Hattuetiketti häävieraalle – Näin käytät sitä oikein

Kuva Jane Taylor Millinery

Kuninkaallisia häitä on vietetty 2010-luvulta alkaen monia. Niissä kaikissa on nähty todellista hattuloistoa. Se on yksi syy hattukulttuurin nousuun myös meillä Suomessa, mutta moni on epävarma hääetiketistä ja empii siksi päähineen pukemista. Kysyimmekin neuvoja hattujen ammattilaisilta, kuinka hattua käytetään häissä.

Kenelle hattu päähän häissä?

Hattu sopii kaikille naisille ikään ja siviilisäätyyn katsomatta. Erityisesti hattu kuuluu morsiusparin äitien ja isoäitien päihin, sillä he ovat arvojärjestyksessä hääparin jälkeen heti seuraavina. Hattua voi kuitenkin käyttää myös pelkästään sulhasen äiti ja toisinpäin. Ja vaikka sekä morsiamen että sulhasen äiti päättäisivät jättää hatun hyllylle, saavat muut vieraat käyttää hattua vapaasti.

Kuva Jane Taylor Millinery

Milloin hattua käytetään häissä?

Hattua voi käyttää sekä kesä- että talvihäissä. Jos häät alkavat päivällä tai iltapäivällä ja jatkuvat iltaan, hattu on naisen päässä koko juhlan ajan.

Naiset saavat pitää juhlahattua myös ruokapöydässä ja tanssiessaan. Puku, hattu ja kampaus muodostavat kokonaisuuden, jota ei tarvitse ronkkia kesken juhlan.

– Hieno nainen menee juhliin ja lähtee juhlista yhtä tyylikkäänä. Eihän mitään muutakaan vaatekappaletta riisuta pois kesken juhlien, Helena Toivo hattuliike HopeHatista sanoo.

Moni luulee, että hattu pitäisi ottaa pois kello kuuden jälkeen. Näin ei ole. Väärinkäsitys lienee peräisin etikettisäännöstä, jonka mukaan kello 18 jälkeen alkavissa valtion virallisissa juhlatilaisuuksissa ja suurissa iltapukujuhlissa ei käytetä lierillisiä juhlahattuja. Häissä tämä erityisen muodollinen sääntö ei kuitenkaan päde.

Hatun saa ottaa pois kesken juhlien, jos tahtoo. Jos morsiamen äiti tai joku muu seurueen naisista ottaa hatun pois, ei muiden silti tarvitse tehdä perässä samoin.
 

Millainen hattu häihin?

Valitse hattu juhlan ja asun mukaan. Häähattu voi olla esimerkiksi näyttävä lierihattu, romanttinen pikkuhattu tai hurmaava hiuskoriste. Jätä kotiin arkiset aurinkohatut ja lippalakit. Miehen päähine häissä on silinteri, kun juhla-asuna on saketti tai frakki.

Kuva Jane Taylor Millinery

Vieraat eivät saa varastaa show’ta hääparilta liian huomiota herättävällä hatulla tai asukokonaisuudella.

Kokovalkoinen väri on perinteisesti varattu morsiamelle, mutta värillisen asun kanssa voi käyttää myös luonnonvalkoista hattua. Pue mustan juhla-asun kanssa värillinen, asua piristävä hattu.

Juhlavaatteen malli, materiaali, linjat ja tyyli vaikuttavat hatun valintaan. Hattuostoksille onkin hyvä ottaa mukaan hääasu, sen yläosa tai kangastilkku. Huomioi myös kasvonpiirteet ja vartalon rakenne.

– Pääasia juhlapukeutumisessa on aina tyylikäs ja tasapainoinen asukokonaisuus, sanoo Helena Toivo.

Näin onnistut hatun ostossa

  •  Asioi hattuliikkeessä ja ota valitsemiseen avuksi asiantunteva modisti, joka osaa antaa ammattilaisen näkemyksen myös tyyliseikoissa.
     
  • Valitse hattu asun mukaan. Varaa asu, sen yläosa tai kangastilkku mukaan hattuostoksille.
     
  • Laadukkaan hatun somisteet on kiinnitetty yleensä ommellen, joten ne saa tarvittaessa vaihdettua. Tehdashatussa somisteet on usein liimattu.
     
  • Tarkasta, roikkuuko hatusta langanpätkiä. Millainen on ompelutyö? Entä viimeistely?
  • Laadukkaat hatut on yleensä tehty luonnonkuiduista. Jos hattuun tulee esimerkiksi kosteusvaurioita, sen voi kovettaa ja muotoilla uudelleen modistiliikkeessä.
     

Näin säilytät hatun

Säilytä juhlahattu pahvisessa hattulaatikossa suojassa pölyltä. Hattua ei saa säilytyksessä painaa mikään, ja sen alle kannattaa laittaa pieni koroke, niin että lieri on hieman ilmassa. Kuvun sisälle voi laittaa täytteeksi esimerkiksi silkkipaperia, jotta hattu pysyy muodossaan.


Artikkelia varten haastateltiin modisti Helena Toivoa hattuliike HopeHatista, Miia Lindqvistia Hattuateljee Miiasta ja modistimestari Memmu Lankilaa.

Teksti Sari Peltonen / Mediafocus
Kuvat Jane Taylor Millinery

Jaa juttu