Häävieraina tyytyväiset lapset

Lasten Juhlat lapset pyörittää hulavannetta ohjaajan kanssa

Kuva Jonathan Carey

Lastenohjaajan avulla vanhemmat voivat keskittyä juhlimiseen.

Pienten juhlijoiden viihtyvyyteen panostaminen on palvelus vanhemmille ja muille vieraille.

– Häät ovat tärkeä kokemus myös lapselle. Jotta lapsi pääsee osallistumaan juhlaan ikäänsä sopivalla tavalla, kannattaa juhlimista ja ohjelmaa monipuolistaa, kertoo Lasten Juhlien yrittäjä Anna. 

Mikäli häihin on tulossa lapsivieraita, on tärkeää pitää heidänkin viihtymisensä osana hääsuunnittelua. Nälkäinen ja tylsistynyt lapsi voi pilata oman, vanhempiensa ja pahimmassa tapauksessa jopa muiden vieraiden juhlan.

Juhlapaikka vaikuttaa siihen, miten lasten huomioiminen voidaan toteuttaa. Aina ei ole mahdollista järjestää lapsille omaa leikkitilaa, mutta puuhaa voi sijoittaa juhlasaliin, esimerkiksi UV-kynillä toteutettavan salapoliisitehtävän avulla tai lasten istumapaikoille varatuilla perinteisillä puuhavihkoilla.

– Tärkeää on miettiä tekemistä eri-ikäisille lapsille! Kolme- ja 12-vuotias eivät innostu samoista ideoista, muistuttaa Anna 

Lasten viihtyvyyteen voi panostaa myös lisäämällä menuun lapsille takuuvarmasti maistuvaa ruokaa. Kun vielä pienten juhlijoiden kotiinlähtöaika pidetään järkevänä, lasten onnistuneeseen juhlaan on hyvät edellytykset.

Vuokraamalla vaikka leikkihuoneen sisältöjä hääpari voi suunnata resurssinsa muuhun, ja silti lapsiperheet ja lapset tulevat huomioiduksi häissä hyvin. Eri ikätasoille suunnatut puuhavihkot  ovat hyviä, jotta lapsi saa sopivasti haastetta ja onnistumisen kokemuksia viihtyvyyden maksimoimiseksi.

Lasten Juhlat -sivuilta löydät lisää vinkkejä lasten huomioimiseen.

Lasten Juhlat


tuotteita ja palveluita, joilla lasten huomiointi onnistuu kätevästi

  • Leikkitilaan kokonaisuus, kolme eri kokoa
  • Istumapaikalle puuhaa, kolme eri tyyliä
  • Ulos kaunis aktiviteettikokonaisuus
  • Lastenohjaaja huolehtimaan ja viihdyttämään


Tutustu Lasten Juhliin verkossa
Lähetä sähköpostia info.lastenjuhlat@gmail.com
Seuraa FB @haapalvelulastenjuhlat
Seuraa IG @haapalvelu_lastenjuhlat

ARTIKKELI ON MAINOSSISÄLTÖÄ, YHTEISTYÖSSÄ LASTEN JUHLAT

Juttu on julkaistu aiemmin Häät-lehden numerossa 1/2021.

Jaa juttu