Sykähdyttävät häätarinat valloittavat uudistuneessa Häät-lehdessä 2/2024
Äänestä nyt! Vuoden Kaunein Sormus 2024 -finaali on käynnissä
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Nykyisin aika monet pitävät lapsettomat häät. Jokaisella on tietenkin oikeus määrätä omien juhliensa luonteesta. Aina lasten hoitopaikan löytyminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, hankaluuksia voi olla etenkin, jos lapset ovat hyvin pieniä. Mikäli aikuiset taas haluavat juhlia ilman jälkikasvuaan, he varmasti osaavat itsekin tehdä päätöksen ja järjestää hoitopaikan.
– Meidän häidemme osalta alkaa ohjelma olla valmis, vaikkakin todellisuus lasten kanssa aika usein poikkeaa suunnitellusta. Sillä ei ole väliä, vaan pääasia onkin, että mikäli lapsia on häihin kutsuttu, on heillä mahdollisuus edes jonkinlaiseen puuhasteluun. Keskittymiskyky ei ole kaksivuotiaiden suurin vahvuus, eikä puheiden kuuntelu ihmistaimia innosta, kertoo lapsiystävällisiä häitä suunnitellut Riikka.
– Meillä lapset osallistuvat myös seremoniaan. Kukkaistytöistä kaksi on kuitenkin vasta kaksivuotiaita, eikä sen ikäisiltä voi tietenkään odottaa ”suorituksia” – todennäköisintä onkin, että etenkin kirkonmenojen aikana kukkivat lähinnä uhma ja ujostelu. – Poikamme on pian viisivuotias, ja on lupautunut kantamaan sormuksen alttarille. Jotenkin luulen, että luvassa on pikatoimitus! Toivottavasti se kuitenkin tulee perille, eikä tarvitse pikku-ukkoa lähteä kirkossa pyydystämään. Poikasella kun on merirosvon sielu ja mielikuvitustakin ripakopalla, joten ikinä ei voi tietää mitä hänen mieleensä juolahtaa, Riikka miettii.
Juhlapaikkamme, ravintola Hemmerin, pihassa on leikkikenttä. Hemmer myös sijaitsee museoalue Stundarsin välittömässä läheisyydessä. Olemme käyneet Stundarsissa lapsille suunnatussa tapahtumassa useana kesänä, joten tiesimme, että siellä on mahdollisuus järjestää erilaisia aktiviteetteja. Saimmekin varattua lapsivieraitamme varten ”vanhanajan” kevätleikkejä, eli heidän käytössään on leikkinavetta ja -kauppa sekä nikkariaitta. Näiden lisäksi on järjestetty erilaisia temppuratoja, leikkejä ja helppoja käsitöitä. Kehotimmekin hääinfossa varaamaan lapsille myös lämmintä vaatetta ja vaikka lenkkarit leikkien ajaksi, pitsimekoissa ja pikkukengissä ei välttämättä olisi niin mukava touhuta (oletettavasti) viileässä kevätillassa. Lapsia varten olemme varanneet myös kaksi leikittäjää, jotka pitävät pikkuisia silmällä esimerkiksi aikuisten ruokaillessa rauhassa loppuun.
– Loppuillan lapset olivat samassa tilassa aikuisten kanssa, jolloin silmällä pitäminen oli helpointa. Heille järjestettiin oma nurkkaus, johon löysimme Jollyroomista juuri sopivia leluja: kaksi Woodliin leikkitelttaa, joihin pääsee vähän piileskelemään, hauskan Jolly keinuaasin joka kulkee myös pyörillä sekä Fippla kassakoneen tilpehööreineen + Alex’s Garage rekan, joka kuljettaa mönkijöitä. Vähän siis jokaiselle jotakin!, kertoo Riikka. – Poikani oli mukana valitsemassa leluja, ja pieni astronautin alku vaatikin saada avaruusteltan heti käyttöönsä. Lelujen lisäksi varaamme lapsille kirjoja, kyniä ja paperia eli hyvin perinteisiä viihdykkeitä. – Karkkibuffetista en ole vieläkään aivan varma, sillä ainakin omat lapseni menevät sokerista melko mahdottomiksi. Harkinnassa on ollut terveellisempi vaihtoehto, eli hedelmäbuffet. Suolaista naposteltavaa tulee pöytiin iltasella joka tapauksessa, kertoo Riikka suunnitelmistaan.
Muokattu: 4.9.2017
Yksi häiden järjestämisen ongelmallisimpia kysymyksiä on vieraslistan ja istumajärjestyksen laatimin...
