Mainos: Ota haltuun vinkit, kuinka suunnitella hyvä hääyö
Mainos: Haaveiletko destination weddingistä? Tiesitkö onnistuu myös Suomen Lapissa?
Unelmoitko häistä? Häät-viikkokirjeet sisältävät Häät-tiimin kokoamia hääaiheisia ideoita, inspiraatiota, tietoa ja vinkkejä, ja saat ne sähköpostiisi maksutta. Voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin haluat.
Revelations-pukumerkin Aurora Raiskinen on valittu Vuoden Suomalaiseksi Hääpukusuunnittelijaksi 2016.
Hämmentynyt voittaja ei ollut uskoa tapahtunutta.
– Ensireaktio oli järkytys, shokki ja sen jälkeen epäuskoisuuden sekainen ilo yhdistettynä käsien tärinään. Tärinää oli niin paljon, että hyvä kun sain pidettyä palkintokimppua ja plakaattia käsissäni, Aurora kertoo ensireaktioistaan.
– Olen äärimmäisen onnellinen ja ylpeä voidessani kantaa ensimmäisenä Vuoden Hääpukusuunnittelijan nimeä. Kuulostaa missilupaukselta, mutta pyrin tekemään kaikkeni tämän vuoteni aikana, ettei tämä kisa jäisi vain hienoksi titteliksi, vaan se olisi oikeasti jotain, millä pystyttäisiin voimistamaan ja kehittämään tätä meidän rakasta, ihanaa alaamme, lupaa Aurora. Katso videolta Revelations-hääpuvut catwalkilla Love Me Do Fall 2016 -häätapahtumassa:
Vaatesuunnittelija Aurora Raiskisen suunnittelutyössä näkyy voimakas, rohkea naisellisuus ja vintagevaikutteet ripauksella tummia sävyjä. Tuomaristo vaikuttui Auroran pukujen toteutuksen taidokkuudesta ja leikkausten hienoudesta.
– Auroran esittelemät puvut olivat ehjä kokonaisuus, jossa on kolme erinomaista hääpukua, valintaa perusteli tuomariston puheenjohtaja Nonna Sjöberg. Love me do -häätapahtuma järjesti ensimmäisen vuosittaisen Vuoden Suomalainen Hääpukusuunnittelija –kilpailun lauantaina 1.10.2016. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin kotimaisia pukusuunnittelijoita, ja viedä suomalaista häämuodin osaamista maailmalle. Voittaja suunnittelija pääsee keväällä 2017 esittelemään pukujaan Saksassa pidettäville Euroopan häämuotiviikoille, eli European Bridal Week -ammattilaismessuille, jossa valmistajat, sisäänostajat ja alan media kautta maailman kohtaavat. Lisäksi voittaja sai upean, vain voittajaa varten suunnitellun Ateljee Alexander Tillanderin palkitun kultaseppämestari Jouni Salon valmistaman uniikkikorun.
Vuoden Suomalaisen Hääpukusuunnittelijan valitsi arvovaltainen raati, joka koostui hää- ja muotimaailman kokeneista ammattilaisista. Raadissa olivat European Bridal Weekin toimitusjohtaja Andrew Lookman, FT, kirjailija ja muotiasiantuntija Mirva Saukkola, Häät-lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki, Amoriini.comin sekä Love me do:n tuottaja Johanna Merinen, muotisuunnittelija Teemu Muurimäki sekä Love me do -häätapahtuman toimitusjohtaja Nonna Sjöberg.
Muokattu: 3.9.2024
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä – tämä hääperinne elää yhä vahvasti ...
Loru on peräisin viktoriaanisesta Englannista, kuten moni muukin vanha hääperinne, joita nykyhäissä ...
Sano kyllä hääpuvullesi Batel Boutiquessa. Saat kaiken, mitä morsian tarvitsee, kaikki saman katon a...
Häiden suunnittelun helpottamiseksi on hyvä luoda raamit sille, millaista visuaalista kokonaisuutta ...
Kimaltavat helmi- ja paljettikoristeiset häämekot huokuvat glamouria ja tuovat hääpäivääsi kaivattua...
