Kuva Mari Onnela
Opiskelin Moskovassa; Lontoolaisessa yksityisessä meikkikoulussa nimeltä Mosmake. Teen meikkejä niin arkeen kuin juhlaan, erikoisosaamiseni on airbrush-meikkaus.
Hius- ja Kauneushuone Kristalli, Kaivokatu 9
13100 Hämeenlinna
Valmistuin meikkitaiteilijaksi vuonna 2015 Moskovassa, jonka myötä toteutui vuosien mittainen haave. Teen meikkejä niin arkeen kuin juhlaan sekä muotoilen & värjään kulmakarvoja monivärjäystekniikalla. Teen myös microblading kulmia. Erikoisosaamiseni on airbrush-meikkaus, joka on vielä hieman tuntemattomampi meikkausmuoto täällä Hämeessä sekä Suomessa. Käytän Temptu Pro airbrush konetta sekä tuotteita. Pidän myös meikkausopetuksia, joissa pyrin auttamaan asiakasta käyttämään oman meikkipussin sisältöä tehokkaammin ja katson samalla mitä meikkilaukusta mahdollisesti puuttuisi. Käytän työssäni monia eri meikkimerkkejä, mutta suurin osa on Kreikkalaiselta KORRES apteekkikosmetiikka brändiltä, jonka jälleenmyyjänä myös toimin. Korres tuotesarjoissa yhdistetään tehokkaat, luonnolliset raaka-aineet ja edistyksellinen pigmenttiteknologia, jolloin tuotetta on miellyttävä käyttää ja se sopii iholle. Synteettisiä raaka-aineita on korvattu kasviöljyillä, luonnollisilla aminohapoilla ja miedoilla uutteilla, jotka kaikki ovat ihoystävällisiä, kosteuttavia ja ravitsevia. Silikonien ja parabeenien käyttöä vältetään tai rajoitetaan aina, kun se on mahdollista. (lähde: korres.fi)
Työpisteeni sijaitsee Hämeenlinnassa Kaivokadulla Hius- ja Kauneushuone Kristallissa. Kristalli sijaitsee Kauppakeskus Goodmanin yhteydessä ja parkkihallissa on 3h ilmainen pysäköinti! Kristallista saat myös muita palveluita: meillä esim Milla ja Maija loihtivat upeita hääkampauksia ja Virva laittaa kyntesi hääkuntoon sekä Pauliinalla voi käydä kasvohoidossa ennen häitä. Lähden myös muualle tekemään meikkejä, joten matkustaminen onnistuu. Eli mikäli haluat meikkitaiteilijan juhlapaikallesi luomaan häämeikkisi niin se onnistuu kyllä. Kristallin sivuilla sekä makeupbyannikahietanen Instagram-tilillä näkyvät hinnastot ovat työpisteelläni tehtävien palveluiden hinnat. Mikäli matkustan muualle tekemään meikkejä tulee palveluihin +25% lisää.
Pyrin aina kuuntelemaan asiakasta, kertomaan rehellisesti mitkä toiveet ja haaveet on mahdollista toteuttaa. Airbrush on aivan mahtava, se tekee iholle ihanan kuulaan lopputuloksen, mutta se peittää uskomattoman hyvin. Sillä voi peittää jopa tatuointeja.
asiantunteva, iloinen, auttava, ammattitaitoinen ja innovatiivinen
- sulhasen kasvojen puuterointi kuvausta varten - morsiamen kulmien siistiminen viikkoa ennen häitä ammattilaisella - huulten kuorinta ennen hääpäivää - kasvojen alueen ihon hyvä kosteutus