Kultaseppämestari, muotoilija Timo Mustajärvi on toiminut yli 25 vuotta taidekäsityöläisenä, josta noin 15 vuotta korutaiteilijana ja -muotoilijana Fiskarsin ruukilla. Siellä sijaitsee myös hänen JALO galleriansa ja työhuoneensa.
Mustajärvi on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista muotoilijaksi kultasepän alan laitoksesta 1999, sekä opiskellut ja työskennellyt Lontoossa. Kultaseppämestari hänestä tuli vuonna 2010.
Mustajärvi oli Lapponian ensimmäinen vieraileva taiteilija (Guest designer) vuonna 2009, jolloin suunnitteli Lapponialle neliosaisen Mondo-malliston hopeasta ja kuukivestä. Omien korumallien lisäksi Mustajärvi on tehnyt erilaisia yhteistyöprojekteja sekä osallistunut lukuisiin yhteistyönäyttelyihin Suomessa ja maailmalla.
– Näen korumuotoilun kutsumusammattina, jota ohjaa halu tutkia korun tekemistä eri lähtökohdista. Mielestäni koru kulkee ajan virrassa – se jakaa menneisyyden ja luo uusia tarinoita tulevaisuuteen.
– Tärkein suunnannäyttäjäni on kuvanveisto. Yhteistä suunnittelemilleni koruille on voimakas muotokieli. Etsin koruille jatkuvasti uusi mitta- ja massasuhteita sekä pintaratkaisuja. Päämateriaaleina käytän jalometalleja ja jalokiviä, kertoo Timo Mustajärvi omasta tyylistään.
Katso videolta, miltä Timo Mustajärven Jalo-galleriassa Fiskarsin ruukilla näyttää:
Antskogintie 26, Fiskars
p, (019) 237 210, 040 5576 313
KUUKAUDEN KORUNTEKIJÄ -VIDEOARTIKKELI JULKAISTAAN YHTEISTYÖSSÄ SUOMEN KULTASEPPIEN LIITON KANSSA.
Jaa juttu