Kuva Jari Salopino
Haluan ikuistaa muistoiksi ainutlaatuisia tunteita sekä hetkiä, joihin pystyt kuvien avulla palaamaan kerta toisensa jälkeen.
Ruokomäenkatu 14
33840 TAMPERE
Valokuvaus, videokuvaus, tanssinopetus ja ilmakuvaus palveluita koko vuoden
Tampere, Pirkanmaalla, koko Suomessa ja jopa ulkomailla
Haluan ikuistaa kauniiksi muistoiksi ohikiitäviä, ainutlaatuisia hetkiä ja tunteita, joita muistellessa kuvaushetkeen ja sen tunnelmiin voi palata aina uudelleen. Mielestäni onnistuneesta valokuvasta välittyy tunne, jota ei tarvitse pukea sanoiksi ja sen tunteen haluan ikuistaa kerta toisensa jälkeen. Materiaalin saatte 1-3 päivän päästä ja kaikki onnistuneet kuvat <3. Ja tarvittaessa opetan teille häävalssin saloja ja käyttäytymis-sääntöjä :)
Luotettava, iloinen, huumorintajuinen, tanssiva, aina hyvällä päällä ja rehellinen
Tärkein palkinto meille on hymyilevä ja tyytyväinen asiakas :) Sitä tavoittelemme ja pyrimme jokaisen asiakkaan kohdalla. Laatutakuu. Juuri tuon takia olen äärimmäisen onnekas saadessani tehdä työtä, jota rakastan.
Kysykää vinkkejä hääpäivän aikatauluttamiseen ja hääohjelman sujumiseen, tulen kenraaliharjoituksiin mukaan. Annamme ehdotuksia kymmenien häiden kokemuksella.