Morsiamen eleganssi täydentyy hääkynsillä

Morsiamen eleganssi täydentyy hääkynsillä

Kynnet ovat hääpäivänä esillä hyvin paljon yhdessä uuden kimaltavan sormuksen kanssa, joten on erittäin hyvä idea panostaa myös kynsien ja käsien kauneuteen. Muistan itse saaneeni upeista rakennekynsistä iloa pitkälle vielä häiden jälkeenkin, sillä muistin ihailla niitä hyvin säännöllisesti.

Kauniit ja upeasti koristellut kynnet ovat ylelliset ja viimeistelevät morsiamen tyylin. Kynsikoristelu on parhaimmillaan oma taiteenmuotonsa, jossa vain mielikuvitus on rajana. Häät-lehden muoti ja kauneus tuottaja Nina Röntynen haastatte Susanna´s Nails -yrityksen omistajaa ja kynsiartistia Doania  kynsikoristelun tulevista häätrendeistä.

Mitä morsiamen on hyvä ottaa huomioon hääkynsiä suunnitellessa?

Hääkynsiä suunnitellessa kynsien tekijän olisi hyvä nähdä kuva hääpuvusta. Erityisesti silloin, jos puvussa on esimerkiksi pitsikuvioita, ja morsian haluaa myös kynsiin romanttiset pitsikuviot. Kuvan avulla voidaan suunnittelu tehdä inspiroituen puvun pitsistä. Myös strassikorisreiden inspiraatio kynsiin voi tulla puvun koristelusta. Häiden väriteema voi myös näkyä hääkynsissä!

Voiko koristelut tehdä omaan kynteen vai suositteletteko aina rakennekynsiä pohjalle?

Se riippuu paljon asiakkaan kynnen pohjasta. Jos omat kynnet ovat vahvat, eivätkä liuskoitu herkästi, kynsikoristelut voi tehdä geelilakalla. Hyvin tehtynä geelilakka-kynsikoristelu kestää noin kolmisen viikkoa. Rakennekynnet puolestaan antavat takuu varman kestävyyden koristelulle, eikä tarvitse pelätä strassien putoilemista.

Morsiamen eleganssi täydentyy hääkynsillä

Milloin hääkynnet kannattaa tehdä?

Jos ei ole aiemmin ollut rakennekynsiä, suosittelen uusien kynsien laittoa hyvissä ajoissa ennen häitä. Ainakin yhden huollon verran, jotta uusiin kynsiin ehtii totutella ennen suurta päivää. Jos rakennekynnet laitetaan pari päivä ennen häitä ensimmäisen kerran, niin herkästi voi tuntea hieman kömpelyyttä niiden kanssa. Rakennekynsissä on hitusen paksuutta omaan kynteen nähden! Rakennekynsiin kuitenkin tottuu nopeasti, ja niitä voi käyttää huoletta kaikissa arjen askareissa. On myös hyvä muistaa, että hääviikolla morsiamella on paljon tekemistä, joten aikataulujen kanssa kannattaa olla tarkkana, että ehtii kaiken haluamansa.

Sopivatko rakennekynnet kaikille?

Kyllä sopii. Rakennekynsien teossa löytyy erilaisia tapoja ja erilaisia rakennegeelejä ja -akryylejä. Kynsien teon yhteydessä tekijä selvittää, mikä aine ja tapa olisi paras kyseisen asiakkaan kynsille.

Kauanko rakennekynsien ottamiseen on hyvä varata aikaa? 

Riippuu kynsistä. Jos haluaa näyttävät pitkät ja koristeelliset, niin suosittelemme varaamaan laittoon kaksi tuntia. Yksinkertaisempiin, vaikkapa lyhyisiin ranskalaisiin kynsiin, varaisin puolitoista tuntia maksimissaan.

Miten usein rakennekynsiä tulee huoltaa, jos haluaa pitää ne hyvänä häiden jälkeen? 

Tähän huoltoväliin vaikuttaa asiakkaan oman kynnen kasvuvauhti. Keskimäärin huolto tehdään noin neljän viikon välein. Jos omat kynnet kasvavat nopeasti niin kolme viikon huoltoväli on hyvä. Onneksi tässäkin asiassa oma kynsiteknikko osaa auttaa. Hän osaa kertoa jo yhden käynnin jälkeen tarkasti, milloin asiakkaan kannattaa tulla uudestaan.

Morsiamen eleganssi täydentyy hääkynsillä

Millaiset hääkynnet ovat tällä hetkellä trendikkäitä?

Trendikkäät hääkynnet ovat yksinkertaisesti elegantit. Rakennekynsinä käytetään paljon valkoista baby booberia eli liukuvärillistä kynsipohjaa sekä ranskalaista manikyyriä eli kynsipohjaa, jossa värin raja on tarkka. Myös valkoisia hileitä käytetään kynsikoristelun pohjana paljon. Näiden erilaisten pohjien päälle sitten tehdään jokaisen morsiamen näköiset koristeet. Nykyään uskalletaan tehdä myös rohkeampiakin hääkynsiä, esimerkiksi mustaa mattapohjaa, joiden päälle valkoisia 3d-kukkia. 

Mitkä ovat villeimmät hääkynnet, jotka olet tehnyt?

Rohkeimmat ovat tainneet olla koko mustat kynnet ja jokaisen kynnen päälle tuli kohokukkia ja aitoja Swarovski-kristalleja. Ne olivat todella upeat ja morsiamen luonne välittyi kynsiin asti.

Onko nyt selkeästi havaittavissa jokin suosittu tyyli hääkynsissä?

Ei oikeastaan. Morsiamet ovat erilaisia keskenään, joten makujakin on monia. Me kuuntelemme ja kunnioitamme morsiamen toiveita ja toteutamme hääkynnet heidän näköisikseen. Sanoisin, että rakennekynsien ja kynsikoristeluiden käyttö on yleistynyt ja suosittua erityisesti häissä. Myöskin koko ajan uskalletaan tehdä rohkeimpia koristeluita.

Kuinka usein kynsitrendit vaihtuvat?

Kynsien maailmaan mahtuu niin paljon koristelutekniikoita kuin on tekijöitäkin. Ja uusia tekniikoita syntyy jatkuvasti uusia. Aina tulee uusia villityksiä ja on tiettyjä klassikoita, jotka eivät häviä. Esimerkiksi klassiset punaiset kynnet ja perus valkoinen ranskalainen manikyyri ei häviä muodista ehkä koskaan.


Kuva ylinnä Ninka Photography

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Morsiamen kauneus