![]() |
Muotokuvaaja Tuuli Liukkaan mielestä onnistuneessa hääkuvasta välittyy hetkellisyyttä ja tunnelmaa.
Valokuvaaja Tuuli Liukas, 31, valmistui Visuaaliviestinnän Instituutista vuonna 2007 osaamisalanaan valokuvaus. Kuvallisen ilmaisun perustutkinnon suorittanut kuva-artesaani on toiminut alalla jo vuodesta 2004 lähtien.
Tuulin mielestä hyvä hääkuvaaja osaa kuunnella asiakkaan toiveita ja toteuttaa haaveita.
– Hyvä valokuvaaja osaa kysyä kuvaukseen liittyen oikeita kysymyksiä, rentouttaa, naurattaa ja valloittaa kuvaustilanteessa. Pitää olla silmää yksityiskohdille ja rauhallisuutta hoitaa vaikeatkin valaisutilanteet. Onnistuneesta kuvasta välittyy hetkellisyyttä ja tunnelmaa, Tuuli sanoo.
– Itse olen kuvaajana määrätietoinen puurtaja ja pidän huolen yksityiskohdista. Suunnittelen jokaisen kuvauksen mielessäni ennen tapahtumaa, jotta kuvauksen aikana voin vain keskittyä hakemaan haluttua tunnelmaa ja viihdyttämään malleja. Olen myös erittäin eläinrakas ja nautin lemmikkien kuvaamisen haasteellisuudesta!
![]() |
Miten ja miksi aloit valokuvaajaksi?
– Haaveilin valokuvaajan ammatista jo lapsena. Tutustuin kuvaustyöhön pikkutyttönä isäni valokuvaliikkeessä. Tein kouluaikana useita kesätyöjaksoja hänen liikkeessään fotomyyjänä. Pidin erityisesti studiokuvien käsittelystä, viimeistelystä sekä asiakaspalvelusta, Tuuli kertoo.
– Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan matkailualaa Porvooseen. Koulun jälkeen työskentelin matkailun saralla viisi vuotta ennen kuin aloitin työt valokuvausalalla sekä muotokuvaajan opinnot isäni ehdotuksesta vuonna 2004. Tiesin, että kuvaamisen aika oli tullut ja halusin päästä takaisin taiteelliseen työhön.
Kuinka paljon olet kuvannut hääpareja?
– Kuvaan hääpareja ympäri vuoden. Talvella enemmän studiossa, jossa kuvausolosuhteet ovat vakaammat. Kesällä miljöökuvauksissa tulee osata varautua vaihteleviin sääolosuhteisiin ja improvisoida enemmän.
Kuvaustyylisi ja -tekniikkasi?
– Tyylini on digitaalisesti klassista kuvausta maustettuna nykytrendeillä
Kuvausympäristö?
– Teen sekä studio- ja miljöökuvausta.
Mikä on työssä mielenkiintoisinta?
– Jokainen malli on erilainen ja tuo omanlaisensa haasteen kuvaamiseen. Pidän tämän työn vaihtelusta ja siitä, että saan tavata erilaisia ihmisiä joka päivä. Kuvankäsittelyssä saan käyttää mielikuvitusta ja luovuutta.
Katso Tuulin upea hääkuvasarja!
Teksti: MTV3/Helmi/
Kuvat: Mikaela Löfroth, Tuuli ja Jukka Liukas
Lisätietoja: www.kuvamestari.fi
Tiedustelu: tuuli@kuvamestari.fi