Ei saisi luovuttaa

Mikä vaivaa pareja, joiden mielestä rakkauden pitää pysyä hengissä ilman ponnisteluita. Häät-lehden tuottaja Tanja Hakala pohtii, miksi on niin helppo luovuttaa, kun parisuhde ajautuu kriisiin.

Kun olin haastatellut Markkua ja Jenniä uusimman numeromme avioliittoartikkeliin (Häät-lehti 1/2013), jotain sisälläni liikahti. Sitä kesti kauan. Itse asiassa se tunne, mikä lämpimästä, pari tuntia kestävästä juttelutuokiosta jäi, on sydämessäni edelleen. Se sai minut miettimään ja tutkailemaan myös itseäni. Voisinko minäkin katsoa peiliin ja oppia jotain?

Ei meistä kukaan ole täydellinen. Avioliitto ei toimi automaatilla, sen eteen pitää, ihan totta, tehdä töitä. Niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Mutta niin kovin helposti annetaan periksi, näkeehän sen avioerojen määrässä. Avioliittoja solmittiin vuonna 2011 28 408 kappaletta ja avioeroon päätyi 13 469 kappaletta.

Milloin viimeksi sinä olet miettinyt voisitko tehdä jotain toisin? Ehkä oppia riitelemään arvokkaasti? Tai kenties huomioimaan arjen hektisyydessä aviopuolisoa enemmän? Antamaan anteeksi? Ei aina pidä odottaa, että toinen tekee jotain, sillä ohjat voi ottaa itse käsiin.

Miksi niin moni luovuttaa? Syitä on toki monia, mutta lähipiiriä tarkastellessa joidenkin kohdalla en ole ihmetellyt asiaa yhtään. Ei ole harvinaista, että arkeen kuuluu huutaminen ja toistuva riitely. Eikä sekään, että toista pidetään itsestäänselvyytenä. Ei ole hirveämpää tunnetta kuin se, että aviopuoliso jättää vaimonsa tai miehensä huomiotta. Kun sitä toistuu usein ja yleensä kodin ulkopuolella, tulee kurja olo. Yhtäkkiä pienistä asioista kasvaa isoja, kun niitä ei käsitellä. Ei enää jakseta selvittää. Lannistunut olo kuohahtaa koko kehon läpi. Löytyy joku toinen joka ottaa huomioon, jonka kanssa ei ole vielä erimielisyyksiä ,ja kohta allekirjoitetaankin avioeropapereita. 

Vaihtamalla paranee? 

Joskus toki, mutta ei joka kerta. Mikä vaivaa ihmisjoukkoa, jonka mielestä rakkauden pitää pysyä hengissä ilman ponnisteluita. Eihän se pysy, ei todellakaan! Käsitämme sen, ettei ensirakkauden huuma kihelmöi kehon jokaisessa osassa tähtipölyn lailla vielä kymmenen vuoden yhdessäolon jäljellä. Mutta useimmiten sitä on jäljellä, se vain pitää pöllyttää uudelleen, ripotella joka päivä sinne tänne, löytää toinen päivittäin. Ehkä yrittää oppia uusia asioita toisesta, kun vuosia karttuu lisää.

Muistelkaa yhdessä tai erikseenkin sitä, mihin toisissanne rakastuitte. Miltä tuntui viettää aikaa toisen kanssa, miettiä maailmaa hullunrakastuneena kainaloon käpertyen. Kuka tahansa voi rakastua uudelleen ja löytää ainakin hetkittäin sen huumaavan tunteen vaikka yhdessä olisi kuljettu vuosia.

Halatkaa, kosketelkaa, riidelkää fiksusti mutta sopikaa, älkää nimitelkö toisianne. Huomioikaa toisenne, joskus vain pieni silitys ja sana rakastan riittää.

Sillä vierelläsi on ihminen jota olet luvannut rakastaa niin hyvinä kuin pahoina aikoina. Pitäkää toisistanne huolta. Sillä yhdessä te olette aika vahva pari, eikö?