Hääjuhlassa on monesti paikalla vieraita, jotka eivät tunne hääparia, morsianta tai sulhasta kovinka...
Fefefone tarjoaa jännittävän vieraskirjavaihtoehdon kaikkiin juhliin. Tyylikkäällä, lainassa olevall...
Hauska ja mukaansatempaava ohjelmanumero, kuten mentalimi, nostaa hääjuhlan tasoa. Hääjuhlaan esiint...
"Hyvä tunnelma, vieraat viihtyvät ja kaikilla on kivaa”. Sanat, joilla kuvataan onnistuneita häitä, ...
Linnunnokka, Kirppu, Ennustuskone – hauskalla lapsuuden leikillä on monta nimeä. Emman ja Panun häis...
Kuva Laura Ensiö-Tikka Photography
Siis mitä just tapahtui? Hauska ja mukaansatempaava ohjelmanumero, kuten mentalimi, nostaa hääjuhlan tasoa. Hääjuhlaan esiintymään pyydetyn mentalisti Tommi Viikinkosken tavoitteena on tarjoilla unohtumattomia hetkiä.
Hääesiintymiset ovat monenlaisissa tilaisuuksissa vuosien varrella esiintyneelle Tommi Viikinkoskelle mieluisia.– On kunnia päästä mukaan hääparin tärkeimmän päivän luomiseen.Esityksen sisällöstä jutellaan hääparin kanssa etukäteen, ja hääpari voi samalla päättää, haluavatko he päästä osalliseksi temppuihin vai vain katsella ja nautiskella. Kokonaisuuteen on yhdistettävissä hääparille tärkeitä teemoja ja aiheita.– Jos kerron esityksessä bestmanin joskus pelastaneen sulhasen avannosta, tarina sekä tutustuttaa molemmat paremmin koko porukalle mutta samalla kääntää huomion pois esiintyjästä ja sinne, missä sen oikeasti kuuluu olla: häävieraisiin ja illan päätähtiin, Tommi kiteyttää.
Lavalla tapahtuva viihteellinen Oudot ihmeet -lavashow on viihdyttänyt ihmisiä joka puolella Suomea, poliitikoista putkimiehiin, Porista Porvooseen. Asiakkaina ovat olleet niin kansainväliset suuryritykset kuin paikalliset toimijat. Tilaisuuksina ovat olleet niin juhlalliset gaalatilaisuudet, messut, tyky-päivät kuin viihteellisemmät pikkujoulut. Lähitaikuus sen sijaan on loistava icebreaker tilaisuuksiin, joissa mentalisti voi kierrellä pienemmissä pöytäryhmissä pidemmän aikaa. Lähitaikuus toimii kun haluat tarjota vieraillesi jotain, joka jää takuulla muistoihin. Taikuus on parasta livenä, mutta erityisesti se iskee läheltä koettuna. Silmien alla tapahtuvat ihmeet pelikorteilla tai muilla esineillä luovat hetken, jota voi hyvällä omallatunnolla kutsua taikuudeksi. – Se on se hetki, kun se mitä näit, oli jotain niin outoa, että päässäsi olevat rattaat hyppäävät muutaman pykälän ylimääräistä ja suustasi pääsee huudahdus: Mitä tapahtui? Näiden hetkien tarjoaminen on työni suola.
Kuvat Laura Ensiö-Tikka Photography
Instagram @tommiviikinkoski www Viikinkoski.fi
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä MENTALISTI TOMMI VIIKINKOSKI
Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 2/2023.
Uusimman Häät-lehden voi lukea ja tutustua sisältöön kätevästi näköislehtenä Issuu.comissa.
Muokattu: 9.8.2024
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Näiden tietojen avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Hyödynnämme myös analytiikkaa raportoinnissa sekä kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Häät-verkkopalveluille on myönnetty kertova Avainlippu-tunnus.
Valitsemalla ”Hyväksy” annat suostumuksesi siihen, että Häät-verkkopalvelut teknologiakumppaneineen tallentaa ja käyttää tunnisteita edellä mainittuihin tarkoituksiin ja käsittelee niiden avulla kerättyjä tietoja markkinoinnin ja mainonnan kohdentamiseen. Osa Häät- verkkopalveluiden tallentamista tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi. Lupasi koskee palveluita haat.fi ja haamessutnetissa.fi.
Lue lisää evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat : Google Analytics, Hotjar, Clarity ja Insight Pixel.