Lapsivieraat viihtymään häissä – Irtokarkkeja ja värityskirjoja

Lapsivieraat viihtymään häissä – Irtokarkkeja ja värityskirjoja


Miten saada isokin joukko lapsukaisia viihtymään jopa tuntikausia juhlatohinassa? Häät voivat olla täynnä upeita kokemuksia perheen pienimmille, ja mika parasta, niiden toteutaminen ei vaadi suurta rahallista panostusta.

Jos häihinne on saapumassa lapsia, on kaikkien edun mukaista ottaa heidät alusta asti huomioon. Lapset eivät jaksa keskittyä kovin pitkään yhteen asiaan ja kun he väsyvät, aikuisetkaan eivät voi seurata juhlan kulkua saati olla siinä aktiivisesti mukana.

Lopputuloksena voi olla katastrofi, jolloin kaunis ajatus hääjuhlaan lähdöstä koko perheen kesken, ei lämmitä mieltä yhtään. Toki vanhempien kuuluukin juhlissa katsoa lastensa perään, mutta helpommaksi kaiken tekevät juhlan järjestäjien organisoimat aktiviteetit, lelut ja herkut.

Lapsivieraat viihtymään häissä – Irtokarkkeja ja värityskirjoja


Kirkon portailta homma haltuun

Kaikki ovat varmasti olleet todistamassa tapahtumaa, kun alle viisivuotias tenava päättää varastaa shown kirkossa juoksemalla pitkin käytävää tai hyppimällä alttarilla juuri silloin, kun hääpari sanoo tahdon.

Tämän ehkäisemiseksi vanhempien kannattaa varata taaperoilleen jokin lelu, pillimehu tai herkkupussi, jotta lapset viihtyisivät aloillaan vihkimisen ajan. Mikäli homma riistäytyy käsistä, on parempi suunnata ovesta pihalle odottelemaan kiukkukohtauksen laantumista.

Hääpari voi huomioida lapset jo kirkossa jakamalla ovilla esimerkiksi kirjat tai tarravihot tylsiä hetkiä varten. Suvun lapsille on mukava järjestää myös oma rooli heidän niin halutessaan. Saippuakuplapullojen jakaminen, kirkko-ohjelman antaminen vieraille tai perinteiset morsiustytön ja sulhaspojan tehtävät innostavat monia. Kun lapsella on jokin mieluisa tehtävä, hän pysyy todennäköisimmin tyytyväisenä.

Vaahtokarkkeja leirinuotiolla

– Häät kannattaa tosiaan suunnitella heti alusta lähtien lapsiystävällisiksi. Lapset voivat liittyä aikuisten seuraan jammailemaan tanssilattialle, tulla kuvatuiksi photo boothissa ja napostella namibuffasta. Pienemmille lapsille voi järjestää leikkitilan ja palkata heitä varten lastenhoitajan, Michaela Egger Hey Lookista kertoo.

Michaela vinkkaa, että maalaismaisemissa vietetyissä häissä on lukuisia mahdollisuuksia keksiä lapsille kivaa tekemistä.

– Järjestäkää pihalle nuotio vaahtokarkkien paistamista varten! Pihapelit ovat nekin takuuvarma vetonaula.

Lapsivieraat viihtymään häissä – Irtokarkkeja ja värityskirjoja


Lasten bingo ja oma ruokalista

Tuttu tapa huomioida lapsoset on varata heille omille paikoilleen jotain mukavaa puuhasteltavaa tervetuliaispaketin muodossa. Voit pakata kauniiseen rasiaan tehtäväkirjan, kyniä, tarroja tai vaikka matkapelejä. Muista huomioida lasten iät, jotta paketista ei löydy esimerkiksi liian pieniä leluja pikkuisille. Kannattaa myös unohtaa suttaavat tussit, joka paikkaan tarttuva muovailuvaha ja vesivärit, sillä näiden ansiosta luvassa on taatusti ei-toivottua sotkua.

– Pakettiin voi tehdä itsekin tehtävän lapsille. Heidät voi laittaa suorittamaan erilaisia tehtäviä tai lapsille voi laatia oman bingotyylisen pelin.
Ruokailua ajatellen pöydästä olisi hyvä löytyä lapsille jotain, mistä he varmasti pitävät. Noutopöydässä tämä on helppo toteuttaa. Mikäli kyseessä on pöytiin tarjoiltava illallistyyppinen ratkaisu, oma ruokalista on tarpeen.

– Jos haluaa järjestää tyylikkäät illallishäät, kannattaa miettiä onko lapsia syytä kutsua juhlaan. Ylipäätään on kiva, että lapsille on tarjolla heille soveltuvia ruokia. Äitinä olen kuitenkin sitä mieltä, etteivät lasten menut ole aina niitä parhaita ratkaisuja. Itse tykkään, että tyttäreni syö muutakin kuin lihapullia ja ranskalaisia, Michaela toteaa.
 

Vanhempien valvovan silmän alla

Vaikka olette kutsuneet lapsia häihinne, teidän ei tarvitse huolehtia heidän viihtymisestään äärimmäisyyksiin menevillä ideoilla. Vanhemmat pakkaavat takuulla mukaan lempparilelut ja -herkut kriittisiä tilanteita varten. Lapset ovat vanhempiensa vastuulla myös hääjuhlassa.

Kun osallistut häihin lastesi kanssa, varaa myös itse heille mieluisaa viihdykettä mukaan erityisesti kirkkoa ja puheiden pitoa varten. Mikäli lapsukaiset eivät jaksa keskittyä eikä namipussikaan auta, älä päästä heitä häiritsemään tärkeitä hetkiä, vaan poistu mieluummin lasten kanssa tilanteesta

Lapsivieraat viihtymään häissä – Irtokarkkeja ja värityskirjoja


Hääpari muista nämä!

1. Kaikkien lasten laittaminen saman pöydän ääreen istumaan kuulostaa hyvältä idealta, mutta lopputuloksena on luultavasti päiväkodin melutasolle yltävä sekasorto. Lapset plaseerataan siis omien vanhempien viereen!

2. Tee lapsille oma menu, mikäli tarjoiltavat ruuat eivät välttämättä ole pikkuisten mieleen.

3. Photo booth on lasten lemppari! Vaikka aikuiset eivät heti innostuisi kuvien ottamisesta, lapset takuulla rakastavat otattaa itsestään kuvia erilaisissa hassuissa asusteissa.

4. Lasten oma karkkibaari ruuan jälkeen pitää nassikat tyytyväisinä ja onnellisina. Aikuisille voi tehdä häiden ilmeeseen sopivan tyylikkään karkkibaarin, mutta lasten pöydässä voi huoletta sekoitella eri värejä.


Teksti Tanja Hakala
Kuvat Laura Gogia/UnSplash.com, Joe Neric/UnSplash.com, Pixabay ja Skitterphoto


Juttu on julkaistu alunperin Häät-lehdessä 2/2015

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Häiden ohjelma