29.3.2019
Kuva Photo by Marc Richards from Pexels
Palm Springs on lämmin niin ilmastoltaan kuin luonteeltaankin. Tänne tullaan nauttimaan lämpimästä lomasta ja haistelemaan uusia suuntauksia. Onhan nimittäin niin, että Yhdysvaltojen länsirannikkoa kannattaa pitää silmällä. Se mikä on suosittua Kaliforniassa ja erityisesti tyylitaitureiden valloittamassa Palm Springsissä tänään, nähdään kohta kotona Euroopassa.
Kuva Sirpa Ikonen
Palm Springs tunnetaan pirskahtelevasta ruokakulttuuristaan ja huomioonottavaisuudestaan. Lomapäivänsä voi helposti siis viettää ravintolakierroksella. Nauti herkullinen lähiruoka-aamiainen Uptown Design Districtin Cheeky’sissä tai hotelli Avalonin Chi Chissa. Poikkea paikallisissa Ernest Coffeessa tai Koffissa maistamassa lämpöiseen ilmanalaan erinomaisesti istuvaa kylmäuutettua cold brew -kahvia – yhtä länsirannikolta maailmalle levinnyttä villitystä. Trio taas tarjoilee erinomaisia ja kauniita annoksia lunastaen heittämällä paikkansa yhtenä kaupungin trendikkäimpänä ravintolana. Hippejä spotteja illan tullen ovat Birban ulkoilmaterassi ja nuorekkaiden hotellien, erimerkiksi Acen ja Saguaron (1800 E Palm Canyon Dr) illallisravintolat.
Kuva Sirpa Ikonen
Palm Spring tihkuu trendikkyyttä ja löytyy kaupungista hivenen salaperäisyyttäkin. Hollywood-tähtien tiedetään suosivan Palm Springsiä lomailupaikkanaan. Mikä siis jännempää puuhaa chillailun lomassa kuin starojen bongailu? Ilmapiirin rentouden vuoksi kuuluisuudet kaupunkia rakastavatkin, joten kaukaa ihailu on coolimpaa kuin nimmareiden janoaminen. Jokainen Los Angelesin, Hollywoodin, Piilaakson ja San Fransiscon luovilla aloilla työskentelevä ja trendikästä elämää viettävä haluaa snowbirdiksi eli loma-asukkaaksi Kalifornian kuumimpaan hot spotiin. Palm Springs voi tänään ylpeillä laajalla ja upeasti restauroidulla mid-century modern -tyylin rakennusperinnöllään, yhtenä esimerkkinä tästä uudesta tulemisesta saamme ihastella Leonardo DiCaprion pieteetillä restauroitua lomakotia.
Palm Springsin keskusta on helppo ottaa haltuun. Lähes kaikki on kävelyetäisyydellä, paitsi heinä-elokuussa, kun jo parin sadan metrin kävely lähes 50 asteen lämmössä on liikaa. Silloin paikasta toiseen on paras matkata autolla ja muistaa ottaa vesihuikkaa riittävästi. Päivällä on rauhallista, silloin voi käydä sisustus- ja vintageliikkeissä, gallerioissa, museoissa ja kylpylöissä tai vain nauttia lämmöstä hotellin uima-altaalla.
Kuva Sirpa Ikonen
Paitsi kulinaristeille ravintolavisiitit ovat Palm Springsin parasta antia myös esteetikoille. Kuppilat on sisustettu rikkaasti ja mielenkiintoisesti, katse kiinnittyy kekseliäisiin yksityiskohtiin ja kokonaisuudet ovat harkittuja. Tyylilajejakin on monia, modernismin lisäksi näkyy rustiikkeja pintoja, pop artin vaikutteita, etnistä folklorea ja tietenkin sitä itseään eli Palm Springsin omaa erityistä tyyliä, jossa modernismiin lisätään orgaanisia ja trooppisia figuureita kuten ananaksia, flamingoja, palmuja ja kaktuksia.
