Kuva Maria Peltomaa
Tommin ja Johannan vintage-henkisiä häitä varten hääpari halusi tehdä mahdollisimman pajon itse.
– Jätimme tarjoilut, musiikin ja valokuvauksen ammattilaisten käsiin, ja teimme oikeastaan kaiken muun itse. Jopa tuolinpäälliset olivat Tommin äidin tekemät. Itse tekemällä ja kierrättämällä saimme edullisesti näyttävät juhlat, joista ei tarvinnut karsia mitään rahan vuoksi, kertoo Johanna.
Johanna halusi askarrella muun muassa pöytien kaitaliinat vanhojen kirjojen sivuista, pitsein ja juuttinaruin koristeltuihin lasipurkkeihin asetellut ruusut hän teki itse punajuurimehulla värjätyistä suodatinpapereista. Lautasliinarenkaat Johanna valmisti ”timanttimatosta” leikkaamalla ja liimaamalla.
Kuva Maria Peltomaa
Tarvitset
punajuurimehua
vettä
kulho
6 suodatinpaperia per ruusu
pyöreä malli ruusun piirtämistä varten (esim. lasi)
nitoja
lyijykynä
pyyhekumi
sakset
Tee näin
Värjää suodatinpaperit kastelemalla niitä kulhossa, jossa on hieman punajuurimehua ja reilusti vettä. Anna suodatinpapereiden kuivua hyvin ennen askartelua.
Aseta kuusi suodatinpaperia päällekkäin ja piirrä piparkakkureunainen ympyrä päällimmäiseen paperiin muottia apuna käyttäen.
Nido pino keskeltä ja leikkaa kuvio irti. Pyyhi mahdolliset näkyviin jääneet lyijykynän jäljet.
Nosta ensimmäinen paperikerros erilleen ja rypistele ryttyyn. Tee sama yksitellen jokaiselle paperille.
Avaa valmista ruusua mielesi mukaan ja asettele maljakkoon tai valmista näyttäviä ruusupalloja liimaamalla useita ruusuja styrox-palloon.
Kuva Maria Peltomaa
Suodatinpaperiruusuilla onnistuu monenmoinen somistaminen, vaikkapa korien kaunistaminen.
Teksti Miia Kärnä, Lapin loitsu
Kuvat Maria Peltomaa
Tommin ja Johannan vintage-henkisistä häistä voit lukea lisää uudesta Häät-lehdestä, Häät meren äärellä. Se ilmestyy Lehtipisteisiin 17.1.2018.
Jaa juttu