Tilaa Häät-uutiskirje

Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.

| Vihkisormus

Carina Blomqvist on Vuoden Kultaseppä 2012

Carina Blomqvist on Vuoden Kultaseppä 2012

Vuoden Kultasepäksi 2012 valittiin korusuunnittelija, kultaseppä Carina Blomqvist Lahdesta (s. 1970). Carina Blomqvist tunnetaan alalla avoimena, aitona, ystävällisenä ja avuliaana persoonana, jonka kannustava asenne helposti tarttuu myös muihin. Hänen lahjakkuutensa ja aito kiinnostuksensa näkyy hänen laaja-alaisesta työskentelystään kultasepäntyön eri osa-alueilla. Carina Blomqvist on määrätietoisesti ollut uskollinen persoonalliselle muotokielelleen, joka runsaudellaan ja koristeellisuudellaan poikkeaa nykyajan pohjoismaisesta pelkistetystä muotoilusta.

Carina Blomqvist on oman mallistonsa luomisen ohessa mm. toiminut jo yli kymmenen vuotta malliseppänä Marja Sunalle. Yhteistyötä Sunan kanssa hän pitää erittäin tärkeänä ammatillisen kehittymisen kannalta.  Tärkeänä seikkana oman tyylinsä ja muotokielensä löytämiseksi hän pitää tutustumistaan uuteen suunnittelutekniikkaan, 3-D mallinnukseen, joka mahdollistaa monien sellaisten ideoiden toteuttamisen, jotka muuten olisivat hankalia tai jopa mahdottomia toteuttaa.

Vuonna 2009 Blomqvist kutsuttiin mukaan Lumoava-nimiseen korusuunnitteluryhmään, jossa hänelle korusuunnittelijana avautui mahdollisuus toimia muotoilijana sarjatuotantokorujen parissa. Carina Blomqvist valmistui kultasepäksi Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 1997, jonka jälkeen hän on toiminut itsenäisenä yrittäjänä.

Carina Blomqvist on Vuoden Kultaseppä 2012

- Koruistani näkyy esteettinen ajatusmaailmani, jota inspiroi kaunis luonto ja hyvä mieli mutta yhtä hyvin kuvittelemani henkilö, persoona ja sen ympärille syntyvä tarina, ympäristö tai tunnetila. Pidän ornamenttisista, köynnösmäisistä muodoista, emaleilla ja laseilla saaduista väreistä sekä erilaisten kivien ja helmien yhdistämisestä. Tyyliäni voisi kuvata sanoilla koristeellinen, runsas, naisellinen, romanttinen, herkkä ja satumainen. Toivoisin oman näkemykseni ja korun käyttäjän ajatusten kohtaavan, jolloin koru toisi kantajalleen iloa pitkään, olisi hänen elämäntyyliinsä sopiva ja loisi korulle oman tarinansa, mukavat muistonsa ja rakkaan sekä hyvän tunnearvon.

Suomen Kultaseppien Liitto on vuodesta 1987 nimennyt vuosittain Vuoden Kultasepän. Vuoden Kultasepäksi nimetään henkilö, joka tunnetaan etevänä kulta- tai hopeaseppänä, on työskennellyt alalla vähintään viisi vuotta tai jolla on muita erityisiä ansioita kultasepän alalla.

Kuvat Teemu Töyrylä ja Nina Maaninka

Muokattu: 16.5.2024

Syvenny teemoihin:

Lue lisää samasta aiheesta

Iinan uniikki Kohinoor-vihkisormus – näin syntyi yksilöllinen timanttisormus

Miten syntyy yksilöllinen Kohinoor-vihkisormus? Iina kertoo kokemuksestaan timanttisormuksensa suunn...

Laboratoriotimantit haastavat perinteiset luonnontimantit kihla- ja vihkisormuksissa

Laboratoriotimantit eli synteettiset timantit ovat nousseet nopeasti suosioon korukivenä Euroopassa ...

Uniikki vihkisormus: Askeleet unelmasormuksen teettämiseen

Itselle teetetyn ja suunnitellun uniikin sormuksen hinta ei välttämättä ole yhtään sen kalliimpi kui...