Paras opas Palm Springsin tarjontaan ja tyyliin on upea lifestylelehti Palm Springs Style.
– Palm Springs on paras paikka etsiä uusia vaikutteita, Palm Springs Style -lehden perustanut Katy Carrier kehuu.
– Design on pääroolissa, mutta toisin kuin esimerkiksi valtavassa Los Angelesissa, Palm Springsissä kaikki tuntevat kaikki ja matkailijankin on helppo ottaa kaupunki haltuun.
Kuva Sirpa Ikonen
Kuva Sirpa Ikonen
Hotelleissa on panostettu ravinnetiheään superruokaan ja kokonaisvaltaisiin hoitoihin, ja retkipolut johdattelevat terveellisemmän elämän lähteille. Retkeilijöille alueella on runsaasti koluttavaa, sillä Coachellan laakso lepää jyrkästi yli 2000 metrin korkeuteen nousevan San Jacinto -vuoren juurella. Talvikuukausina, kun ilmasto on päivälläkin miellyttävä, kutsuu Indian Canyon haikkaamaan. Heinä-elokuussa lämpötila on aavikkovaellukselle liian korkea, joten konevoima on tarpeen. Palm Springs Aerial Tramwayn pyörivässä kyydissä maisemat ja lämpötila muuttuvat 10 minuutissa aivan toisenlaiseksi, ja huipulla levittäytyvä kangasmetsä ja raikas kesäsää tuovat mieleen koti-Suomen.
Kuva Sari Yli-Salomäki / Häät
Architectural Tour on minibussilla tehtävä kierros tutustuttaa eri kaupunginosien mielenkiintoisimpiin mid-centary modern -taloihin ja paljastaa, millaisen sormenjäljen esimerkiksi Gary Grant, Elizabeth Taylor ja Ronald Reagan ovat Palm Springsin katukuvaan painaneet.
Hyppää maailman suurimman pyörivän kabiinihissin eli The Palm Springs Aerial Tramwayn kyytiin ja nauti 10 minuuttia kestävän nousun ajan henkeäsalpaavista maisemista Chino Canyonin yläpuolella. Yläasemalla 2595 metrin korkeudessa huomaat tulleesi aivan toiseen maailmaan. Alhaalla laaksossa lepäävä kuiva ja kuuma erämaa on vaihtunut raikkaaseen kangasmetsään.
Visiitti Palm Springsiin ei olisi täydellinen ilman käyntiä hemmotteluhoidossa. Stressi jää kauas taakse esimerkiksi Hot lava shells -hoidossa, jossa hyödynnetään kuumia tiikerisimpukankuoria, 165 dollaria/50 min. Hengähdä hoidon jälkeen hetki Martyn Lawrence Bullardin sisustaman Purple Palmin jäljittelemättömässä marokkolaishenkisessä tunnelmassa.
Kuva Sari Yli-Salomäki / Häät
The Amado on matka- ja lifestylevalokuvaaja Jaime Kowalin pieteetillä sisustama. Paikallista rakennusperintöä hyvin edustavaan asuntoon tullaan sisään ennalta ilmoitetulla ovikoodilla, käytettävissä on piha uima-altaineen, ilmainen wifi ja asuntokohtainen pieni keittiö.
Miten pienet boutique-hotellit ovatkaan niin paljon sielukkaampia kuin isot laitokset! Avalon on raikas ja nuorekas. Estrella Spa on trendikkäästi erikoistunut paikan päällä valmistettaviin, kasvipohjaisiin luomu- ja raakakauneustuotteisiin, joita käyttämällä pyritään edistämään asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Ace taas kannattaa käydä tsekkaamassa, vaikka ei siellä asuisikaan. Pölyttyneestä motellista 176 huoneen boho-hotelliksi tuunattu kokonaisuus on vangitseva, kamera käy eikä silmiään tahdo saada irti kekseliäistä yksityiskohdista.
