Kuva Jyri Hömmö
Olen tamperelainen valokuvaaja, joka elää suurista tunteista ja hetkistä. Kuvaajanasi minulle on tärkeää, että töistäni välittyy laadukkaasti ikuistettavien hetkiesi aito tunnelma.
Tarjoan valokuvaajan työtä ympärivuoden ikuistaen tärkeät hetkenne elämänmakuisiksi kuviksi ja/tai videoiksi.
Pääasiallisena toimialueena on Pirkanmaa, mutta olen avoin kuulemaan kyselyitä myös tuon alueen ulkopuolella.
Lupaukseni hääkuvaukselle: 1. Hääkuvien ensitarve on usein jo heti häähumun laskeutumisen reunalla. Moni haluaa jakaa elämänsä tärkeät hetket sosiaalisessa mediassa tai palata hääpäivän hetkiin nopeasti jo hääpäivän jälkeen. Kuvaajananne saatte minulta hääpäivänne ikuistukset kevyesti käsiteltyinä Pixieset -verkkogalleriaan jo kahden vuorokauden kuluessa. Olen kuvien käsittelyn suhteen myös joustava ja mikäli tarvetta yksittäisille kuville ilmenee jo seuraavana päivänä - on ne mahdollista järjestää. 2. En rajaa käsiteltävien kuvien määrää. Hyviä otoksia tulee niin paljon, kun on tullakseen ja ne kaikki tuon käsiteltyinä käyttöönne. Kuvaamistani häistä ikuistuksia on tullut 400-650/häät (sis. vihkimisseremonian, potretit, juhlakuvat ja ryhmäkuvat) 3. Olen käytettävissänne tarpeen mukaan ennen vihkimistä pitkälle hääpäivänne iltaan aina valokuvauksesta juoksupojan rooliin. Olen teitä varten. 4. 5-10 valitsemaanne kuvaa vielä tarkemmin käsiteltyinä. (esim hyttysen poistaminen kädeltä, värien muokkaus, tms.) 5. Kuvanne saatte luovutuksessa täydellä resoluutiolla ja ne ovat teidän omaisuuttanne, josta voitte teetättää halutessanne kuvia tai jakaa läheisillenne.
Värikäs, selkeä, laadukas, heittäytyvä, helpostilähestyttävä
Psst! Hääpäivässä parasta on, kun voitte vain luottaa, että kaikki asiat on hoidossa ja voitte vain nauttia. Kanssani varmistatte, että päivänne ikuistamisesta eivät häidenne onnistuminen jää kiinni.