Bouutique Boheme Diva toteuttaa luovuudella ja ammattitaidolla hääjuhlasuunnittelua. Yksilölliset hääkimput ja muut kukkasidontatyöt juhlaan. Myös TriCilla -korut ja asusteet
Kurjenpolvi 2 -toimisto-
38510 Sastamala
Hääsuunnittelijana tarjoan niitä pieniä, uniikkeja yksityiskohtia hääpäivään. Oman luovuuteni pohjalta. Miten taiteilijana koen, antaisi hääpäivästä kaikkein ikimuistettavimman ja kauneimman kokonaiskuvan. Stylistinä kiinnitän huomiota kaiken yhteensopivuuteen; puvut, ehostus, hääkimppu ja muut kukat, miltä lopputulos näyttää, kun siitä ikuistetaan kuva.
Toimistoni, kuten myös puutarhani - olen kukkakauppapuolelta valmistunut ammattipuutarhuri - sijaitsevat Sastamalassa. Hääsuunnittelualueena ja esim. korujeni ja asusteitten toimitusalueena on periaatteessa koko Suomi, mutta hääkukkia, tilakoristelua ym. toteutan lähinnä Pirkanmaa-Satakunta -alueella.
Erittäin paljon hyvää palautetta olen saanut hääkimpuistani, joissa saan yhdistää niin taiteellisen kuin puutarhallisenkin lahjakkuuteni. Myös yksilöllisistä koruistani ja hiuskoristeista; oman TriCilla -mallistoni alla valmistamistani tuotteista, on tullut paljon kiitosta. Niillä on somistettu niin hääasuja kuin esim. morsianten kampauksia. Korujen valmistuksessa käytän helmiäistä, puolijalokiviä, helmiä, simpukankuorta, luonnonmateriaaleja ym. Valmistan koruja niin omiin mallistoihin kuin myös tilaustöinä. Korujen metalliosat ovat hopeoituja tai kullattuja.
Huolettoman vaikutelman antava huoliteltu tyyli.
Vanhoihin perinteisiin kuuluu, onnea tuomaan, että hääkimppu säilytetään (kuivattuna) mahdollisimman pitkään. Monet parit toivovat kuitenkin, että kimpun voisi säilyttää myös jotenkin muulla tavoin. . Toisinaan kimpuista onkin tehty myös kuivakukkakimppuja. Itse en toteuta niitä niinkään, vaan niin toivottaessa, teen kauniin akvarellimaalauksen kimpusta, siihen on mahdollista liittää muistoksi myös jotain konkreettista, kuten vaikkapa ruusun terälehtiä, satiininauhaa yms.