Kuva Sirpa Ikonen
Pistäydy ehdottomasti tsekkaamassa moderni sisustus- ja lahjamaailma Pelagossa. Muotisuunnittelija Trina Turkin omaperäinen kalifornialainen printtimaailma puolestaan hurmaa pohjoismaalaisen harmaavarpusenkin! Visa vingahti iloisesti, kun mukaan tarttui Trina Turkin pinkki silkkitunika. Just Fabulous taas on täynnä kirjoja, kortteja, lahjoja, taidetta ja piensisustusideoita eli täydellinen matkamuistojen keidas.
Palm Springsiin pääsee hyvin lentämällä Los Angelesin LAX-kentälle ja vuokraamalla auton. Lentomatka Helsingistä noin 11 tuntia.
Alkuperäisheimojen ja uudisasukkaiden asuttama kylä houkutteli loma-asukkaita jo ennen toista maailmansotaa, mutta todellinen buumi koettiin 1950–60-luvuilla. Hollywoodin eliitti löysi keitaan, ja kuuluisien vieraiden lista tuntuu olevan loputon: Greta Garbo, Clark Cable, Marilyn Monroe, The Marx Brothers ja jopa Albert Einstein. Pysyväksi vapaa-ajanviettopaikakseen sen valitsivat muun muassa Frank Sinatra, Sonny Bono, Bob Hope, George Montgomery ja Kirk Douglas, joiden anteliaisuudella katsotaan myös olleen valtava vaikutus kaupungin kehittämisessä.
Modernismia edustaneet arkkitehdit, keulakuvanaan sinne myös asumaan asettunut sveitsiläissyntyinen Le Corbusierin oppilas Albert Frey, yhdysvaltalaiset William John Porter Clark, Robson Chambers, William F. Cody ja monet muut loihtivat Palm Springsiin huikean joukon niin julkisia rakennuksia kuin funktionaalisia yksityiskoteja ja vapaa-ajanasuntoja. Isä ja poika, George ja Robert Alexander monistivat uutta tyyliä ja rakennuttivat kaupunkiin useita satoja matalia tyyppitaloja jättäen pysyvän leimansa tähän modernismin mallikaupunkiin.
Yksi tunnetuimmista snowbirdeistä eli loma-asukkaista oli Elvis, joka sai käyttöönsä Alexander-perheen rakennuttaman uniikin huvilan House of Tomorrow’n. Tarina kertoo, että Elvis aikoi mennä myös naimisiin Palm Springsissä 1967, mutta karkasi lopulta Las Vegasiin lehdistön saatua vihiä hääjärjestelyistä. Elvis ja Priscilla Presley kuitenkin palasivat Palm Springsiin viettämään kuherruskuukautta ja käyttivät taloa vielä vuoden verran sen jälkeenkin.
Kaikella on aikansa. 70-luvulla Palm Springs unohdettiin, suuri osa vapaa-ajan taloista hylättiin ja juhlinta hiljeni – ehkä kaikeksi onneksi. Niukka ja puhdaslinjainen mid-century modern -tyyli ei nimittäin tuolloin kiehtonut juuri ketään, joten jos nousukiito olisi jatkunut, moni arkkitehtuurinen helmi olisi joutunut puskutraktorin syleilyyn. Kun modernismi nousi taas aallon harjalle ja Palm Springsin tyyli löydettiin uudelleen vuosituhannen vaihteessa, talot lepäsivät laaksossa kuin pelastajiaan odotellen.
Teksti Sari Yli-Salomäki / Häät
Jaa juttu
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi verkkosivustollamme. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston käytön kannalta ja etenkin ostotapahtuman kannalta, osa valinnaisia: suorituskykyä seuraavat evästeet kertovat, miten käytät verkkosivustoamme ja sen ominaisuuksia; toiminnalliset evästeet muistavat mieltymyksesi.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen. Käyttämämme analytiikka-työkalut ovat Google Analytics ja Hotjar.