Osallistu Vuoden Hääkuva 2021 -kilpailuun

hääpari kallion alla

Kuva Jami Ivanoff

ILMOITTAUTUMINEN ON PÄÄTTYNYT!

Kutsumme Suomen parhaat hääkuvaajat osallistumaan vuotuiseen ja perinteikkääseen Vuoden Hääkuva 2021 -kilpailuun!

Ammattikuvaajille suunnatussa kilpailussa morsiuspari ja kuvaaja voivat yhdessä sopia kilpailuun osallistumisesta, ja kuvaaja lähettää kilpailutyöt säännöissä annettujen ohjeiden mukaan. 

Vuoden Hääkuva 2021 -kilpailu käydään jälleen yksisarjaisena, johon kuvaaja voi lähettää enintään kaksi ehdot täyttävää kuvaa.

Vuoden Hääkuvaksi voidaan valita ulkona, häihin liittyvässä sisämiljöössä tai studiossa hääparista, morsiamesta tai sulhasesta yksin tai häävieraista otettu hääaiheinen kuva. Kuvaaja voi käsitellä kuvaa kuvankäsittelytekniikalla ja yhdistellä kuvaan haluamiaan elementtejä esimerkiksi toisista kuvaamistaan kuvista. Kuvat voivat olla Suomessa tai ulkomailla kuvattuja, ja kuvaaja voi olla suomalainen tai Suomessa toimiva kuvaaja.

Kuvausajankohdan tulee olla 1.1.–31.12.2020. Kuvatiedostot tulee lähettää ilman logoja, jotta esiraadilla on mahdollisuus tehdä arvostelunsa puolueettomasti.

Vuoden Hääkuva -kilpailun järjestää Häät-lehti ja Häät.fi. Kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen hääkuvauksen kehitystä ja tehdä alan taitavimpien ammattilaisten työtä tunnetuksi suomalaiselle yleisölle.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu 31.12.2020 mennessä lähettämällä kilpailukuva tämän sivun alareunassa oleva lomaketta käyttäen. Ilmoittautumislomakkeen avulla sähköisesti toimitettavan kuvatiedoston pisimmän sivun tulee olla noin 2000 pikseliä, tiedostomuoto jpg. Sijoittuneiden kuvien korkearesoluutiotiedostot pyydetään erikseen kuvaajilta kilpailun ratkettua. Kerro lomakkeen kohdassa "Teksti (max 500 merkkiä)" esim. hääparin tai kuvan muiden päähenkilöiden etunimet ja kuvauspaikka.

Kuvan lähettäjällä tulee olla täydet tekijänoikeudet lähettämiinsä kuviin. Kilpailun järjestäjällä – Häät-lehti ja Häät.fi (Editus Oy) – on oikeus julkaista kilpailuun lähetettyjä kuvia kilpailun tulosten esittelyn ja kilpailun markkinoinnin yhteydessä ilman erillistä lupaa tai korvausta kaikilla julkaisualustoillaan. Järjestäjä voi julkaista kilpailuun osallistuneita kuvia muissa käyttötarkoituksissa vain kuvan lähettäjän luvalla. Järjestäjillä ei ole oikeutta muokata tai muuttaa kuvan sisältöä ilman kuvaajan lupaa. Kuvia ei luovuteta kolmansille osapuolille. Kilpailuun lähetettyjen kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla.

Kuvia arvostelevassa ja finalistit valitsevassa esiraadissa on kilpailun järjestäjän nimeämät henkilöt. Raati valitsee 10 kuvaa finaaliin eli yleisöäänestykseen, jonka voittaja on Vuoden Hääkuva 2021. Yleisöäänestys järjestetään Häät.fissä tammi-helmikuussa 2021.

Lisätietoja kilpailun säännöistä antaa päätoimittaja Sari Yli-Salomäki, etunimi.sukunimi@editus.fi sekä 040 5057345.

Palkinnot kuvaajille

Kilpailun voittaja ja finaaliin yltäneet kuvaajat voivat hyödyntää kilpailumenestystään omassa markkinoinnissaan läpi vuoden 2021. 

Kilpailun voittaja saa palkinnoksi Häät.fi Paraatipaikan, arvo 1.390 € + alv 24 %.

ILMOITTAUTUMINEN VUODEN HÄÄKUVA 2021 -KILPAILUUN ON PÄÄTTYNYT.

Vuoden 2022 parasta hääkuvaa aletaan etsiä loka-marraskuussa 2021.

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Hääkuvaus