Mistä budjetti hääjuhliin ja vielä unelmien häämatkaan?

Häät 2016! Mistä budjetti hääjuhliin ja vielä unelmien häämatkaan?

Häiden toteuttaminen koettelee pariskunnan budjettia aina kutsukorteista häämatkaan asti, eikä ainutlaatuiseen juhlaan liittyvistä haaveista haluaisi tinkiä. Kaiken on oltava täydellistä!

Juhlien järjestämisen kustannukset nousevat väistämättä suuriksi ja lisärahoituksen tarve tulee lähes jokaisella parilla eteen. Suurin osa kihlapareista rahoittaa hääjuhlan ja -matkan itse, ilman sen suurempaa taloudellista tukea vanhemmiltaan. Kaveriporukasta ja lähisukulaisista on luonnollisesti vaikea karsia ihmisiä pois, joten osanottajamäärä tuntuukin vain paisuvan - ja sitä mukaa kulut kasvavat. Ennen pankissa käyntiä yrittävät monet pärjätä mahdollisimman pitkälle omilla säästöillään.

Häät 2016! Mistä budjetti hääjuhliin ja vielä unelmien häämatkaan?

Budjetti kuntoon vanhoilla koruilla

Yksi yllättävä tapa kartuttaa budjettia on muuttaa molempien ylimääräiset korut rahaksi. Kuinka paljon onkaan vuosien varrella saattanut kertyä sormuksia, ketjuja, lusikoita, lapsellisia riipuksia ja rippiristejä - koruja, jotka ovat arvokasta jalometallia, mutta nykyään vailla minkäänlaista käyttöä.

Hieman korulaatikkoa raottamalla voi siis avautua mahdollisuus juhla- tai matkakassan kohentamiseen kertaheitolla! Visiitti vanhempiesi luo voi myös paljastaa tarpeettomaksi jääneiden, mutta edelleen rahallisesti arvokkaiden kulta- ja hopeaesineiden kätkön.
 

Helppoa, turvallista ja nopeaa

Yli 15 vuotta alalla toiminut Suomen Jalometallikierrätys Oy tekee kullan myymisen sinulle helpoksi ja turvalliseksi. Tilaat vain maksuttoman, valmiiksi vakuutetun kultapussin suoraan kotiisi ja lähetät vanhat korusi ammattilaisen arvioitavaksi. SJMK:n kultasepät arvioivat lähetyksesi heti sen saapumispäivänä ja sinulle tehdään ostotarjous puhelimitse. Kun päätät ottaa tarjouksen vastaan, näkyvät rahat tililläsi 24 tunnin sisällä - ja olet taas monta askelta lähempänä unelmiesi häitä ja häämatkaa!

Häät 2016! Mistä budjetti hääjuhliin ja vielä unelmien häämatkaan?

Myymällä kultasi teet arvokkaan ympäristöteon

Myymäsi esineet menevät 100% kierrätykseen ja uusiokäyttöön. Kulta jalostetaan puhtaaksi 24 karaatin kullaksi ja myydään puolivalmisteena tai raaka-aineena takaisin markkinoille mm. kultasepille, koru- ja elektroniikkateollisuuteen sekä hammaslääketieteen käyttöön.

Jalometallien kierrättäminen on paitsi taloudellisesti palkitsevaa, se on myös ympäristöteko, josta voit olla ylpeä. Esimerkiksi teollinen kullan kaivaminen ja jalostaminen ovat ympäristölle huomattava rasite, joten Suomessa korujen kierrättämisellä estetään Talvivaaran kaltaiset ympäristökatastrofit.

Tilastojen mukaan 80% maailman kullasta on koruina ja 70% niistä makaa tarpeettomina pöytälaatikoissa.

Vanhat korusi kierrättämällä kasvatat siis mukavasti hääbudjettiasi ja säästät samalla luontoa!

Häät 2016! Mistä budjetti hääjuhliin ja vielä unelmien häämatkaan?

 
HÄÄT.FIN MAINOSARTIKKELIN TARJOAA  SUOMEN JALOMETALLIKIERRÄTYS

Jaa juttu

Inspiroidu lisää

Häiden suunnittelu