kankaista oli kierrätyskankaita Nextiilistä. Lautasliinat ompelimme itse vohvelikankaasta. Kirppiksiltä löysimme paljon vanhoja Turun kristallin kynttilänjalkoja. Osa koristekristalleista irrotimme kaatopaikalta löytyneestä vanhasta kattokruunusta. Kultakehyksiset peilit olivat omasta takaa sekä tuttavilta.

syyshäät
syyshäät

Kuva Lotta Polviander

syyshäät

Ihastusta rippileirillä

Kati ja Mikko jäivät toistensa mieliin jo rippileirillä vuonna 2003. 13 vuotta myöhemmin Halloween-bileissä nuoret tapasivat toisensa uudelleen.

– Olemmekin olleet siitä asti yhdessä! Toivomme tulevaisuudelta samoja asioita. Tahdomme rakentaa talon maaseudulle lapsuuden maisemiin ja perustaa oman perheen.

Häiden suunnittelu oli molemmille antoisaa aikaa.

– Meille oli jotenkin heti itsestään selvää järjestää syyhäät. Halusimme juhliin ilotulituksen ja kynttilöiden kaunista tunnelmaa.

syyshäät
syyshäät

Kuva Lotta Polviander

TYYLIN AVAIMET

Kati & Mikko

22.9.2018

Vihkiminen Nokian kirkossa, juhlat Nokialla Tehdas 108:ssa.

Kati on kynsiteknikko ja maalari-yrittäjä, Mikko työskentelee rakennuspuuseppänä.

 

KATI

Hiukset Sun Stylers, Tampere

Meikki itse tehty kaason avulla

Mekko Mori Lee, Zazabella

Mekon muutostyöt Johanna Parvela

Huntu Morsiusgalleria

Kengät Tamaris

Vihkisormus Tulppaani, Kultasepät Andreasenin

 

MIKKO

Hiukset Sun Stylers, Tampere

Smokki BQ Räätälistudio

Solmuke Neckwear.fi

kalvosinnapit Etsy

Kengät Bexley

 

Kukat Perhetutulta

Bändi Alisa ja vieraat miehet’

syyshäät

Teksti Tanja Hakala / Häät.fi Kuvat Lotta Polviander

Muokattu: 12.1.2026

Lue lisää samasta aiheesta

Jumalaisen kauniit syyshäät - ylistys luonnolle ja rakkauden voimalle

Annukka ja Jouni eivät halunneetkaan isoja häitä. Siksi he hiljentyivät luonnon ääreen rakkauden kes...

Rakkautta tulen ja jään maassa – häät kaksin Islannissa

Sofian ja Pirninin sydämistä jäi palaset Islantiin. Heille kahdenkeskiset häät rajujen luononvoimien...

Juhannushäät paljain varpain

Iidan ja Veeran juhlissa oli läsnä yöttömän yön taika. Nämä sateenkaarihäät pari päätti viettää palj...

Miiran ja Valtterin kaksipäiväiset häät Yyterin rantadyyneillä

Miiran ja Valtterin kaksipäiväiset häät vietettiin rantadyynien kätköissä. Pari halusi päästä mahdol...

Emmi ja Mikko loivat häihinsä pampaheinätaivaan – kokemus opetti hääkoristelua ei voi aloittaa liian aikaisin

Emmin ja Mikon häiden koristelussa morsian tiesi heti, että tavallinen ei riittäisi. Emmi myös tiesi...

Jonin ja Harrin talvihäissä laskettiin pulkkamäkeä ja jahdattiin revontulia

Lumen kuorruttamien puiden sijaan tässä hääjuhlassa piti palmujen huojua ja iholla viipyillä Välimer...

