St. Barthélemyn saarella nauttivat rikkaat ja kuuluisat

Häämatkalaiset Lauri ja Ansku saapuivat nauttimaan kuherruskuukaudestaan Karibian pienelle St. Barthelémyn saarelle. Trooppinen saari tarjosi intiimin tunnelman, upeat maisemat ja jetset-paratiisin.

Saavuimme Karibian St. Tropeziksi kutsutulle Saint Barthélemyn saarelle tapaamaan siellä asuvaa lapsuudenystävääni. Olimme trooppisessa Ranskassa, poskisuudelmien luvatussa maassa – ja megajahtien tiivistymässä, miljoonien eurojen tontein koristellussa, amerikkalaisella rahalla vuoratussa kylässä, joka suorastaan kuhisee paparazzeja ja julkkiksia.

Saaren pikkuruisen pääkaupunki Gustavian elämänrytmi muistuttaa pelottavasti eurooppalaista totisuutta, jossa vieraille ei hymyillä eikä pysähdytä juttelemaan. St. Barthélemyllä ihmiset ehtivät vaivoin hidastaa autoaan tukkoisessa liikenteessä ja vaihtaa "cava" tervehdykset avoimesta ikkunasta. Kahviloissa he vaihtoivat kolminkertaisia pusuäänin tehostettuja poskikosketuksia, istuivat nopealle lounaalle ja ryntäsivät takaisin töihin.

Saaren turismi on tarkoin kohdistettua ja vetää rikkaita puoleensa. Julkkiksista muun muassa Paul McCartney, Jon Bon Jovi, David Letterman, Sean Diddy Combs ja Beyoncé lomailevat saarella ahkerasti. Idyllinen Gustavia, pieni satama ja sen megaveneet antavat paikalle oman ylellisen tunnelmansa. Siihen voisi tottua, mutta meillä ei ollut siihen varaa...

Emme saaneet ruosteen koristamalle Aliisa-purjeveneellemme aivan sitä vastaanottoa, minkä toivoin. Etsimme tunnin verran ankkuripaikkaa täydestä satamasta. Heilautin iloisesti "bonjourit" ajaessamme paikallisveneiden läheltä. Saimme vastineeksi vain jäykistynyttä tuijotusta.

Vain alle puolet turisteista saapuu saarelle lentäen, pienillä potkurikoneilla naapurisaarilta. Kiitorata on jyrkän mäen ja merenrannan välissä, eikä laskeutuminen ole suositeltavaa aloittelevalle kapulle. Kattokosketuksia autojenkin kanssa on tapahtunut.

Saari myytävänä

St. Barthélemy, Nauru-saaren kokoinen trooppinen kivi, oli alunperin asumaton. Kaikkien tuntema Kolumbus nimesi sen veljensä mukaan, mutta ei jättänyt saarelle jalanjälkiä. Ranskalaiset perustivat lopulta pienen yhteisön vuonna 1648, mutta vähäsateinen ja kuiva maasto ei innostanut asuttajia, varsinkin kun Karib-intiaanit kävivät välillä kiusaamassa uudisasukkaita.

Ranskan valtio myi saaren Maltan Ritareille – 1000-luvulla perustetulle kristillis-sotilaalliselle veljeskunnalle. Ritariyhteisö myi saaren taas 14 vuotta myöhemmin Ranskan Länsi-Intia yhtiölle.

Kun saari kerran oli osoittautunut hyväksi kauppatavaraksi, se myytiin seuraavaksi ruotsalaisille, joiden 130 vuoden valtakauden aikana saari vaurastui. Gustaviasta tuli yksi Karibian varhaisista kauppakeskuksista, missä kukaan ei kysynyt myyjiltä tavaran alkuperää tai laillisuutta.

Saari päätyi lopulta takaisin ranskalaisille ja viimeinen ruotsalainen kuoli saarikodissaan vuonna 1939. Ruotsinvallasta on jäljellä enää muutama vanha rakennus, museo ja ruotsalaisia kadunnimiä. Nykyisin saarella elää noin 8 500 asukasta.

Kaunis ja kiireinen Gustavia

Gustavian kauniit ja kapeat kadut huokuvat historiaa ja hurmaavat intiimillä ranskalaisella tunnelmallaan. Tahti on kuitenkin varsin kiireinen ja epäkaribialainen. Muutaman tuhannen asukkaan kaupungin kaduilla ei ole aina edes jalkakäytäviä, eivätkä hevoskärryille satoja vuosia sitten tehdyt kadut riitä tukkoiselle autoliikenteelle.

Kauppoja ei Gustaviassa ole, sen sijaan kaupunki on täynnä kalliita putiikkeja, joissa on tarjolla nimekkäiden suunnittelijoiden vaateluomuksia, kenkiä, laukkuja ja koruja. Luulin löytäneeni upean pienen boutique-hotellin, joita saari on pullollaan. Olin kuitenkin eksynyt yksityiskotiin. Onneksi omistaja oli jossain muualla, luultavasti Hollywoodissa takomassa rahaa.

Onneksi ravintoloiden hintataso on sentään "vain" samaa luokkaa kuin Helsingissä, joten mekin uskalsimme istahtaa terassille nauttimaan virvokkeita keskipäivän polttavassa kuumuudessa.

Saimme myös lainaksi auton, jolla lähdimme tutkimaan saarta. St. Barthélemyn tiet ovat betonista tehtyjä, rosoisia ja kapeita. Ihailimme kauniita ja vehreitä maisemia, jotka olivat jyrkkärinteisellä pienellä saarella yleisiä. Kaikkialla eteen aukesi Karibian meri.

Saari on täynnä auringon paahtamaa kuivahkoa kaktuksiin ja trooppiseen pusikkoon peittyvää maata. Vaikka St. Barthélemyllä olisi tilaa isommallekin väestölle, karu maasto, vähäinen sademäärä ja jyrkät rinteet rajoittavat elämän edellytyksiä.

Saaren asukkaat ovat Ranskan kansalaisia, mutta he ovat sydämeltään St. Bartsilaisia – yhtä kaukana Ranskasta kuin saarensakin. Matkamme edetessä löysimme saaren ulkoisen kiireyden takaa viehättävän yhteisön, johon saimme mahdollisuuden tutustua takaoven kautta, isäntiemme talossa. Lämmin ja toisistaan välittävä, ranskalaisittain elämästä ja viinistä nauttiva 8 000 asukkaan "perhe" joutuu kuitenkin paiskomaan pariisilaisittain töitä maksaakseen laskunsa.

Vaikka raapaisimmekin pintaa, ymmärsimme että matkakohteen todellinen sielu on jossain syvemmällä, turistien ja pintaliitäjien saavuttamattomissa.

Lue ja kommentoi häämatkablogia!

Teksti ja kuvat: Lauri Strengell