Napolilaisen Adrianon kanssa avioitunut Hanna Nietula-Montella kertoo, kuinka Etelä-Italian taikauskoisia hääperinteitä uhmataan – ja toisaalta kunnioitetaan.

Kaunis Sorrenton kaupunki Napolinlahden rannalla on myös ulkomaalaisten suosima vihkipaikka.

– valitsimme Sorrenton vihkipaikaksi ennen kaikkea sen viihtyisyyden ja turistiystävällisyyden takia, kertoo suomalainen Hanna Nietula-Montella, joka asuu viidettä vuotta italialaisen miehensä Adriano Montellan kanssa Napolissa, 50 kilometrin päässä Sorrentosta.

Viidenkymmenen italialaisvieraan lisäksi suomalaisia vieraita saapui juhliin parikymmentä.

– Napolin ruuhkat, likaisuus ja rikollisuus eivät varmaankaan olisi heitä miellyttäneet, Hanna kertoo.

Amalfin rannikon jylhissä maisemissa riittää upeita juhlapaikkoja, joista avautuvat näkymät suoraan välimerelle. Esimerkiksi 1300-luvulla rakennetussa San Francescon kirkossa toisilleen lupautuu päivittäin jopa 14 paria.

Naimisiin epäonnen päivänä

Hanna ja Adriano tekivät monta asiaa häissään toisin kuin Italiassa yleensä – suvun kauhuksi. Jo muutaman vuoden yhdessä asuminen ennen papin aamenta oli aiheuttanut Adrianon äidille harmaita hiuksia, mutta sepä oli vasta alkua.

Suomalais-italialainen pari manasi nimittäin huonoa onnea valitessaan vihkipäiväksi perjantain.

– Italiassa kirkko varataan parikin vuotta ennen häitä. Olimme liikkeellä huhtikuussa, joten sen vuoden kesälle ei muita vihkiaikoja enää ollut. Saimme alennusta, kun varasimme perjantain!

Siviilivihkiminen on Sorrentossa mahdollista San Francescon luostarin sisäpihalla.

– Adrianon äiti tajusi vasta häiden jälkeen, että vihkiminen siellä oli laillisesti täysin pätevä.

Kaiken lisäksi hääpari aiheutti taikauskoisimmille vilunväristyksiä saapumalla vihkipaikalle yhdessä taksilla ja marssimalla tilaisuuteen ilman saattajia.

Italialaiset parit allekirjoittavat aina avioehdon. Siviilivihkiminen on tunnin pituiseen kirkkovihkimiseen verrattuna nopea, sillä valat on vannottu 20 minuutissa. Ulkomaalaisille pareille löytyy paperiasioita varten selkeät ohjeet esimerkiksi Internetistä.

Sinisiä järkytyksiä

Italialaistenkin huojennukseksi Hanna ja Adriano pääsivät lähtemään luostariaukiolta virallisena avioparina. He nimittäin olivat sinnikkäästi uhmanneet huonoa tuuria myös käydessään yhdessä hääpukuostoksilla. Italiassakaan sulhanen ei saisi nähdä morsiamen hääpukua etukäteen.

– Halusin Adrianon makutuomariksi, ja valitsinkin lopulta puvun, jossa Adrianon mukaan näytin hänen unelmiensa prinsessalta, Hanna hymyilee.

Hanna arvelee, että hääpuvun väri pistettiin ulkomaalaisuuden piikkiin.

– Tärkeä kriteeri minulle oli, ettei puku saa olla valkoinen. Täällä suomalainen tuntee itsensä muutenkin aina niin kalpeaksi.

Adrianolla oli päällään Pasquale Caruson puku. Mustassa kankaassa oli joukossa kirkkaampia lankoja, jotka saivat puvun ”loistamaan” auringossa. Hannalla taas oli Berenicen selästä avonainen sininen silkkipuku, josta myös löytyi kimaltelevia lankoja. Puvun rintamuksessa oli hopeanväristä kirjontaa ja pieniä paljetteja.
 

Yllätyssormukset

Perinteitäkin sentään kunnioitettiin. Vihkisormuksen valintaan ei sulhasella sen paremmin kuin morsiamellakaan ollut sanansijaa.

Hanna kertoo, että ainakin Adrianon suvussa on tapana antaa kaason ja bestmanin hoitaa sormusshoppailut. Morsiuspari näki Adrianon siskon Claudia Montellan ja hänen kihlattunsa Vincenzo Strazzullon valinnan vasta vihkipaikalla.

– Täytyy myöntää, että olimme kyllä vihjaisseet, minkä tyyliset haluamme. Ja mieluisathan ne olivat, Hanna sanoo.

Sormukset ovat keltakultaa ja kumpaankin on upotettu yksi briljantti.
 

Minä määrään!

Monelta suomalaisvieraalta jäi huomaamatta yksi juhlaperinne, jota paikalliset puolestaan osasivat odottaa: ennen saapumistaan juhlaravintolaan Hanna ja Adriano leikkasivat ravintolan sisäänkäynnin eteen ripustetun silkkinauhan. Hääparin piti olla tarkkana – se kumman käsi on päällimmäisenä, määrää kaapin paikan myös avioliitossa.

Hääkakkua vihkipari saikin leikata jo rennommalla otteella, sillä siihen ei Italiassa perinteitä liity. Kakkua leikattiin kävelymatkan päässä vihkipaikasta: Napolinlahden ääreltä löytyi juhlapaikaksi ravintola Circolo dei Forestieri. Ravintolan henkilökunta hoiti niin illallisen tarjoiluineen kuin kukkakoristeetkin. Monet sorrentolaisravintolat tarjoavat hääjuhlille hinta-arvioita nettisivuillaan.

– Italialaishäissä syödään, syödään ja syödään. Juhla aloitetaan alkupalabuffetilla ja kuohuviinillä jo ennen varsinaista pöytiin istumista, Hanna kertoo.

– Tarjolla oli perinteinen napolilainen hääateria, johon kuuluu lähes kymmenen ruokalajia. kesäisin se sisältää paljon kalaa ja äyriäisiä.

Toisin kuin luulisi, italialaishäissä ei yleensä tanssita tai pidetä puheita. Dolce vita, ihana elämä, syntyy hyvästä ruuasta ja seurasta sekä Napolinlahden yläpuolella riippuvasta hopeisesta täysikuusta.

Sitruunasuukko sorrenton tapaan

Hanna halusi häihinsä sitruunan makuisen kakun, sillä Sorrento on tunnettu keltaisista hedelmistään.

Sitruunakreemikakulla ei silti päästykään noin vain herkuttelemaan. Ensin ruokapöytiin tarjoiltiin jälkiruuaksi kahvimousse. Sen jälkeen vieraat saivat noutaa jälkiruokabuffetista erilaisia herkkuja, kuten leivoksia ja hedelmiä.

– Ravintolalla oli todella paljon erilaisia kakkumalleja. Sitruunakreemin lisäksi halusin aitoja ruusuja koristeiksi, Hanna sanoo.

Vieraiden ilta päättyi kirpeänmakeisiin tunnelmiin puoliltaöin. Hääpari taas joutui hotellihuoneessa siivoushommiin. Joku oli huolellisesti täyttänyt lattian vesimukeilla ja vuoteen kuivilla makaroneilla.
 

Teksti Kirsi Saivosalmi
Kuvat Francesco Begonja, Mimmi Nietula, Kirsi Saivosalmi

Artikkeli on aiemmin julkaistu Häät-lehdessä 2/2010