Mainos: Hilltop Hotel Iso-Syöte

Rakkautta tunturin huipulla – häämatka Hilltop Hotel Iso-Syötteellä

Suomen eteläisimmän tunturin huipulla kohoava Hilltop Hotel Iso-Syöte tarjoaa unohtumattomat puitteet häämatkalle, jossa yhdistyvät ylelliset sviitit, yhteiset elämykset ja pohjoisen luonnon kauneus. Parhaimmillaan voitte katsella revontulia oman sviittinne lämmöstä, rentoutua kahdestaan porealtaassa ja antaa päivien kulkea omaan tahtiinsa.

 

Talvella tykkylumiset metsät ja tähtitaivas luovat häämatkalle oman tunnelmansa. Kesällä tunturi kylpee valossa pitkälle iltaan. Vuodenaika vaihtuu, mutta syy tulla pysyy samana: aikaa toisillenne.

Ainutlaatuisia sviittejä kahdenkeskisiin hetkiin

Hilltop Hotel Iso-Syötteen jokaisella sviitillä on oma tarinansa. Uusi Naava-sviitti tuo pohjoisen metsän aivan lähelle. Aito naava, luonnonläheiset materiaalit ja suuret ikkunat tekevät tilavasta sviitistä rauhallisen paikan kahdelle. Omassa käytössänne ovat perinteinen sauna, infrapunasauna ja parvekkeen poreallas, jossa voitte nauttia tunturimaisemasta yhdessä.

Häämatka Lapissa Hilltop hotel Iso-syöte Naava-sviitti
Naava-svitti.

Uusi Aurora-sviitti Double sopii pariskunnalle, joka kaipaa häämatkaltaan sekä omaa rauhaa että pientä ylellisyyttä. Vanhaa poroaitaa hyödyntävät seinäpinnat tuovat sisustukseen palan pohjoisen historiaa. Sviitissä on tilava parivuode, viihtyisä oleskelualue ja suuret ikkunat, joista avautuu näkymä tunturimaisemaan ja pohjoiselle taivaalle.

Häämatka Lapissa Hilltop Hotel Iso-Syöte Aurora-sviitti
Aurora-sviitti.

Hotellin tunnetuimpiin elämyssviitteihin kuuluva Kotkanpesä  on romanttinen valinta häämatkalle. Kaksikerroksinen sviitti on rakennettu kelopuun ympärille, ja yläkerrassa odottavat pyöreä vuode, kattoikkunat ja poreamme kahdelle.

Häämatka Lapissa Hilltop Hotel Iso-syöte Kotkanpesä
Kotkanpesä-sviitti.

Myös Feeniks ja Karhunpesä tarjoavat persoonalliset puitteet yhteisen elämän juhlistamiseen.

Häämatka Lapissa Hilltop Hotel Iso-Syöte Feenix-suite
Feenix-sviitti.
Häämatka Lapissa Hilltop Hotel Iso-Syöte Karhunpesa-sviitti
Karhunpesä-sviitti.

Elämyksiä yhdessä, aikaa kahdestaan

Lähtekää talvella lumikengillä tykkylumiseen metsään tai jollekin arktisista safareista. Kesällä Syötteen kansallispuiston reitit kutsuvat patikoimaan ja pyöräilemään. Yhteisen retken jälkeen on ihana palata hotellille, rentoutua Arctic Spa -kylpylässä ja valmistautua illalliselle.

Häämatka Lapissa tykkyluminen tunturimaisema revontulten loimutessa

Ravintola Hilltopissa pohjoisen maut ja tunturimaisema täydentävät yhteistä iltaa. Illallisen jälkeen voitte vielä nousta Skywalk-kattoterassille katsomaan, kuinka valo vaihtuu metsien yllä.

Pariskunnan suudelma lumisessa maisemassa Skywalk

Hilltop Hotel Iso-Syöte sopii häämatkaparille, joka haluaa yhdistää oman rauhan, pohjoisen luonnon, tasokkaan sviittimajoituksen ja yhteiset elämykset.

Tutustukaa sviitteihin ja suunnitelkaa häämatkanne

Hotel Hilltop Iso-Syöte

Isosyötteentie 246, Syöte

Myynti

Puhelin 0201 476 400
sähköposti myyntipalvelu@isosyote.fi