Miksi ostaa kotimainen vihkisormus – vinkit vastuullisiin sormusostoksiin Suomessa

Lue, miksi kotimainen vihkisormus on eettinen, ekologinen ja vastuullinen valinta hääkoruksi. Vinkit...

Hääparien valinnat Sormuskonessa: nämä sormukset ovat nyt kiinnostavimpia

Kurkkaa mitkä ovat Häät.fin Sormuskoneen 10 klikatuinta hääsormusta juuri nyt!

Vihkisormuksen ostaminen verkkokaupasta yleistyy Suomessa – se on helppoa ja turvallista

Verkkokauppaostaminen Laatukorulla on huoletonta. Mm. 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus tekee osta...

Mainos: Kohinoor

Iinan uniikki Kohinoor-vihkisormus – näin syntyi yksilöllinen timanttisormus

Kultakeskuksen timanttikorubrändi Kohinoor tunnetaan laadukkaasta muotoilusta ja kotimaisesta osaamisesta. Kun Iina etsi unelmiensa vihkisormusta, valinta kohdistui yksilöllisesti suunniteltuun Kohinoor-timanttisormukseen. Tässä artikkelissa Iina kertoo, miten uniikki vihkisormus syntyi ja mihin valinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota.

 

Iina ja hänen puolisonsa päätyivät teettämään yksilöllisen timanttisormuksen, kun kotimaan markkinoilta ei tuntunut löytyvän omiin toiveisiin sopivaa vihkisormusmallia. Täysin omannäköisen vihkisormuksen teettäminen tuntui hyvältä ajatukselta, sillä kyseessä olisi koru, jota Iina käyttäisi päivittäin. Myös tuotannon ja materiaalien alkuperä mietityttivät, joten kotimainen ja luotettava Kohinoor-timanttikoru tuntui luontevalta valinnalta.

Morisian Iina ja Assi suunnittelevat yksilöllistä Kohinoor-timanttisormusta
Morsian Iina ja Kultakeskuksen pääsuunnittelija Assi Arnimaa etsivät yhdessä parhaat ratkaisut täydellisen vihkisormuksen luomiseen.

Iinalla oli suhteellisen selkeä mielikuva unelmiensa sormuksesta: noin karaatin kokoinen ovaalin muotoinen timantti sivukivillä. Timanttien keskinäiset mittasuhteet olivat kuitenkin ratkaisevassa roolissa, jotta saavutettaisiin haluttu ilme. Keskustelu Kultakeskuksen pääsuunnittelijan Assi Arnimaan kanssa alkoikin timanttien kokoluokan kartoittamisella ja esimerkkikuvien läpikäymisellä, jotta myös suunnittelijalle muodostuisi selkeä käsitys siitä, millaista tyyliä haettiin.

– Iina halusi sormukseensa luonnontimantit, ja pitkäaikaiselta timanttitoimittajaltamme löytyi tähän juuri mieluisan muotoiset ja kokoiset kivet. Iinan vihkisormuksessa oli tärkeää korostaa näyttävän keskitimantin loistoa, ja sivujen pienemmät pisaranmuotoiset timantit sekä sormuksen kapea, linjakas runko sopivat tähän erinomaisesti, Arnimaa kertoo.


Vihkisormuksen teettäminen on monelle tapa varmistaa, että lopputulos on ajaton ja kestävä.


Iinalla oli alusta alkaen selkeä käsitys siitä, että teetettävä vihkisormus olisi siroudestaan huolimatta kestävä ja todellinen loppuelämän koru.

– Keskustelussa Assin kanssa sormuksen muotoon liittyvät yksityiskohdat loksahtelivat kohdilleen. Esimerkiksi sormuksen runkoon päädyttiin tekemään pienet kavennukset juuri ennen sivukiviä, koska se korostaisi timanttien kokovaikutelmaa. Myös Assin tekemät mallikuvat auttoivat mittasuhteiden hahmottamista.

Yksilöllisesti suunniteltu Kohinoor-timanttikoru

Vuosien saatossa Kultakeskuksella on toteutettu lukuisia yksilöllisiä tilaustöitä asiakkaiden toiveiden pohjalta. Aivan kuten kotimaiset, Avainlipulla varustetut Kohinoor-malliston tuotteet, myös yksilöllisesti suunnitellut timanttikorut valmistetaan Hämeenlinnassa. Niiden suunnittelusta vastaavat Kultakeskuksen omat muotoilijat Assi Arnimaa ja Sami Laatikainen.