Vuosi 2025 nostaa vyotärön trendien keskiöön. Näimme kevään häämuotimessujen catwalkeilla laskettuje...
Sano kyllä hääpuvullesi Batel Boutiquessa. Saat kaiken, mitä morsian tarvitsee, kaikki saman katon alta. Kauniit hääpuvut ja elegantit morsiusneitomekot suunnittelee ja valmistaa Helsingissä Batel Lindström. Batel Boutique tarjoaa morsiamille henkilökohtaisen kokemuksen, jossa tyyli, istuvuus ja yksilöllisyys kohtaavat.
Kuva Aigul Dorokhina
Batel Boutiquessa jokainen vuosittain suunniteltava mallisto on Batel Lindströmin käsialaa. Häämekot edustavat minimalistista, ajatonta tyyliä, jossa on modernia vivahdetta.
Kaikki puvut valmistetaan käsin Helsingin ateljeessa, ja ne tehdään mittatilauksena morsiamen mittojen ja toiveiden mukaan. Täydellisen hääpuvun löytyminen on helpompaa, kun se tehdään juuri sinulle — ilman kompromisseja. Yksityiskohtia ja istuvuutta muokataan toiveiden mukaan, jotta lopputulos on juuri sellainen kuin haaveena on ollut.
Kaikki Batel Boutiquen häämekot ovat saatavilla sekä ostettavaksi omaksi että vuokralle.
KLIKKAA KUVAA JA KATSO TARKEMMAT TUOTETIEDOT
Jos etsit täysin uniikkia hääpukua, voit suunnitella sen yhdessä Batelin kanssa alusta alkaen. Prosessi sisältää ilmaisen konsultaation, luonnoksen suunnittelusta uniikkipuvusta, kankaiden valinnan ja useita sovituksia sekä tietysti valmiin häämekon. Kaikki tehdään suunnittelija Batel Lindströmin toimesta. Jokainen puku valmistetaan alusta loppuun Batel Boutiquen Helsingin ateljeessa.
Batel Boutique tarjoaa klassisen ja monikäyttöisen kaasojen juhlapukumalliston, joka täydentää hääseurueen tyylin.
Yli 60 värivaihtoehtoa sisältävä mallisto kattaa suositut infinity-mekot sekä uniikit mallit, jotka on suunniteltu käytettäväksi myös hääjuhlien jälkeen.
Kuvat Aigul Dorokhina
Lönnrotinkatu 31, Helsinki Puhelin 050 330 0772Sähköposti batel@batelboutique.com
IG @batelboutique
ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, yhteistyössä BATEL BOUTIQUE
Designer collections & custom made wedding dresses by Batel Lindström, handmade in Finland. We design minimal glam wedding dresses for the unique bride.
Lue lisää
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi sivustollamme
Häät-verkkopalvelut (Editus Oy) tarjoavat sinulle laadukasta kotimaista hääsisältöä ja keräävät evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat laitteesi selaimeen. Ne kertovat meille esimerkiksi, millaisella laitteella käytät verkkopalvelua ja oletko vieraillut sivustoillamme aikaisemmin. Tilastollisten evästeiden avulla kehitämme sinulle parempia palveluja ja markkinointievästeiden avulla voimme tarjota kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Osa tunnisteista on välttämättömiä palvelujen ja kotimaisen hääsisällön tarjoamiseksi.
Lue lisää tietosuojaselosteesta.
Nämä ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta. Näitä tietoja käytetään helpottamaan verkkosivuston käyttöä ja näitä ei voi poistaa.
Markkinointievästeitä käytetään verkkosivuston kävijöiden seuraamiseen, jotta julkaisijat voivat kohdentaa markkinointiaan asiaankuuluvilla ja kävijää kiinnostavilla mainoksilla. Käyttämiämme työkaluja on muun muassa Facebook Pixel.
Keräävät tietoja verkkosivustomme käytöstä, esimerkiksi käynneistä sivuilla tai virheilmoituksista. Nämä tiedot yhdistetään ja anonymisoidaan, ja niitä käytetään verkkosivustomme kehittämiseen.