Mitä haluan päällemme heitettävän, kun astumme kirkosta?

Mitä haluan päällemme heitettävän, kun astumme kirkosta tuoreena avioparina?

Riisin heitto, ruusunterälehtien heitto, jyvien heitto, saippuakuplat, huiskutuskepit, vai kuitenkin se riisin heitto? Kyseessä siis on perinteinen ns. ”hedelmällisyysriitti”; hääparin päälle heitetään kirkosta ulos astuessa riisiä, tai jotain muuta heitettävää.

Nykypäivänä riisin heitolle on niin monia eri vaihtoehtoja netti pullollaan, osasyy voi olla myös se, ettei riisin heittäminen ole nykyään kaikissa kirkoissa sallittua.

– Meidän onneksemme vihkikirkossamme riisin heitto, ja nimenomaan tavallisen riisin heitto, on sallittua.  Toki mietin miltä nutturakampaukseni ja mekkoni eri kerrokset näyttävät tuon riisisateen jälkeen, joten jokatapauksessa, olen kerinnyt miettiä erivaihtoehtoja tuon perinteisen kilpakumppaniksi, kertoo lahtelainen Tiia mietteistään hääriisin heitosta.

Mitä haluan päällemme heitettävän, kun astumme kirkosta tuoreena avioparina?

Tässä Tiian pohdintoja erlaisista vaihtoehdoista:

SAIPPUAKUPLAT

– Nämä ovat nousseet hurjaan suosioon, ja välillä tuntuu, että se on yleistynyt jo riisin heiton edelle. Ovathan saippuakuplat kivoja, mutta miltä näyttää pukuni saippuaveden tahrimana. Ja mitä jos hääpäivänämme sataa vettä? Kuplien idea tuskin on poksahtaa vesipisaran seurauksena.

HUISKUTUSKEPIT
 – Huiskutuskepit on isosta maailmasta, Amerikasta, Suomeen saapunut trendi. Näitäkin on jos monenmoista, mutta pelkistettynä ideana on keppi, jonka päähän on laitettu useimmiten satiininauhaa ja tiuku/kulkunen. Näitä juhlavieraat heiluttavat kunniakujan muodostaessaan hääparin saapuessa kirkosta ulos. Mikäli en olisi riisin heittoon ihastunut tai se olisi kirkossamme kielletty, tämä olisi todennäköisesti meidän vaihtoehto.

ILMAPALLOT

– Ilmapallojen antaminen jokaiselle häävieraalle ja näiden päästäminen ilmaan hääparin astellessa kirkon ovista vastavihittynä. Selvitin valmiiksi, että myös luontoystävällisiä ilmapalloja olisi tarjolla.

Mitä haluan päällemme heitettävän, kun astumme kirkosta tuoreena avioparina?

SÄDETIKUT

– Sädetikut olisivat ehdottomasti meidän valinta numero 1, mikäli kyseessä olisi talvihäät. Kyllä, kerkesin jo miettiä mielessäni käytännön toteutuksen tällekin vaihtoehdolle. Kaaso jakaisi vieraille ovella pitkät sädetikut, ne sytytettäisiin (todennäköisesti ulkoroihusta tms.) ja he muodostaisivat kunniakujan palavien tikkujen kanssa. Realistisena ihmisenä tästä luovuttiin, sillä kesäpäivänä tuo kaikki kuvitelma olisi kirjaimellisesti kuvitelmaa.

RUUSUN TERÄLEHDET

– Kukkien terälehdet on myös yksi heitettävistä vaihtoehdoista. Ei ehkä halvin vaihtoehto, jos kyseessä on aidon ruusun terälehdet, mutta ehkä romanttisin. Tosin haluanko valkoiseen hääpukuuni teemavärin mukaisesti vaaleanpunaisia tahroja, en. Kuka terälehdet korjaa seuraavien vihittävien alta pois? Ei ainakaan kukaan meidän häidemme vieraista. = UNOHDETTU VAIHTOEHTO.

Mitä haluan päällemme heitettävän, kun astumme kirkosta tuoreena avioparina?

KONFETTI

– Ei. En näe mitään romanttista tai hienoa pienten paperisuikaleiden heittämisessä päällemme. Olkoon tämä joidenkin mielestä näyttävää ja hienoa, niin meistä ei. Mutta vaihtoehto se on tämäkin!

Valkoiset KIRJEKYYHKYT ilmaan?

– Uskokaa tai älkää, kerkesin jo hääsuunnittelujen alkumetreillä googlettamaan kyyhkyjen kasvattajia ja näpyttelemään sähköpostiin luonnoksen tarjouspyynnöstä, kunnes yksi iltapäivän kahvihetki päättyi sulhon sanoihin ”nyt jotain rajaa tähän touhuun”, ja kyyhkyt sain unohtaa...


Kuvat FreeImages, Now&Forever ja Ilmapallokeskus

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Häiden suunnittelu