Ajatus oman timanttikorun tai vihkisormuksen teettämisestä voi saada alkunsa monella tavalla: se voi olla mielikuva täydellisestä sormuksesta, halu jatkaa perintökorun tarinaa tai yksilöllisen tyylin ilmentäminen korun muodossa. Joskus jo pieni muutos mallistotuotteeseen riittää luomaan lopputuloksen, joka tuntuu juuri omalta.

– Asiakkaalla on usein mielessään idea, ja minun tehtäväni on kiteyttää se valmiiksi koruksi. Tyytyväinen asiakas on kaiken lähtökohta. Joskus ideoita täytyy jalostaa, jotta korusta tulee toteutuskelpoinen ja aikaa kestävä. Silloin mietitään tekniset ratkaisut, joilla asiakkaan unelma saadaan toteutettua, Arnimaa kuvailee.

Nykypäivänä timanttikorun ostajalla on enemmän vaihtoehtoja kuin koskaan. Valinnat liittyen timantteihin ja jalokiviin, korun muotoon ja istutukseen sekä materiaaleihin vaikuttavat ulkonäön lisäksi myös korun kestävyyteen ja arvoon. Kultakeskuksen suunnittelijoiden ammattitaidon ansiosta on mahdollista luoda Kohinoor-timanttikoru, joka vastaa asiakkaan yksilöllisiin toiveisiin ja kestää aikaa.

Kohinoor täydellinen vihkisormus löytyy sovittamalla

Mitä kannattaa huomioida yksilöllistä vihkisormusta teetettäessä?

Yksilöllisen vihkisormuksen teettäminen kannattaa aloittaa muutaman peruskysymyksen ääreltä

  • Budjetti ja aikataulu: suunnitteluun ja valmistukseen on hyvä varata useita viikkoja.
  • Timantin muoto ja koko: esimerkiksi ovaali, briljantti tai pisara vaikuttavat ilmeeseen ja hintaan.
  • Sormuksen runko ja istutus: ratkaisevat sekä ulkonäön että kestävyyden.
  • Materiaali: keltakulta, valkokulta tai platina.
  • Kotimaisuus ja vastuullisuus: monelle tärkeä osa korun valintaa.

Kotimainen koruvalmistus ja vastuulliset materiaalit ovat yhä tärkeämpiä kriteereitä vihkisormuksen valinnassa.


Unelma, johon kannatti panostaa

Iina ja hänen puolisonsa menivät naimisiin kesällä 2025 ja matkustivat häämatkalle romanttiseen Etelä-Ranskaan. Iina kertoo edelleen ihailevansa sormustaan päivittäin. Se muistuttaa paitsi häistä myös 15 vuoden matkasta oman puolison kanssa ja yhteisestä tulevaisuudesta.

– Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Rakastan sormukseni harmonisuutta, kun sivukivet imartelevat keskitimanttia kauniisti. Jos nyt lähtisin uudestaan tähän prosessiin, tekisin täysin samat valinnat, Iina iloitsee.

Yksilöllisen Kohinoor-vihkisormuksen teettäminen

  • Yksilöllisen Kohinoor-vihkisormuksen teettäminen alkaa yhteydenotolla valtuutettuun Kohinoor-jälleenmyyjään tai Kultakeskuksen Tehtaanmyymälään Hämeenlinnassa
  • Suunnittelijan kanssa käydään läpi korun muoto, materiaalit sekä timantit ja jalokivet.
  • Jos päädyt ostamaan sinulle suunnitellun korun, suunnittelutyö ja luonnoskuva sisältyvät hintaan.

Lisätietoa yksilöllisten Kohinoor-timanttikorujen teettämisestä löydät osoitteesta:

Kultakeskus Oy / Kohinoor-timanttikorut

Paroistentie 2, Hämeenlinna

Ota yhteyttä

sähköposti: info@kultakeskus.fi

puhelin: (03) 65 711

Instagram: @kohinoortimanttikorut
Facebook: @kohinoortimanttikorut