Näin saat vauhtia hääsuunnitelmiin!

Näin saat vauhtia hääsuunnitelmiin!

Moni suunnittelee häitään pitkän kaavan kautta. Suunnitteluun kuluu aikaa helposti kaksikin vuotta. Silloin saatetaan törmätä ongelmaan, jota kesän 2017 morsian Eevakin on potenut.

– Puolisen vuotta ovat hääasiat edenneet lähinnä juupas/eipäs-osastolla päässäni, Eeva tuskailee.

Eeva listasi vinkkejä niille, jotka potee samaa saamattomuussyndroomaa kuin hän. Tässä muutama vinkki, millä Eeva sai suunnitelmiinsa vauhtia!

1. Lue häälehtiä!

Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta on siinä oikean printtilehden selaamisessa vaan enemmän fiilistä kuin Pinterestissä surffaamisessa. Postiluukusta kolahtanut Häät-lehti on takuuvarma keino saada meidän häävalmisteluita eteenpäin.

Omasta mielestäni häissä tärkeintä on se, että ne ovat hääparin toiveiden mukaiset. Ei vanhempien, ei etikettien, vaan niin että juhlassa tuntuu ja näkyy hääpari. Uusimmasta numerosta löytyi myös Hääparin muistilista, jonka irroitin ja kiinnitin jääkaapin oveen! Suosittelen, ainakin jos tunnet samanlaista suurta tyydytystä aina kun jonkun asian saa listalta raksuttaa tehdyksi!

2. Käy häämessuilla!

Normaalista elämästä on hyvä välillä irtautua täysin ja upota sellaiseen kummalliseen häähöttöön. Suosittelen myös räpsimään paljon kuvia. Asiat unohtuvat todella helposti ja palveluntarjoajan etsiminen voi olla jälkeenpäin haastavaa, jos muistaa lähinnä logon värin.
 
Vaikka et messuilta mitään hankkisi, niin voi olla että jotain kuitenkin jäi mieleen kytemään. Löysin syksyn Love me do -messuilla pitopalvelun, mutta jotenkin se kuitenkin unohtui. Muutama kuukausi ja kymmenen tarjouspyynnön jälkeen, törmäsin tammikuun häämessuilla samaiseen yritykseen ja se kolahti täysillä.

Näin saat vauhtia hääsuunnitelmiin!

3. Tee päätöksiä

Tapasin pari viikkoa sitten yhden kaasoistani, jolle pohdin ääneen saamattomuuttani ja ”mitähäntässänytoikeestaantekisi”. Vastaus: tee päätöksiä. Mitä hyötyä on kuukaudesta toiseen pyörittää päässä cateringin valintaa – budjetti todennäköisesti ei kasva radikaalisti, eikä vaihtoehtoja tule lisää. Ja jos tulee, niin sitten mietitään asiaa uudestaan. Eli, päätä jokin asia ja elä sen kanssa.

Kun inspiraatio iskee, tartu hommiin. Lähetä sähköposteja ja pistä asioita edes millimetri eteenpäin. Sähköpostin vastaus voi tulla vaikka vasta seuraavana päivänä, mutta asiat kuitenkin etenevät.
 

4. Puhu ja pura tuntojasi!

Pääsin ihan uudelle sivulle häiden suunnittelussa, kun tapasin kaasoni. Joskus vain asian sanominen ääneen riittää, että tietää onko jokin idea kannattava vai ei. Harvoin enää 6 kk päässä pyörittämisen jälkeen saa uusia ajatuksia. Jos kaasot tai mies ei jaksa enää seitsemättä kertaa pohtia mekkovalintaasi niin onneksi on SOME! Liity hääryhmään tai pistä pystyyn oma - pura tuntojasi ja jaa muille omia oivalluksiasi. Varsinkin jo häitä viettäneiden neuvot ovat kultaakin kalliimpia!
 

5. Seuraa somessa ja lue blogeja

Pistä seurantaan kaikki mahdolliset häämekkomerkit ja hääkanavat. Ihan vaan kun se nyt kerrankin on jotenkin ajankohtaista niitä fiilistellä täysillä! (Vinkkivitonen: Tallenna itsellesi vaikka kuvakaappauksena kaikki mekot jotka kolahtavat, helpottaa todella paljon mekon löytämistä jos on näyttää myyjälle minkä tyylisestä pidät)
 

6. Ehkä se tärkein: Pidä huoli parisuhteestasi

On kurja jos hääpäivänä on kaikki muu täydellistä, mutta puolisosi on unohtanut miltä näytät kun olet vaan hillunut itseksesi hääkuplassa.

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Häiden suunnittelu