Keto-sormus on vallaton

Kuva Studio Töyrylä

Kultaseppämuotoilija Jussi Louesalmi nauttii selkeistä muodoista, joissa on jokin juju.

– Haluan löytää yleensä muodolle sen ytimen, ikään kuin perusmuodon, josta kaikki alkaa. Siihen sitten voi lisätä toki kerroksia, mutta itselleni riittäisi yleensä ydin.

Keto-sormuksessa värikkäät kivet kuvaavat suomalaisten rohkeutta ja persoonallisuutta.

Kauneus syntyy pienistä asioista

Jussi Louesalmi on ratkaisujen etsijä.

– Olen haaveilija ja pohtija, haluan löytää ratkaisuja. Ratkaisut ovat minulle oivalluksia, jotka ruokkivat luovuuttani. Oivallukseni ovat yleensä vähäeleisiä, pieniä asioita muodossa tai sisällössä, jotka kuitenkin toimivat kantavana asiana koko korussa.

Kultaseppämuotoilija Jussi Louesalmi, Au3 Kultasepät

Mallistoja ja uniikkikoruja

Kultaseppämuotoilijaksi Jussi Louesalmi valmistui Lahden muotoiluinstituutin kultaseppäkoulusta. Vuonna 2003 hän perusti yrityksen Au3 Kultasepät yhdessä Tero Hannosen kanssa. Siitä lähtien yrittäjäkaksikko on valmistanut mallistokorujen lisäksi uniikkikoruja laatutietoisille asiakkaille. Au3 Kultaseppien myymälä sijaitsee Helsingin Torikortteleissa.

Keto-sormus, design Jussi Louesalmi

Keto

"Suomi on yhä värikkäämpi ja rohkeampi. Ihmiset haluavat erottua joukosta ja tuoda omaa persoonallisuuttaan enemmän esille. Keto-sormus on näyttävä, vallaton ja positiivinen sormus itsevarmalle naiselle."

Designer Jussi Louesalmi, Au3 Kultasepät

Keto-sormus on yksi Vuoden Kaunein Sormus 2017 -kilpailun kymmenestä finalistista, ja sormuksen ympärille on suunnitteilla Keto-mallisto, joka julkaistaan myöhemmin vuonna 2017.

Materiaalit 750-valkokulta, safiirit ja timantit. Sormuksen hinta alkaen 2680 euroa.

 

Äänestä Vuoden Kauneinta Sormusta Häät.fissä 31.10.2017 mennessä!

Voit voittaa M.Gummeruksen alpacaneuletakin tai lampaanvillaiset OTZshoes-kengät.

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Vihkisormukset