Kuva Johanna Best
Persoonallista hääkuvausta yli 12 vuoden kokemuksella. Rennosti, ilman pönötystä, luonnollisesti aidot tunteet ikuistaen.
Kuvaan häitä ympäri vuoden ja viikonloppuisin sesonkiaikana (touko-syyskuu) olen pääasiallisesti käytettävissä pidempiin (6 tuntia ja ylöspäin) kuvauksiin. Poikkeus vahvistaa säännön, joten kannattaa kuitenkin olla yhteyksissä, vaikka kaipaisittekin lyhyempää kuvausta :) Muina päivinä ja hieman lyhyemmällä varoitusajalla, jos viikonlopun päiviä on jäänyt vapaaksi, kuvaan myös esim. vihillekarkauksia ja vihkiminen & potretit tyylisiä kokonaisuuksia. Olen myös käytettävissä perhekuvauksiin ja muihin muotokuvauksiin.
Asun Espoossa ja matkustan erittäin mielelläni pidemmällekin kuvaamaan! Olen kuvannut myös Suomen ulkopuolella mm. Romaniassa ja Islannissa.
Asiakkaani ovat aina kommentoineet sitä, että minun kuvattavani on helppo olla ja minulla on tunnelukutaitoa. Monet sanovat ennen kuvauksia, että he eivät osaa poseerata eikä minun kanssani niin oikeastaan tarvitse tehdäkään. Minulle tärkeintä kuvissa on tunne, ja usein tunne syntyy aivan muuta kautta kuin poseeraamalla tai väläyttämällä vuosia harjoiteltua feikkihymyä. Elän kanssanne kuvaushetkissä ja kevennän tunnelmaa hölmöillä jutuillani. :)
Aito, tunnerikas, persoonallinen, luonnollinen, iloinen
Top 10 hääkuvaajat Suomessa, kamerakoulu.fi, 2013
Tehkää häistä teidän näköisenne päivä tai vaikka koko viikonloppu. Älkää miettikö millaiset häiden pitäisi olla vaan millaiset haluatte niiden olevan. Kuvaajaa valitessa älkää metsästäkö vain oikeaa hintaa - valitkaa kuvaaja joka on se Oikea Tyyppi teille. Vietätte kuvaajan kanssa paljon aikaa ja jos henkilökemiat eivät kohtaa, se ei ole etu kenellekään. Kuvaaja saa teistä paljon enemmän irti, jos tulette mainiosti kaveripohjaltakin toimeen.