Helsingissä jo 17 vuotta toiminut Niinatar laajensi Ouluun maaliskuussa 2022. Oululaiset ottivat uuden tulokkaan heti lämpimästi vastaan ja avajaiset huomioitiin paikallismediassa.
– Monelta asiakkaalta ja Oulun seudun yrittäjältä olen saanut kiitosta siitä, että päätimme tulla nimenomaan Ouluun. ”Juuri tältä hääpukuliikkeen kuuluu näyttää”, moni kehui tunnelmalliseen, kävelykadun varrella sijaitsevaan kulmakiinteistöön avattua myymälää, yrittäjä Niina Kuhta huokaa.
Niinattaren uuden liikkeen tarina sai lentävän lähdön.
– Heti ensimmäisenä päivänä kalenterimme oli täynnä sovituksia ja jokainen asiakas osti puvun, Niina Kuhta hehkuttaa.
Heti kättelyssä asiakkaiden valittavissa oli yli 500 hääpukua ja 600 iltapukua, joten asiakkaat myhäilivät: ”Kiitos että tulitte Ouluun”. Tulevina kuukausina oululaiset saavat nauttia Niinattaren valikoimiin kuuluvien mallistojen Trunk Show -tapahtumista, jolloin tietyn merkin valikoimaan tulee runsaasti normaalia enemmän valinnanvaraa määrätyksi ajaksi, yleensä vähintään viikonlopuksi ja joskus jopa parin viikon ajaksi.
Kuva Sari Muhonen
Avajaisissa testattiin, että uuden Wedding Garage Plus -liikkeen avaraan sovitustilaan mahtuu 12 ihmistä tanssimaan! Kuvassa vasemmalta pukusuunnittelija Iina Naumanen Ateljé Iinasta, Minna Savolainen Kukkakauppa Ruusupuusta sekä Silke Valkeinen ja Maija Putkonen Wedding Garagesta.
Wedding Garagen kotipesä on ollut Jyväskylässä jo noin neljän vuoden ajan. Huhtikuussa 2022 Jyväskylän Tapionkatu 15:een avattu uusi myymälä Wedding Garage Plus on päämyymälän läheisyydessä ja palvelee isoja kokoja metsästäviä morsiamia ensimmäisenä plus-mallistoihin erikoistuvana hääpukumyymälänä Suomessa. Vihdoin muodokkaille naisille on erikoisliike, jossa on ihanan laaja valikoima hääpukuja koosta 44 ylöspäin eli mallistot alkavat siitä, mihin sovitusvalikoima useimmissa morsiuspukuliikkeessä loppuu.
Mikä inspiroi Wedding Garagea avaamaan kokonaan oman myymälän plus-kohderyhmälle?
– Meillä on aina ollut tavoitteena tarjota laajasti kaikkia kokoja, mutta saimme silti lähes päivittäin kysymyksiä siitä, onko meillä sovitettavana isoja kokoja. Morsian on meille täydellinen juuri sellaisena kuin on. Nyt kun uuden liikkeen pienin koko on 44 ja pukuja on paljon, asiakkaat voivat tulla turvallisin mielin tutustumaan isoon valikoimaan. Meidän ei tarvitse sanoa kenellekään, että et voi sovittaa pukua, koska sen sovituskappale on pientä kokoa. Osaa puvuista saadaan vain yksi kappale, osaa voidaan tilata, yrittäjä Maija Putkonen kuvailee.
Kuva Sari Muhonen
Plussapukujen valikoima on täällä todella runsas. Kerran rakastettujen käytettyjen hääpukujen lisäksi Wedding Garage Plus -myymälän sovitusmallistoon kuuluu useita kansainvälisiä merkkejä, ja suunnitelmissa on laajentaa tilauspukujen valikoimaa edelleen.
– Valikoimamme on saanut runsaasti kehuja asiakkailta. Pukuja on ostettu muutamassa viikossa jo niin paljon, että joudumme tekemään jatkuvasti lisätilauksia heti mukaan ostettavien pukujen valikoimaan.
– Syksyn aikana meille tulee uusia Trés Chic -pukuja, joissa on mukana naisellisia ja boheemejakin vaihtoehtoja. Italialaisen Eddy K Curvy -malliston uudet puvut ovat tietenkin myös tulossa, ja kesällä myymälässämme vierailee tanskalaisen Lillyn Trunk Show, jossa on iso valikoima sekä heti mukaan -pukuja että tilauspukuja, Maija Putkonen suunnittelee.
Teksti Sari Yli-Salomäki / Häät.fi
Kuvat yritysten omia
Jaa juttu